Markus Nummi: Käräjät

Kansi Tuomo Parikka

Tarvajoen fiktiivinen kylä Etelä-Pohjanmaalla on taustamaisema Markus Nummen historiallisen romaanin kyläyhteisölle, jonka kautta kuvataan Suomen henkistä tilaa toisen maailmansodan aattona vuonna 1938 ja takautuvasti vuosikymmeniä aiemmin. 

Sata vuotta sitten, kolmekymmentäluvun Suomessa käräjille jouduttiin mm abortista, josta silloin käytettiin nimitystä sikiönlähdetys. Painavimman syytteen saa sala-aborttien tekijä, mutta myös hänen palveluksiinsa turvautuneet, raskaaksi vasten tahtoaan tulleet naiset syyllistyvät rikokseen. 

Tarvajoella asuu lukuisia köyhiä suurperheitä, joille milloin kuudes milloin kymmenes ruokaa tarvitseva suu on liikaa. Niinpä asialle omistautunut perheenäiti, tikun käyttäjä, on heille hyväntekijä. Häpeä on kuitenkin suuri, koska kirkon sanoma synnistä on langennut seudulla vastaanottavaiseen maaperään ja laittomuus tiedetään. Ilot ovat kuitenkin vähissä eikä ehkäisyvälineitä ole automaatista vedettävissä, joten vastentahtoiset raskaudet ovat yleisiä. Synti on yhteinen, häpeä lopulta pienempi. Pakon edessä vaihtoehdot ovat vähissä.

Isäntä oli yrittänyt lohduttaa ja neuvoa emäntää, joka pelkäsi kuulustelua. Paras on sovittaa sanansa reippahasti. Ajatella elukoita, semmoinen kun on ihminenkin. Tulee kiima ja sitten astutaan, eikä se ihmisen perse ole eläimen persettä kummempi. Noinko rumaa on kaikki, parkuu emäntä. Isäntä sanoi koettaneensa sanoa kauniisti. Eivät elikot rumia ole, sonni voi olla komia ja lehemä on... Siinä kohtaa isäntä kertoo Vilja-tädille pitäneensä liian pitkän tauon. Eikä sittenkään keksinyt sanoa muuta kuin: lehemä on lehemä. Mee niitä lehemiäs..., kivahti emäntä, kiukussa paras lohtu.

Tarvajoen pitäjältä on kantautunut tietoa epäillyistä rikoksista lääninetsivä Juho Iivoselle, joka saapuu Vaasasta paikkakunnalle tekemään tutkimusta. Pitäjän tapahtumia seuraa ja niitä kommentoi keskushenkilönä Vilja-täti, opettaja Fransin sisko. Hän asuu opettajan perheen kanssa heidän kotinsa yläkerrassa, höpöttää omiaan ja saa käsittämättömiä kohtauksia. Kylässä  tiedetään, että hän on joutunut rippikoulun jälkeen ensitansseissa väkivallanteon kohteeksi. Sille ei ole todistajia, mutta Vilja-täti pelkää repalekorvaa, miehen paluuta takaisin Amerikasta. Siksi hän kiertää talon joka aamu ja pitää ikkunastaan silmällä liikennettä kylätiellä. 

Vilja-täti on kyläläisten silmissä hulluksi tullut jauhopää, mutta juuri siksi moni on tottunut myös uskoutumaan hänelle. Hän on kuin kyläläisten oraakkeliksi tai rippitädiksi ottama luotettu henkilö. Vilja-täti osaa kuunnella ja löytää tilanteeseen oikean Raamatun lauseen kuin apteekin hyllyltä. Hän lukee koko ajan, vaikka ihmiset epäilevät, ymmärtääkö hän lukemaansa. Kyläläisissä herättää myös pahaa verta Vilja-tädin ilmeinen osallisuus siihen, että moni heistä on joutumassa käräjille.

Vilja-tädin näkökulma tapahtumiin vaihtuu nimettömään kertojaan ja virkaintoisen, omahyväisen oloisen lääninetsivä Iivosen puheenvuoroihin, jotka seuraavat vastauksina käräjillä tapahtuvissa kuulemisissa. Siellä viranomaisten ja kirkon miehen repliikit ruoskivat olan takaa jo ennestään arjessaan kumaraista köyhää kansaa. 

Markus Nummella on komeasti suomen kieli hallussa, sanan säilä välähtelee niin kylän liikemiehen hersyvästi kulkevassa murteessa kuin käräjätuomarin ankarasti sivaltavissa lauseissa ja poliisimiehen vastauksissa, joita maustaa totinen omanarvontunto. Vilja-täti näkee ikkunastaan tarkasti Iivosen epävirallisetkin liikkeet, sen miksi hän jää seudulle kiehnäämään kuin kissa kuumaa puuroa.

Käräjille joutuu lopulta puoli pitäjää samasta syntyvyyden säännöstelyn rikoksesta. Päätapauksen sivussa polveilee Vilja-tädin traumaattinen historia, se kuinka hänestä katosi Vilja-tyttö ja tilalle tuli höppänä täti. Tapahtumakulku keriytyy vähitellen auki eikä Viljan kohtalo ole ainutkertainen. Hän näkee ikkunastaan, että huonomaineisen Hannan tytär Inkeri on joutumassa samanlaiseen kierteeseen, turvattoman ja köyhän, kauniin tytön kurimukseen.

Seuraavan sukupolven kuvioihin liittyy orastavia lämpimiä tunteita, mustasukkaisuutta ja kateutta, kasvamista. Kunnes tulee talvisota, ja pitäjän nuoret miehet katoavat sotimisen hulluuteen. Sitä ennen on kylän nuorten joukossa nähty kansainvälistäkin väriä, kun saksalainen koululainen Fritz Königsbergistä saapuu tutustumaan suomalaisiin ikätovereihinsa. Toinenkin königsbergläinen, Immanuel Kant mainitaan Vilja-tädin filosofoinnin yhteydessä, esim siinä, kuinka ei ole tarvis lähteä kotipaikkakunnaltaan ymmärtääkseen elämää. (Timo Airaksinen on muuten tästä päinvastaista mieltä. HS)

Loppupuolella kertomusta pääpaino siirtyy Viljan henkiseen kamppailuun ja selviämiseen mustista mielen syövereistä. Monet orastaneet romanttiset tunteet ovat sodan tuhossa kokeneet kovia, mutta toiveikkaitakin näkymiä nousee pitäjän rauhan ajan horisontissa. Ihan kaikkia ihmiskohtaloita ei olisi tarvinnut tällä tarkkuudella loppuun asti selostaa. Vilja-tädin kamppailussa oli myös makuuni liikaa pateettista vyörytystä ja maalailua, vähemmällä olisi selvitty. Kill your darlings, sanoi kuulemma William Faulkner. Se tuli lopussa mieleen.

Kahdeksan vuotta oli kirjailija romaania kirjoittanut. Se näkyy teemojen runsaudessa. Väinö Linnan tiellä kuljetaan, mutta loistava kieli on ihan omaansa ja vahva naisnäkökulma, myötäeläminen modernia historiallisen romaanin kerrontaa.

Markus Nummi: Käräjät

Otava, 2024, 575 s