perjantai 24. toukokuuta 2024

Sara Al Husaini: Huono tyttö



Jos olisi jatkanut katua saman matkan toiseen suuntaan, olisi päätynyt Eufrat-joen partaalle. Ihailin sitä valtavaa, hallitsematonta luonnonvoimaa, sen vesi kimalteli paahtavassa ja kuivassa säässä, aivan kuin se protestoisi kaikkea ympärillään. Villi, vapaa ja viileä.

Sara Al Husainin omakohtaisen romaanin minäkertoja kokee samoja kuin Nadia Murad, Isisin kaappaama jesidityttö. Nuori tyttö pakotetaan miehelle ja hän joutuu toistuvien raiskausten kohteeksi. Siihen yhtäläisyydet loppuvat,  kaikki muu on täysin vastakkaista. Sara Al Husaini on syntynyt vuonna 1992 saudiarabialaisella pakolaisleirillä, josta on vielä vauvana muuttanut perheen mukana Kuopioon. Romaanissa Huono tyttö kuopiolainen Saara pakkonaitetaan serkulleen lomamatkalla Irakissa.

Siinä missä Nadia Murad oli elänyt nuoruutensa jesidien vanhaa patriarkaalista kulttuuria kyseenalaistamatta - tietenkään kun ei muusta tiennyt - Saara on kasvanut tasa-arvoisessa ympäristössä ja on jo murrosiässä alkanut ärsyyntyä uskonnon tuella tapahtuvasta naisten oikeuksien polkemisesta. Me täällä syntyneet ja aina asuneet näemme tasa-arvossa edelleen parannettavaa, mutta suomalaiset naiset ovat valovuosia edellä muslimimaiden naisten tilanteesta. Sen Saara ja ainakin neljä hänen sisaristaan on nähnyt jo ennen Huonon tytön kuvaamaa ratkaisevaa käännettä. He ovat jättäneet islamin naisen elämää rajoittavat säännöt, mm huivin käytön. Se kertoo hyvää tästä maasta. Naisilla on täällä valinnanvapaus.

Olen lukenut Al Husainin kertomista musliminaisten vastaavista kokemuksista jo monia kirjoja ja artikkeleita, nähnyt dokumentteja. Jokainen kertomus on silti omanlaisensa ja yksityiskohdat valaisevat naisten kohtaamaa absurdia ja brutaalia todellisuutta paremmin kuin uutiset. Räikeimpiä väärinkäytöksiä on uutisoitu Saudi-Arabiasta, Iranista ja Afganistanista, missä vallassa olevat hallitukset vaikuttavat suorastaan vihaavan naisia. 

Lapsiavioliitot on lailla kielletty Irakissa. Osoittaa hallinnon heikkoutta sekin, että laki näyttää olevan kuollut kirjain. Huono tyttö kuvaa tapahtumia kahdessa ajassa, Saaran ollessa 12-15 -vuotias ja pakkoavioliittoa vuonna 2016, hänen ollessaan 23-vuotias. Jo murrosikäisenä hänelle valkenee, mistä asiasta hänen äitinsä on kiinnostunein polkupyörätapaturman jälkeen: onko immenkalvo edelleen ehjä? Se on nuoren naisen tärkein omaisuus ja perheen kunnian tae. Häiden jälkeen Saara keskustelee intiimeistä kokemuksista viisi vuotta nuoremman serkkutyttönsä kanssa, joka naitettiin 12-vuotiaana. Tämä joutui hääyön jälkeen paikattavaksi sairaalaan.

