Anderson, Jon Lee:

Che Guevara - A Revolutionary Life
Luettu 09/2004

‘He is immortal because others want him to be, as the solitary example of the New Man who once lived and dared others to follow.’ Näihin uljaisiin sanoihin päättyy Chen elämän kuvaus, elämäntarina. En ihmettele, että hänestä tuli ikoni T-paitoihin, avaimenrenkaisiin. En muista, historian tietoni on rajallinen, onko ollut toista, joka olisi noin määrätietoisesti uhrannut itsensä uskomalleen utopialle paremmasta maailmasta.  Kirja on eloisa ja mukaansatempaava. Siitä heijastuu sama arvostus, joka on tyypillistä hänen vihollisilleenkin. Samalla tulee selväksi se epäinhimillinen häikäilemättömyys, joka tässä vallankumouksessa syö lapsensa. Päämäärä pyhittää keinot, eikä heikkoutta omissa suvaita.  Kaikki, vastentahtoisestikin, tunnustivat, että tässä miehessä oli jotain profeetallista. - Kirjassa käydään kronologisesti läpi Ernesto ‘Che’ Guevaran elämä argentiinalaisen varakkaan perheen lääkäripojasta Kuuban vallankumoukseen, Kongon viidakoista Bolivian Andeille, jossa hänet ammuttiin. Kirjoittaja on haastatellut satoja ihmisiä vaimoista ja muista perheenjäsenistä aina Moskovan silloisiin poliitikkoihin, taistelutovereista häntä jahdanneisiin CIA:n miehiin. Käynyt läpi kirjeenvaihtoja ja päiväkirjoja. Lukenut hänestä kirjoitettuja elämänkertoja. Siksi se on elävää historiankirjoitusta.

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

 


de Waal, Edmund: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät                  Luettu 9/2013

Tämä lumoava sukuhistoria kertoo Ephrussin suvun tarinaa viiden sukupolven ajan, 1800-luvulta nykyaikaan, Pariisista, Wieniin, Odessasta Lontooseen ja Tokioon. Punaisena lankana, 'päähenkilönä' on mukana kulkeva 264 netsuken kokoelma, joka siirtyy suvun jäseneltä toiselle juutalaisen suvun dramaattisten vaiheiden kautta. Netsuket ovat japanilaisia luusta ja puusta tehtyjä miniatyyriveistoksia, samalla kertaa pehmeitä ja kovia.

Kirjoittaja on maailmankuulu Lontoossa asuva keraamikko, joka viimeisenä perii netsukekokoelman Tokiossa asuvalta isoenoltaan. Tämä kirja teki hänestä myös palkitun kirjailijan. Sukuhistoriassa riittää kevyesti käänteitä elokuvaan asti – televisio- ja elokuvaoikeuksista on sovittu, mutta sen lisäksi kirjoittajan taidokkuus, sivistys, huumori ja inhimillisyys tekevät lukemisesta hartaan kokemuksen. Tämäkin pieni lause: 'Iltaelämäni oli kovin nuudelikeskeistä ja yksinäistä' -voisiko asian hauskemmin ilmaista. Tai '..otan yhden netsuken taskuun ja kannan sitä päivän mittaan mukanani. Kantaminen ei tosin ole oikea sana kuvaamaan netsukea taskussa. Kantaminen on liian päämäärätietoista. Netsuke on niin pieni ja kevyt, että se harhailee taskussa ja melkein eksyy avainten ja kolikoiden joukkoon.'

Ephrussin suku on vaurasta, lahjakasta ja yritteliästä ja haarautuu avioliittojen ja seikkailunhalun kautta USA:sta Meksikoon, Pariisista Tokioon. Kirja seuraa niiden sukuhaarojen historiaa lähempää, joiden jäsenillä netsukekokoelma on. Kirjoittaja kulkee kaikissa kaupungeissa, taloissa, museoissa, vanhoissa kortteleissa, joissa suvun kulloinenkin netsukekokoelman omistaja on asunut ja kuvaa löytyneiden valokuvien ja kirjeenvaihtojen kautta sen aikaista elämää, tapoja, henkilöitä, romansseja, vaatteita, huonekaluja, aterioita, jälkiruokia.

