"Yhden asian voit kertoa herra Townsendille, kun tapaat hänet jälleen", isä sanoi. "Jos menet naimisiin ilman minun suostumustani, minä en jätä sinulle pennin pyörylää. Se kiinnostaa häntä enemmän kuin mikään, mitä sinulla on sanottavana."
Marmoriportaiden takana avautuu ovi Tohtori Austin Sloperin salonkeihin. Kunnioitetun lääkärin, lesken kanssa asuu hänen ainoa lapsensa, tytär Catherine ja hänen niin ikään leskeksi jäänyt sisarensa Lavinia Penniman. Eletään aikaa, jolloin miehen velvollisuus on elättää naispuoliset sukulaisensa eikä naiselta kodissa odoteta muuta kuin vetäytymistä koruompeleiden pariin. Kuten nykyään, taloudellinen riippuvuus alisti silloinkin naisen miehen omaisuudeksi, niin vaimon, sisaren kuin tyttärenkin.
Heti alussa käy ilmi tohtorin asenne hänen kanssaan asuvia naisia kohtaan. Tytär Catherine on vankkatekoinen ja terve nuori nainen, ei mikään kaunotar eikä isän mielestä myöskään kovin älykäs. Päin vastoin kuin hänen menettämänsä läheiset: kaunis vaimo synnytyksen jälkeen ja esikoispoika 2-vuotiaana. Tohtori Sloperista onkin näiden kolhujen jälkeen tullut ylimielinen ja katkera. Syvästi rakastamansa vaimon menetyksen jälkeen järjen kauneutta arvostava lääkäri näkee sitä entistä vähemmän naisissa yleisesti. Lähipiiriin kuuluu tohtorin toinenkin sisar, rouva Elizabeth Almond, jolle veli suo enemmän huomiota, jopa arvostusta.
Vauraassa talossa, sen aulassa, ovella ja huoneissa enimmäkseen tapahtuvat kohtaamiset ja keskustelut tuovat mieleen kamarinäytelmän, mutta Henry James ei ole kuitenkaan mitenkään pölyttynyt ihmisten persoonallisuuksia ja mielenliikkeitä luotaessaan. Ihmisluonteen syvällisen tuntijan lailla kirjailija tihentää sydämen lyöntejä ja murtaa lukijan turhan helposti muodostamia ennakkokäsityksiä.
Voi odottaa, ettei siitä hyvää seuraa, kun seurapiiritapaamisessa komea ja sulavasti käyttäytyvä nuorimies Morris Townsend kiinnittää hellittämätöntä huomiota Catherineen, Lavinia huomaa tilaisuutensa amorina tulleen, ja isä kiristelee hampaitaan. Isä näkee miehen onnenonkijana, joka taas havaitsee edessään aukeavan helpon tien vaurauteen. Townsendin menneisyys jää osittain hämärän peittoon, mutta sekin mitä tiedetään, vahvistaa isän tulkintoja.
Millainen henkien taisto tästä kehkeytyykään isän ja tyttären välille, mitä kaikkea se paljastaa heistä ja kuinka vankan talon sisällä isän, tyttären ja tädinkin alla maa järisee, yhden kosijan astuessa taloon - se on tihenevää draamaa. Lähtökohta on säyseän ja porvarillisen rauhan läpitunkema. Talossa asiat kulkevat säännönmukaisesti, tohtorin sana on laki ja naiset tietävät sen. Kaiken lisäksi Catherine on täynnä rakkautta ja kunnioitusta isäänsä kohtaan. Isä on jumalasta seuraava, hänen sanaansa ei kyseenalaisteta. Catherine näyttää ensi alkuun juuri niin lammasmaiselta kuin voi kuvitella tällä kasvatuksella, jossa tytärtä on kaikin voimin alistettu ja vähätelty.
Yllättävä rakkaus saa Catherinen kukoistamaan, vaikka se ajan tavan mukaan ei manifestoidu kuin sovituissa tapaamisissa salongissa. Yhteinen näkemys kuitenkin hahmottuu pikaisesti, kihlaus nyt ensin ainakin. Kaikkein riemastunein asioiden käänteistä on täti Lavinia, uuden suhteen varsinainen kätilö, joka toimii kenenkään pyytämättä - ja Catherinen yrittäessä häntä jarruttaa - jatkossakin energisenä amorina. Sen sijaan tohtorin kärsivällisyydelle tuli tarvetta, nuorten kihlaus ilman isän lupaa on anteeksiantamatonta.