Arabimaissa arki on parhaimmillaan perhekeskeistä ja yhteisöllistä, lapsiakin on yleensä paljon. Se paikkaa osin myös puutteellista sosiaaliturvaa - ja yhdistää länsimaissa sinne muuttaneita muistamaan juurensa. Al Husainin tytöt ja poika muistelevat kaiholla Irakissa nauttimiaan uunituoreita sammuuneja. Äiti kokkailee herkkujaan perheelle. Hyvän tyttären on vaikeaa murtaa traditiota vaarantamatta lämpimiä suhteita perheeseen. Saaran on lähestyttävä asiaa, huivin käyttöä ja uskonnon vaatimuksia äidin kanssa varovasti. Hän ei tiedä, että juuri häneen äiti näyttää ladanneen suuria toiveita: häät Irakissa suvun kesken - jota sukua Saara ei tunne. Sinne Saara lähtee perheen mukana suunnitelmista tietämättä, palattuaan yksinäisestä, huivittomasta kapinointijaksostaan takaisin perheen yhteisöön.

Suomessa kasvaneen Saaran silmin nähtynä paljastuu järjetön naisten syrjintä, jota patriarkaalinen systeemi tiukan islamin tulkinnan avulla pitää yllä. Serkkujen köyhemmässä perheessä talon huoneet ovat raakaa betonia, mutta yksi huone on miesten vierailuhuone, kauniisti maalattu ja koristeltu, talon viileällä ja varjoisalla puolella. Siellä miehet rupattelevat iltaisin ja nauttivat naisten tuomia herkkuja. Miehiä voi tulla lisää illan mittaan, jonka jälkeen herkut on syöty - rippeitä saattaa jäädä naisillekin. Lääkärin vastaanotto tulvii naisia - lapsineen. Eivät miehet hoida lapsia silloinkaan. Eno sallii Saran käydä kaupassa, kunhan miespuolinen sukulainen tulee mukaan. Kolmevuotias Ahmad riemuitsee kauppareissusta.

Naiset ovat arabimaissa miesten omaisuutta ja kuin lapsina kohdeltuja holhokkeja. Koulutetun Saaran uusi peruskouluakaan loppuun käymätön aviomies Rasheed sallii vaimonsa käyttävän housuja - ja pitää siis itseään liberaalina. On surullista ymmärtää, kuinka kaukana miehet naisista ovat tuossa kulttuurissa. Mieheksi kasvaminen näyttää noissa maissa karsivan kaiken yhteisymmärryksen naisten kanssa. Tulee mieleen, eivätkö miehet naisvihamielisessä kulttuurissa edes osaa lähestyä naista muutoin kuin väkivalloin? Opittu naisten halveksunta tekee sen ainakin helpoksi. Saara ei koko pakkoaviohankkeen aikana jätä kenellekään kertomatta omaa kantaansa: hän ei halua tätä miestä. Suurin pettymys on äiti, jolta tytär viimeiseen asti anelee apua. Sitä ei tule.

Äiti lähtee ja minä seison keskellä hotellihuonetta, iso prinsessamainen häämekko laskeutuneena ympärilleni, saatanasti pakkelia naamassa. Olen minä, mutta en oikeasti ole minä. Olen joku toinen ihminen tai ehkä jopa nukke.

On kammottavaa nähdä, kuinka vaikeaksi rasistinen kohtelu tekee eri näköisille, siis esim irakilaistaustaisille suomalaisille heidän omat pyrkimyksensä tulla suomalaisiksi. Ei riitä, että oma yhteisö ensin hylkää ihmisen, joka kieltäytyy noudattamasta islamin rajoituksia. Ympäröivä yhteiskunta jättää hänet myös yksin, koska hän ei ole "meikäläisiä". Ypöyksin maailmassa, kaikkien syrjimänä. Onneksi Al Husainin perheessä on useita tyttäriä samassa tilanteessa. He ainakin tukevat toisiaan.

Muslimimaiden miesdiktatuuri on kaikin puolin kaksinaamaista. Naiset eivät saa pukeutua länsimaisittain; se on oman kulttuurin hylkäämistä. Mutta kun heitä valmistellaan häitä varten kauniiksi, heidän hiuksiaan blondataan ja ihoa vaalennetaan, koska se vastaa miesten fantasioita.

Saara voittaa ja saa oman elämänsä takaisin, kovan taistelun jälkeen. Hän sai myös vanhempansa tukemaan vaatimaansa avioeroa Suomessa. Se hoidettiin maksamalla miehen perheelle. Olihan Saara huijannut heidän poikansa avioon.