Vuosi 1938 Wienissä muuttaa myös tämän juutalaisen perheen kohtalon peruuttamattomasti. Perheenpää pitää pakoa epäisänmaallisena tekona. Natsien perusteellisuudella pankkiiriperheen omaisuus kartoitetaan, ja niin he joutuvat seuraamaan taideteostensa takavarikointia ja siirtoa ympäri Wienin ja Saksan museioita, sekä tietenkin natsijohtajien yksityiskokoelmiin. Perheet hajotetaan, osa lähisukua joutuu keskitysleireille, joku tekee itsemurhan. Yli 65 000 Itävallan 185 000 juutalaisesta kuoli natsimiehityksen aikana.

Eloonjääneiden paluuta ja omaisuuden palauttamista ei tehty helpoksi: Itävallan uusi hallitus katsoi maan olleen ensimmäinen uhri, ei sodan osapuoli. Jos juutalaisten omaisuutta oli pakkohuutokaupattu näiden ollessa paossa, se oli täysin laillista. Hankintoja tehtiin edullisesti. Netsukekokoelma säilyi suvun hallussa palvelustytön patjaan kätkemänä. 

Viimeinen netsukekokoelman kotimaa on taas Japani, synnyinmaa ja täältä se siirtyy Edmund de Waalin arvostaviin käsiin. 'Puksikuinen netsuke on caffè macchiaton värinen. Se on hyvin pieni ja suunniteltu niin, että kun sitä pyörittelee, liukkaat kilpikonnat tuntuvat kiipeilevän toistensa päälle, ympäri ja ympäri. Sitä pidellessä tiedän, että sen tekijä on tarkkaillut kilpikonnia.'

Auster, Paul: Näkymätön

Toinenkin Auster lukukokemus osoittautui palkitsevaksi. Tämä oli taas hienosti kerrottu dramaattinen romaani nuoren, parikymppisen Adam Walkerin elämästä, jolle satunnainen kohtaaminen parin muun päähenkilön kanssa on ratkaiseva.

Kun tuli aloitettua Austeriin tutustuminen tuosta elämäkerrallisesta teoksesta, huomaan että tässä on romaanissa on aineksia siitä, ja miksei olisi. Idealistinen, runoilijan urasta haaveileva Adam Walker on kirjailijan alter ego. Tämän ehdoton moraali ja valmius taistella oikeuden puolesta törmää lähes mystisen pahaan, ranskalaiseen professori Rudolf Borniin, jonka elämän salaisuus ei lopultakaan selviä täysin, mutta näyttää sisältävän trillerimäisiä kaksois- tai jopa kolmoisagentin ominaisuuksia, luonteessa psykopaatin piirteitä.

Väkevänä tässäkin kirjassa kulkevat nuoren miehen löytöretket seksuaalisuuden maailmassa, hyvin kielletyssäkin sellaisessa, insestisessä. Ajassa liikutaan vuodesta 1967 vuoteen 2007 ja New Yorkista Pariisiin ja lopulta kaukaiselle paratiisisaarelle, jonne pahan ruhtinas on asettunut vanhuuden päiviksi. Tarinan käänteet avataan sekä Adam Walkerin opiskelutoverilleen kirjoittamien kirjeiden, että ranskalaisen, Adamiin nuorena tyttönä – yksipuolisesti - rakastuneen Cécilen päiväkirjan kautta. Juoni kantaa ja kertojan taito vangitsee. 
 

