Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina

Ei tämä ollutkaan ensi tutustumiseni Karin Alvtegen -nimiseen ruotsalaiseen dekkaristiin, kuten kirjastossa muistin. Olen näköjään lukenut häneltä Petos-nimisen rikosromaanin. Se vaikuttaa olleen ihan kohtuullinen dekkarikokemus. Todennäköisessä tarinassa ei kuitenkaan ratkota rikoksia, vaan kuvataan tapahtumia erään avioeron jälkimainingeissa ja kerrataan mennyttä perhehistoriaa. Norlantilainen kyläyhteisö toimii taustana ihmisiä repiville kriiseille.

Pohjois-Ruotsin Norlannissa sijaitsee entinen kartano, nykyinen hotelli, joka on Tukholmasta lapsuutensa kesien maisemiin muuttaneen Helenan toteutunut haave.  Elämänmuutos on vaatinut veronsa, aviomies Martin on saanut loputtomasta rehkimisestä maaseudulla tarpeekseen ja palannut Tukholmaan uuden rakastettunsa kanssa. Helena ja teini-ikäinen tytär Emelie ovat jääneet Norlantiin. Entisen avioparin suhde on tulehtunut, Emelie on vetäytynyt murrosiän mykkyyteen, hotellin remontointi on kesken. Helenan ainoa ystävä on naapurin Anna-Karin, topakka täti, joka puolestaan riitelee pihan toisessa rakennuksessa asustavan veljensä ja kälynsä kanssa perintötalon tulevaisuudesta. 

Metsän siimeksessä vanhassa mökkirötiskössä asuu kylähulluna pidetty harmaapartainen Verner, vanhoja tavaroita keräileva taiteilijasielu, joka väläyttelee poikkeuksellisia, synestesiasta syntyviä aistimuksiaan ja tulkitsee ne selvännäkökykynä. Erityiskykynsä hän tuo esille töksäyttävän totuudenpuhujan tyyliin, mikä entisestään vahvistaa naapuruston ennakkoluuloja. Ei niin, että ukko siitä välittäisi.

Hotellille saapuu suunnittelemattomasti omia teitään Anders, upporikkaaksi bisnesmaailmassa edennyt opettajan poika, joka kaiken materiaalisen saavutettuaan kärsii merkityksettömyyden tunteesta eikä hänen läheltä piti-auto-onnettomuutensa vaikuta edes tapaturmalta. Anders on tottunut hoitamaan kaiken rahalla eikä Vernerin omistama Beatles-kitara voi olla poikkeus. Mies ei enää ole kiinnostunut näyttämään rikkauttaan, vaan pitää taustansa kätkössä ja jää sen sijaan hotellille auttamaan remontissa.

Maaseudun idylliin kätkeytyy tässäkin maisemassa paikallisriitoja, ja pienessä yhteisössä vallitsee muutenkin erilaista ja uutta vieroksuva ilmapiiri. Helenan itselleen asettama ehdoton vaatimus pärjätä tyttären ja hotelliprojektin kanssa saa selityksensä oman äidin alkoholismista. Mikään sen tapainen ei enää saa toistua hänen perheessään.

Suhteiden ja tunteiden tempoillessa kuullaan synestesian ohella kvanttimekaniikan luentoja (ne tulevat Andersin fysiikanope -isältä), jotka liitetään yllättävästi Vernerin oivalluksiin harvinaisesta näkökyvystään. Tämä hyppy korkeampiin sfääreihin pienine esitelmineen teki vaivaannuttavan  pseudotieteellisen vaikutelman. 

Alvtegen kirjoittaa rutiinilla ja luonnostelee samoin henkilönsä, mutta tarina ei syvene. Todennäköinen tarina ei jättänyt muuta jälkeä kuin pientä ihmetystä noista yrityksistä lujittaa sitä jollain kvanttimekaniikalla. Psykologista analyysia kirja tarjoilee turhankin anteliaasti. Kirjailija ei luota lukijan päättelykykyyn, vaikka tyyppitapaukset eivät kovin kummallisia ole.

Norlantilaiset maisemat toivat mieleen samoilla seuduilla liikkuvan Kurjet lentävät etelään, joka on oikeastaan tyylillisesti täydellinen vastakohta Todennäköiselle tarinalle.

Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina
En sannolik historia, 2010, suomentanut Laura Jänisniemi
WSOY, 2012, 308 s

Ilmeisesti tällä erää viimeisen kauniin talvipäivän kunniaksi otos läheisestä metsiköstä. Niin kaunista, että pyörtyminen oli lähellä.