Tohtori vastasi kuitenkin korottamatta ääntään: "Voitte tietenkin odottaa kunnes minä kuolen, jos tahdotte." Catherine huudahti luonnollisesti kauhusta. "Kihlauksellasi on oleva sinuun yksi viehättävä vaikutus, se saa sinut odottamaan tuota tapausta äärimmäisen kärsimättömästi."
Alkuun nimetön kertoja, sivustakatsoja kuvailee henkilöitä isän näkökulmasta. Isä tarkkailee tyttären käytöstä synkän ironisella asenteella. Catherine näyttää kömpelöltä ja hieman yksinkertaiselta nuorelta naiselta, jonka ylin tavoite elämässä on toimia isän tahdon mukaisesti. Kuten tällaisessa yksilöiden mittelöissä klassisesti tuntuu käyvän, vahvemmalle osapuolelle alistetun osapuolen nöyryyden aste ei tunnu koskaan olevan riittävä. Halveksunta ja kärsimättömyys toista kohtaan vain kasvaa. (Eikö jopa valtion päämiesten muutoksessa diktaattoreiksi näy sama käyttäytymiskuvio? Muistuu mieleen tv-väläykset Putinin kiusaamista duuman jäsenistä, jotka vapisevat hänen edessään.)
Tohtori Sloper päätyy väsytystaistelussa kokeilemaan pidempää eroa nuorten välillä ja lähtee tyttären kanssa Eurooppaan, Alpeille. Siinä salongin sisäilma tuulettuu. Hienovaraisesti kuvaus irtoaa tohtorin näkökulmasta ja Catherinen vilpitön luonne saa uusia sävyjä; hän näyttääkin ainoalta rehelliseltä ja teeskentelemättömältä ihmiseltä koko seurapiirissä, joka on uppoamassa jatkuvan juonittelun suohon. Samalla tohtorin piinkova pinta, se äly ja sen siunaus, alkaa menettää hohtoa lukijan silmissä.
Dialogit vievät taidokkaasti tapahtumia eteenpäin. Jokaisella henkilöllä on niissä selvästi erottuva äänensä. Taustalla vehkeilevät Lavinia-täti ja Morris Townsend varsinkin, antavat mainioita esimerkkejä muuttuneesta puheesta. Täti puhkuaa intoa nähdessään itsensä koko draaman ohjaajana eikä Morris taas jaksa tädin seurassa ylläpitää teeskentelyä, jota joutuu harrastamaan riittävästi isän ja tyttären suuntaan.
Henry Jamesin tarkka psykologinen silmä on kestänyt aikaa. Hän kuvaa ihmista moniulotteisena otuksena. Lukija on harhautettu lukemaan kliseistä tarinaa, mutta vielä mitä! Harhautus liittyy kepeään tyylittelyyn, jolla henkilöt alkuun esitellään hieman karikatyyrinomaisina. Myöhemmin sukelletaan syvemmin ihon alle ja jokaisesta paljastuu - more than meets the eye. Muutenkin kirjailijan lauseet ovat kristallin kirkkaita ja paljon sanovia, painava klassikko on Washingtonin aukio.
Lopussa on suomentaja Kersti Juvan (suomennos vuodelta 2003) kirjoitus Hiljainen ja hienostunut paikka, jossa hän täydentää upean suomennoksen syvällisellä analyysilla tästä pienestä romaanihelmestä. Hän sanoittaa viisaasti yhden ydinkohdan, jonka Henry James romaanissaan näyttää: Isän rikos on se, että hän ei arvosta tyttäressä niitä ominaisuuksia joita tällä on, ja hänen rangaistuksensa on se, että vaatiessaan tyttären kunnioitusta hän menettää sen.
Kiitos klassikkohaasteen tämänkertaisesta vetämisestä maaliin Anki.
Henry James: Washingtonin aukioWashington Square, 1880, suomentanut Kersti Juva
Otava, 2003, 310 s
Nyt tämä romaani alkoi kiinnostaa!
