perjantai 29. huhtikuuta 2022

Tukeeko Turku nyt Putinia?

Vladimir Putin on Venäjällä palauttanut Stalinin mainetta ja muutkin hallinnon tavat lähentyvät Stalinin aikoja. Sen sijaan suhde Leniniin näyttää olevan kinkkisempi. Putinin kritiikkiä Leninistä on viime aikoina silloin tällöin väläytelty mediassa. Tämä on ilmeisesti vaivannut hampaankolossa jo pidemmän aikaa, koska  jo vuonna 2016 YLE/Anniina Vallius uutisoi näin, (26.1.2016): 

Leninin ajatus siitä, että liittovaltion osille kuuluu halutessaan oikeus eroon, sai Putinilta erityisen kovaa kritiikkiä jo viime viikolla. Hänen mukaansa linja oli suoranainen ydinpommi, jonka räjähtäminen luhisti Neuvostoliiton vuonna 1991. Se oli tragedia, Putin sanoi. 

Koska Lenin on edelleen Venäjällä hyvin kunnioitettu, hänen mausoleumiinsa ei ole Putin vielä kajonnut. Turun ei tarvitse pelätä kaupunkilaisten paheksuntaa, Lenin ei ole ollut suosittu ennen Putinia, vielä vähemmän oletettavasti Putinin aikana. Täällä ei vitkastella, nyt ollaan katseltu patsasta tarpeeksi kauan.

Niinpä Turku poistaa Leninin patsaan Taidemuseon mäeltä ensi viikolla. 

Kuva: Ari Welling/Yle

Mielestäni Leninin patsas tai oikeastaan rintakuva ei ole ollenkaan niin ruma,  esteettiseltä kannalta, kuin Leningradin ja Turun ystävyyspatsas Puolalanpuistossa, taidemuseon mäellä, missä mörököllit tanssivat piirissä. 

Onko ajoitus sittenkään oikein onnistunut? Putinin tunteet Turkua kohtaan epäilemättä lämpenevät entisestään. Hänellä on Turusta vain mukavia muistoja ja nyt tämä miellyttävä yllätys!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista putinointia patsaasta ja sen poistosta. Ottaako Putin nyt junan Turkuun kuten männävuosien euroviisussa vai pyörtääkö Turku pyhät päätöksensä ja ottaa Lennun kaapista ja laittaa sille vielä vappuna lakin päähän? Elämme merkillisiä aikoja, monenlaiset merkit ovat ilmassa, uusi lumi on vanhan surma ja leivokset ilmassa leikkiä lyövät, täällä lentävät jo hornetit eikä tinnituksen paranemisesta tule mitään. Putin vai Nato - Suomi-neidon sato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha dilemma on syntynyt. Leninin patsastelun lopettamista Putinkin saattaisi harkita. Voisi ottaa esimerkkiä Turusta. Venäjällä typerä kansa ei vielä ihan näytä ymmärtävän johtajan linjan muutosta. No kaikki kriittiset äänet ovat joka tapauksessa kohtapuolin vankilassa. Joten turkulainen vastalause onkin myötäilyä. Putin antaisi ehkä aplodit.

      Poista