Alex Schulman: Malma station

Perhe- ja sukusuhteista Alex Schulman on kirjoittanut jo monta autofiktiivistä romaania, jotka ovat saaneet paljon näkyvyyttä ja suosiota meilläkin. Polta nämä kirjeet pyörii parhaillaan elokuvana *) teattereissa. Kirjat ovat paljastaneet suvun kätkettyjä traumoja, despoottisen isoisän, alkoholisoituneen äidin, hallitsemattomia vihan tunteita, joilla laiminlyödyt lapset oireilevat. Niistä samoista on Malma stationkin rakennettu, nyt ilmeisesti pääosin fiktiivisesti. Kerrontatapa on sama; Schulman osaa eläytyä lapsen herkkyyteen, sen ikäisen ihmisen kaikkiin näkymiin, kukoistukseen tai pettymyksiin. Ja siihen loputtomaan sitkeyteen, jolla lapsi etsii hyväksyntää ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Luottamuksen kadotessa hylätyksi tulemisen tunne vie perustan kaikelta hyvältä edessä olevassa elämässä. Tässä romaanissa ei ole henkilöä, joka ei olisi kohdannut vanhempiensa taholta kylmää asennetta tai suorastaan kiusaamista. 

Barndomen är en oförklarlig installation, som ett modernt konstverk. Obegripligt och onödigt. Man vill bara sparka sönder hela skiten. 

Malman juna-asemalle vie kolmen sukupolven reitti, kun he purkavat edellisen suojakseen pystyttämää vaikenemisen muuria: Harriet ja hänen isänsä, Harriet ja mies Oscar ja heidän lapsensa Yana. Kolmessa aikaikkunassa seurataan ensimmäisen eroperheen kodin perintöä - ja samalla edetään raidetta pitkin kohti Malman asemaa. 

Varför vill du inte ta Harriet? frågade mamma. 

Lapsi kuulee oven takaa eron kynnyksellä vanhempien riitaisan keskustelun. Sama asetelma, jota hieno venäläisohjaaja Andrei Zvjagintsev kuvasi elokuvassa Rakkautta vailla, jossa välinpitämättömät vanhemmat keskittyvät riitoihinsa näkemättä poikansa hätää, kun ulkoa aukeaa talven kylmä maisema.

Schulman osaa rakentaa romaaninsa trillerimäisiksi, vaiettujen asioiden takia niihin kertyy lisääntyvän uhkan tunne. Pirstoutuneen ajan ja vaihtuvien näkökulmien palapeli noudattelee nykyromaaneissa tavallista mallia. Malma stationissa uhka purskahtelee vähän väliä näkyviin rajuina tapaturmina tai väkivaltaisina tapahtumina, jotka näyttävät hieman epäuskottavilta ja korneilta. Junan edetessä henkilöt kokemuksineen kasvavat ja selityksiä, uskottaviakin nousee kuusimetsän takaa. Maisemoinnissa on tuttuja elementtejä edellisista autofiktiivisistä romaaneista. 

Minun makuuni tässä romaanissa oli liikaa nopeasti tempaistua dramaattista käännettä, henkilöt tekivät aikuisille epäuskottavia hautaamisretkiä ja muita vinksahtaneita temppuja. Varsinkaan Ruotsin tapaisessa maassa, jossa lähes jokaisen omakotitalon pihaa somistaa Ruotsin lippu ja kaikki on sata kertaa siistimpää kuin Suomen maaseudulla, on vaikea kuvitella että ulkopuoliset lampsivat kaivamaan hautaa lemmikille omenapuun juurelle, toisten pihamaan tuntumassa.

Bara en gång i livet kommer det hända att man får syn på sig själv, säger hon. Och detta, bara det, kommer att vara antingen den lyckligaste eller bittraste stunden i ens liv.

Tämä Harrietin lausumaksi kirjoitettu miete on loppukiitosten mukaan sovellettu Pablo Nerudan runosta. Minusta se ei ole kovin hieno oivallus, vaan nimenomaan ihminen tajuaa itseään hiljalleen ja tarkistaa käsitystä itsestään kokemuksissaan pitkin matkaa. Ei ole yhtä ratkaisevaa hetkeä, niitä on monta, välillä onnellisia, välillä vähemmän. Mutta tietenkin kirjailija osaa sijoittaa tuon lauseen lopun dramaattiseen hetkeen, sillä sellainen se on. Ja toinen osapuoli on siinä juuri tämmöinen epäilevä juudas, joka ei kyynisyyttään näe toisen aitoa epätoivoa.

Tässä kävi minulle Schulmanin kohdalla kuin Knausgårdin: kun autofiktio oli ammennettu - jos niin on - taso laski. Loistavasti kerrottu, mutta minusta hieman laskelmoitu uhkakavalkadi. Uhkaavuus oli viritetty niin ylös, että aavistelin/pelkäsin inhottavia käänteitä jo hyvissä ajoin. Kuohuvia tunteita ylimalkaan oli annosteltu niin runsaasti, että välillä jalat maassa olisi tehnyt terää.

Alex Schulman: Malma station
Albert Bonniers Förlag, 2022, 250 s

*) Katsoin elokuvan Polta nämä kirjeet tänään. Se on onnistunut filmatisointi romaanista, tyylikkäästi toteutettu enkä huomannut sitä turhaa venyttämistä keskivaiheilla, josta joku kriitikko huomautti hs arviossa. Kirjailija Alexin roolissa pohjoismaisen elokuvan tämän hetkinen hurmuri Sverrir Gudnason.