Lopussa kuvataan afrikkalaisten työtä paahteisessa kuumuudessa kivipellolla:

'Kivien musiikki oli koukeroista, mahdotonta ymmärtää, viiden- tai kuudenkymmenen kilahtelevan vasaran musiikkia, jonka jokainen nuotti oli lukittunut omaan kadenssiinsa, ja yhdessä ne muodostivat katkonaisen ja juhlallisen harmonian, äänen joka ujui sisääni ja pysyy siellä kauan, ja vielä nytkin, istuessani valtameren yli lentävässä koneessa, kuulen yhä korvissani noiden vasaroiden kilahtelun.'

Kääntänyt Erkki Jukarainen, kauniisti.

Pursiainen, Christer: Trotski
Luettu 01/2012

Tästä 1900-luvun poliittisesta merkkihenkilöstä, Lev Trotskista (alun perin Bronstein) ei ole kirjoitettu kovin montaa teosta, verrattuna toiseen aikalaiseen, Staliniin - tai Hitleriin.

Suomalainen, Ruotsissa jossain Itämeren organisaatiossa työskentelevä tutkija on tehnyt hyvää työtä kertoessaan tuosta mullistusten ajasta 100 vuotta sitten ja piirtänyt elävän muotokuvan tästä sitkeästä ja itseensä uskovasta juutalaissyntyisestä agitaattorista, poliitikosta ja ajattelijasta. Julmaksi diktaattoriksi hänkin ehti jo paljastua, ennen kuin joutui Stalinin karkoittamana poistumaan Venäjältä, Turkista, Euroopasta päätyen lopulta Meksikoon. Hän oli karismaattinen, hyvä puhuja ja kirjoittaja, jolla oli aina oma hovinsa ympärillään. Stalin ei koskaan unohtanut Trotskin häntä kohtaan ilmaisemaa halveksuntaa vaan hänen kätyrinsä seurasivat Trotskia hellittämättä. Hän saavutti kuitenkin Stalinin lähipiiriin jääneitä, entisiä tovereitaan korkeamman iän Stalinin tehokkaasti lahdatessa ensinnä lähellä olevat uhkaajansa.

Trotski ehti vielä ennen kuolemaansa Meksikossa lisätä lukuisiin naissuhteisiinsa Frida Kahlon, ennen kuin Stalinin kätyrit onnistuivat tehtävässään ja hän kuoli jäähakusta saamaansa päävammaan vuonna 1940.

Fouts, Roger; Simpanssini Washoe.

Yhteinen Matkamme
 Luettu 1/2005

 

Kertomus amerikkalaisen psykologin ja käyttäytymistieteilijän elämästä simpanssien kanssa. Simpanssit, ihmisapinat, ovat lähempänä ihmistä kuin muita apinoita. Kirjoittaja kasvatti niitä kodissaan, opetti niille viittomiskielen, jonka ne opettivat muille ‘perheensä’ jäsenille, ilman ihmisten apua. Kirja on myös puheenvuoro eläinkokeita ja eläinten huonoa kohtelua vastaan. Taistelu on ajoittain yksinäistä, vastassa on m.m. massiivinen organisaatio biolääketieteen edustajia.

Zinaida Lindén: Monta maata sitten

Suom. Jaana Nikula
Gummerus, 2013
Alkup. För många länder sedan, Schildts & Söderströms, 2013
279 s.

Zinaida Lindén on Neuvostoliitossa, Leningradissa syntynyt kirjailija, joka nykyään asuu Suomessa, Turussa ja kirjoittaa ruotsiksi. Luin jokunen vuosi sitten kirjailijan Runeberg-palkinnon voittaneen romaanin 'Ennen maanjäristystä' ja 'Kirjeitä Japanista'. Ihailin niissä kaunista, tarkkaa kieltä ja  huumorilla terästettyä melankolista tunnelmaa.