Eroprosessin lopussa tulee vastaan erityisen absurdi tilanne, jossa ei lukijakaan tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ennen kuin imaami suostuu käsittelemään eroprosessia Saaran kanssa, hän vaatii saada tietää, onko nainen puhdas. Eihän sinulla ole kuukautiset tällä hetkellä? Emme voi suorittaa avioeroa, jos et ole puhdas.

Ajattelin lukiessa, että oikoluku on jäänyt pahasti kesken, mutta jälkikirjoituksesta luen, että kielivirheet on tarkoituksella jätetty mukaan. Teksti saa olla raakaa, rivit kielivirheistä kylläisiä... Totta onkin, että ne antavat kirjalle vimmaisen ja raivokkaan äänen. Lukijana ymmärrän sen täysin ja toivoisin vain, että Saran tapaiset rohkeat naiset saisivat kaiken tuen. Ja että kirja rohkaisisi muitakin vastaavassa asemassa olevia ihmisiä, musliminaisia tai kantasuomalaisia uskonlahkojen kiusaamia ihmisiä.

Aivan samoin kuin Silvia Hosseinin esseekokoelmaa lukiessa, mieleen nousee taas se ajatus, mikä vääryys on viedä naisilta ihmisarvoisen elämän ohella mahdollisuus nauttia noiden maiden upeista maisemista, sellaisia kuin ne ovat jossain Eufratin rannoilla tai Iranin uljaissa vuoristometsissä.  Voi uskoa, että niitä on ikävä, vaikka Kuopio tai Tampere ovatkin kauniita kaupunkeja.

Sara Al Husaini: Huono tyttö
Like, 2023, 295 s

6 kommenttia:

  1. Tämä on todella vaikuttava kirja.
    En ymmärrä, miksi suomalaiset nuoret naiset eivät tue näitä tyttöjä ja feministit nosta tärkeimmäksi asiaksi tällaisissa kulttuureissa omassa maassamme elävien naisten asioihin paneutumisen. Olisihan se nyt paljon tärkeämpää kuin joidenkin termien hiomisen. Saaran veljen suomalaiset tyttöystävät osallistuvat veljien kanssa hänen vahtimiseensa ja hänestä kantelemiseen - käsittämätöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni valkoinen feministi kokee hankalaksi ikään kuin puhua näiden naisten puolesta. Feminismissä kuitenkin ideana on, että jokainen puhuu puolestaan. Se vain ei musliminaisten kohdalla toimi tällä hetkellä. Jonkun olisi pakko ottaa asia käsittelyyn, koska näille naisille itselleen se on äärimmäisen vaarallista.

      Poista
    2. Että naiset, siis äidit ja siskot esim osallistuvat naisten alistamiseen miesten mukana on ihan sietämätöntä. Totta että tämä on semmoinen työmaa, että feministien varsinkin pitäisi meillä herätä toimimaan ja auttamaan näitä aktivisteja jotka yrittävät päästä irti uskontonsa älyttömistä säännöistä ja miesten kontrollista.

      Poista
  2. Kirja puhuu niin erilaisesta maailmasta, että sitä on lähes mahdoton käsittää. Kuohuttaa vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kiukkuiseksi tulee. Mutta hyvin kirjoitettu sitä kuohuntaa välittäen. Taisin unohtaa, että kirja on palkittukin. Pitää lisätä.

      Poista
  3. Pahastu viiveellä luen näitä kiinnostavia lukemiasi kirjoja, tämän luinkin silloin ilmestymisaikoihin. Tämä tulee olemaan yhä useammin totta Suomessa, jo nyt on ihan selviä merkkejä kunniaväkivallankin kasvusta Suomessa. Toivotaan, ettei mennä samaa vanavettä länsinaapurin kanssa. Todella tärkeä teos ja tehokas kansikuvaa myöden. Tulee mieleen myös jenkkilän raamattuvyöhyke, jossa "kunniansa" menettänyttä naista verrataan käytettyyn hammasharjaan.

    VastaaPoista