VastaaPoistaOlen lukenut Henry Jamesilta vain Naisen muotokuvan. Se oli minulle pettymys ja mielestäni yksinkertaisesti tylsä. Pitäisiköhän kokeilla toista Jamesin kirjaa, vaikka tätä?
VastaaPoistaAjattelinkin ensin Naisen muotokuvaa, mutta oli turhan tuhti joten päädyin tähän. Kuten näkyy, minusta lukemisen väärti. Yllättikin siinä mielessä, että näytti ensi silmäyksellä niin vanhahtavalta.
PoistaOnpas mielenkiintoisen kuuloinen tarina! Pistin heti kirjastoon varauksen 😀 En ole lukenut Henry Jamesia lainkaan, mutta täytetään taas yksi aukko sivistyksessä. Kiitos vinkistä!!
VastaaPoistaVar så god, vinkkejä tässä haasteessa saa hyvin tästä klassikko-osastosta. Kaikin puolin miellyttävää upota välillä vanhempiin aikoihin ja huomata, että ihminen on sama.
PoistaTuo ensimmäinen oli minun kommenttini. Pistin tuulemaan ja lainasin kirjan kirjastosta!
VastaaPoistaTässä voi iloita myös tuoreesta ja loistavasta suomennoksesta. Kersti Juva avaa myös sitä puolta viimeisillä sivuilla. Henry Jamesin kieli on niin kirkasta ja tarkkaa, että siinä on pitänyt tehdä sama työ suomennoksessakin ja löytää oikea vivahde oikeaan yhteyteen. Se huolellisuus näkyy tuloksessa.
PoistaOli sytyttävää lukea juttusi, josta ymmärtääkseni välittyy olennaisia seikkoja Henry Jamesin romaanista. Muistaakseni en ole sitä lukenut, mutta voisin lukea.
VastaaPoistaSuosittelen, tässä on jopa maltillinen sivumäärä muun hyvän lisäksi :)
PoistaKiitos!
PoistaLuin pari vuotta sitten klassikkohaasteeseen Henry Jamesia oikein kaksin kappalein, What Maisie Knew ja The Spoils of Poynton. Paljon tuttua tunnistan tuosta kuvauksestasi, vaikka tätä kyseistä romaania en ole lukenut. Tietynlainen kamarinäytelmän tunnelma, mutkikasta seurapiirijuonittelua ja näennäisen keveyden alla tarkkasilmäistä psykologista tulkintaa sen ajan ihmisen osasta. Täytyy vielä lukea lisää Jamesia!
VastaaPoistaMuistan hyvin että kirjoitit tässä haasteessa aiemmin Henry Jamesista. En varsinaisesti laittanut sitä muistiin, mutta muistan kiinnostuneeni. Se kannatti, on erityisen kiva löytää tämmöisiä klassikoita, joita on helppo lukea, ja ymmärtää niiden hienous vielä vuosikymmenten jälkeen tässä ajassa. Kuten sanottua, siinä on tietenkin suomentajan panos merkittävä.
PoistaKuulostaapa hyvältä! Pitäisi joskus lainata Henry Jamesin kirja ja kokeilla.
VastaaPoistaTämä on just sopiva tutustumiskohde, ei ehdi kuin tempautua mukaan.
PoistaHenry James on minulle täysin lukematonta maaperää, mutta hänen kirjansa kuulostavat kovin "minun oloisiltani". Pitääpä laittaa vinkki talteen seuraavia haastekierroksia varten.
VastaaPoista(Kommenttisi oli tullut kahteen kertaan, poistin ylimääräisen ja siinä meni näköjään myös aiempi vastaukseni tähän, mutta siinä nyt ei ollut ihmeempiä..)
PoistaHenry Jamesin Naisen muotokuvan olen aikoinani lukenut kirjallisuuden opintojen tenttiin. Jamesin tyyli ja psykologiset havainnot tekivät kyllä vaikutuksen, mutta muistan että kirja tuntui hieman pitkitetyltä. Samantyyppisissä elinympäristöissä ja henkilöissä siinäkin liikutaan kuin tässä kuvaamassasi romaanissa. Kiitos hyvästä esittelystä!
VastaaPoistaKiitos, alkaa tässä vaiheessa tuntua että olenkin lukenut sen parhaimman Henry Jamesin teoksista. Saattaa kyllä johtua juuri suomennoksesta, onhan sillä tietenkin suuri merkitys.
Poista