Samat elementit toistuvat tässä romaanissa.Omaelämäkerrallisessa tarinassa päähenkilö, minä, on diplomaatin vaimo Galja, Galina, taidehistorioitsija, joka seuraa miestään komennuksille eri puolille maailmaa. Sivullisuus ja ulkopuolisuus, jota tämä toisen työn mukana kulkeminen merkitsee, alkoi jo lapsuudessa, kun vanhemmat, patologi ja kustannustoimittaja, olivat toisilleen ja työlleen niin omistautuneita, että lapsi oli kuin ylimääräinen ja tarpeeton lisä heidän parisuhteessaan.

Kun olin repäissyt itseni irti äidistä ja päässyt yliopistoon, hän lohduttautui sillä että tytär opiskeli ainakin arvostettua erikoisalaa, taidehistoriaa. En suostunut näyttämään hänelle kurssitöitäni. Hänellä oli aivan liian vahvat mielipiteet maalaustaiteesta ja grafiikasta. Mutta nuorten miespuolisten suojattiensa kanssa hän oli tinkimätön. Heidän kurssityönsä hän kirjoitti itse.
- - -
 Äiti inhosi keittiössä puuhailemista. Eikä mummi ollut sen parempi. Hänen Komsomol-nuoruutensa iskulause oli ollut 'Alas keittiöorjuus!' Hän pysyi kattiloiden vihollisena loppuun asti.

Neuvostoliiton aikainen Leningrad elää lapsuus- ja nuoruusmuistoissa. Näihin kuuluu rakastuminen Roman -nimiseen nuorukaiseen, josta tulee koreografi ja balettitanssija. Side mieheen ei katkea, vaan jatkuu epämääräisenä taustalla siitä huolimatta, että avioliitto moskovalaisen Igorin, diplomaatin kanssa kuvataan onnellisena. Lopussa Galjan vanhempien elämästä paljastuu yllätys, haudan äärellä Pietarissa.

Tarina ei käänteissään ole kovin kummoinen, mutta kirjan tekee mukavaksi lukukokemukseksi sen tunnelma - voisiko sitä sanoa tshehovilaiseksi - melankolinen, utuinen, salaperäinen sekä lämpimän huumorin sävyttämä nostalgia vanhoista neukkuajoista. Ja naiselliset pohdiskelut miessuhteista.

Entiselle turkulaiselle kiva pätkä luettavaksi:

Olen oppinut rakastamaaan Turkua. Rannalla on empirerakennuksia. Pietari pienoiskoossa. Lokit huutavat samaan tapaan kuin Vasilinsaarella. Muutama konttinosturi piirtyy taivasta vasten.
Jalankulkusilta jolla seison on nimeltään Teatterisilta. Pari valtavaa jäälauttaa tukkii joen. Ne ovat poikittain joessa kuin kookkaat proomut vailla peräsintä ja ruoria. Toista olisi Nevalla, siellä käy kova virtaus.
Turussa ei ole monumentaalisia arkkitehtonisia toisintoja, ei mitään Piranesi-aiheita, mutta täällä on omalla tavallaan suurenmoista. Näkee että tämä on Suomen entinen pääkaupunki.

Dostojevski, Fedor: Karamazovin veljekset/447 sivua osaluettu (1098 s)
Luettu  12/2005

Päätän kirjan kesken, päätöksestäni helpottuneena. Aatteet ja ristiriidat, eri tyyppisten veljesten esitteleminä Venäjällä, 1800-luvun loppupuolella täytti kyllä mieleni tunkkaisilla kuvilla ortodoksimunkeista, harvahampaisista partaukoista, uskovaisista nuorukaisista ja runsaasti jumalisia korulauseita sisältävistä dialogeista. Lyhyesti: aika on jo ajanut ohi enkä jaksa noin kauas taakse katsoa, ainakaan noiden silmien kautta. ‘Ja paljon kärsinyttä Jumalan palvelijaa Mikaelia olen muistanut rukouksissani joka päivä hamaan tähän päivään asti. - oli viimeinen lause jonka luin. Ja seuraava luku nimeltään ‘Luostarinvanhin Zosiman keskusteluista ja opetuksista’ - Joten tähän on lopetettava.