Arkiksi kutsutaan pientä jalasmökkiä, jonka tapaisia voi nähdä esimerkiksi Tornionjärven jäällä talvisaikaan. Kevättalvella 2005 Abiskon kylässä, Kiirunan kunnassa Pohjois-Ruotsissa sellaisesta mökistä lähtee Musta polku Åsa Larssonin rikosromaanissa, joka on kolmas osa 6-osaista Rebecka Martinsson-sarjaa.
Vanhat tutut, pahoin edellisessä keississä kolhittu Rebecka toipumassa synnyinseudullaan sekä kiirunalaiset rikoskomisariot, riuskaotteinen Anna-Maria Mella ja hänen jäyhä kollegansa Sven-Erik Stålnacke tavataan entisissä talvisissa maisemissa. Jalasmökistä yhteys kytkeytyy jo suureen maailmaan. Pohjois-Ruotsin tunturimaisemissa on nimittäin myös ison rahan edustushuviloita. Musta polku seuraa rahan liikkeitä melkein kuin MOT:n toimittaja Panaman papereita. Ei Panamaan, vaan Afrikkaan, Ugandan koko maailmaa ja pahimpia gangstereita houkuttaviin kaivoksiin.
Pilkkijä löytää arkista murhatun naisen. Rikostutkimuksista paljastuu yhteys Kallis Mining-nimiseen yritykseen ja sen kaivosyhtiöön Northern Explore Abhen, jossa pääomiaan on kerryttänyt Mauri Kallis ja hänen siivellään entinen kauppakorkeakoulun opiskelukaveri, sittemmin täysipäiväisesti hummaileva rikkaan perheen vesa Diddi Wattrang ja tämän sisko, filmitähden glamouria mutta myös älyä omaava Inna Wattrang, juristi joka taitavana verkostoitujana hankkii yritykselle rahoitusta ja sijoittajia. Mauri Kallis käyttäytyy kuin ovelimmat mafiosot, ei pröystäile näkyvästi, sen saavat hoitaa kimallukseen tottuneet yhtiökumppanit. Arkista löytynyt murhan uhri on Inna.
Alkuasetelmasta ei itse rikostutkimus pääse kovin vikkelästi liikkeelle. Koko rikastunut poppoo, sivu sivulta kasvavine sidosryhmineen käydään juurta jaksain läpi. Mauri on lapsuudessa kovia kokenut hahmo, jonka kunnianhimo ja nälkä ei uuden alun jälkeen laannu. Varakas sisaruspari Diddi ja Inna on melko kaavamainen kuva syntymässä perityn elintason huonoista puolista. Diddin päihteinen elämäntapa vie alennustilaan, saavuttamaton, miehiä vaihtava Inna on ikuisesti levoton. Oma lukunsa on Maurin siskopuoli, taiteellinen Ester, jolla on erityinen selvänäkökyky. Hän on kuin maaginen Lapin noita, joka näkee tulevia tapahtumia, kantaen mielenterveydeltään järkkyneen taiteilijaäitinsä perimää. Varakkailla miehillä on kauniit ja hyvin puetut, mutta laiminlyödyt vaimot. Lisää nimiä ja muistoja tippuu välähdyksinä vastaan, milloin unissa, milloin kenenkin herätessä humalastaan. Mauri häärää hovinsa keskipisteenä ja yrittää estää huonompaan jamaan päätynyttä Diddiä häiritsemästä bisneksiään. Inna on ollut aina kaikkien miesten mielessä.
Kalliksen upeasta Reglan kartanosta, jossa bisneseliitti vaihtuvine vieraineen ja henkilökuntineen majailee, palataan kodikkaan Anna-Maria Mellan sänkyyn, jossa ihana aviomies piereskelee unissaan, mutta pienen Gustavin tuoksuviin hiuksiin voi upottaa nenänsä. Anna-Marian luonteenlaatu ja elämäntapa edustaa edelleen hyvää, rehellistä ja oikeaa elämää, vastakohtana degeneroituneelle rahaeliitille. Hän on kursailematon ja hoitaa hommansa. Sillä sen hän ja kollega, sekä varsinkin taas avuksi tuleva Rebecka Martinsson osaavat. Rebecka on toipumassa pitkästä traumastaan, mutta itsellekin julkilausumaton ihastuminen esimieheen, kaukana Tukholman asianajotoimistossa työskentelevään Månsiin ei vain ota laantuakseen. Vain unissaan Rebecka sallii itselleen intohimoiset kohtaamiset.
Täytyy ilmeisesti pitää pieni tauko Åsa Larssonista, koska Musta polku ei missään vaiheessa napannut kunnolla. Henkilöitä, heidän välisiä kytköksiään, suhteita ja muistoja tuli vastaan tiheään tahtiin, mutta heitä oli liikaa ja niin he jäivät etäisiksi. Vaikutti, että kirjailija oli itsekin kiinnostuneempi kirjavasta kavalkadista henkilöhahmoja ja heidän historiastaan kuin varsinaisesta rikostutkimuksesta, joka kutistui kuin pieneksi juonteeksi, joka sitten oli kaivettava esille unohduksista.
Kertomus etenee pitkälle ennen kuin polku aika äkillisesti avautuu isoksi baanaksi, jossa ollaankin jo Ugandan presidentin ja kenraalin välisessä mittelössä, korruptioineen ja aseineen. Loppuun, liian myöhään, saadaankin sitten kunnon rytäkkä, jossa on tarjolla iso annos epäuskottavuutta. Kuten Sudentaipaleessa, tähänkin on Esterin hahmossa upotettu maaginen yliluonnollinen osuus, joka minulle maistui keinotekoiselta.
Åsa Larsson: Musta polkuSvart stig, 2006, suomentanut Katriina Savolainen
Otava, 2007, 367 s
Olen lukenut muut Rebecka Martinsson -sarjan kirjat, mutta en Mustaa polkua, enkä vielä uusinta tänä vuonna ilmestynyttä. Luin aikanaan Mustasta polusta sen tyyppisiä kommentteja, että jätin sen väliin. Sinun kirjoituksesi on samoilla linjoilla.
VastaaPoistaOlen ajatellut nakuttaa läpi tämän sarjan, vaikka kiinnostukseni hieman lopahti lukemisen mittaan. Vaikutti, että tässä kansainvälisen rikollisuuden teemassa oli päädytty alueille, jotka olisivat ehkä vaatineet jotain syventäviä tutkimuksia ollakseen uskottavia. Tyyli on Larssonilla hallussa ja noissa suku- ja suhdetarinoissa hän on kekseliäs , mutta niitä oli kasattu liikaa.
PoistaLarssonin kirjoissa minua kiehtoo pohjoinen.
VastaaPoistaPohjoinen on minustakin freessiä ja Larssonin kuvaukset luonnosta ja pohjoisen ihmisistä ovat ihan parasta, tunnelmallisia väläyksiä oli onneksi Mustassa polussakin.
Poista