Alejo Carpentier: Valtakunta tästä maailmasta

Kuubalaisen Alejo Carpentierin(1904-1980) pääteos Valtakunta tästä maailmasta kertoo maailman ensimmäisen mustan tasavallan, Haitin historiaa 1800-luvun alkupuolella. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos on viime vuodelta ja oli osasyy siihen, että nyt tämän kirjaston hyllystä nappasin. Olen vaikuttunut Lappi-Seppälän brasilialaisen Luiz Ruffaton teoksien suomennoksista, ja sattumalta kuulin suomentajan haastattelevan kirjailijaa Maailma kylässä-festivaalilla Helsingissä joitain vuosia sitten.

Haitista Carpentier on löytänyt sellaista taianomaista todellisuutta, jota hänen mielestään taiteilijat ovat turhaan etsineet keinotekoisilla tavoilla. Hän on esipuheessaan ärtynyt länsimaisille taiteilijoille, jotka hänestä turhaan etsivät maagisuutta, varsinkin surrealisteja hän arvostelee tästä. Ei tee kyllä minuun vaikutusta, kun hän arvostelee taidetta joka esittää 'toffeen tavoin venyviä taskukelloja'. Romaanille antoi sytykkeen kirjailijan matka Haitiin vuonna 1943. Hän löytää runollisen fantasian maailman Haitin todellisuudesta, sen afro-amerikkalaisesta historiasta, tropiikin kasvillisuudesta ja sorrettujen mustien voodoo-kulttuurista. Hän painottaa, että jokainen tapahtuma kadunnimiä myöten on historiallisesti totta.

Kertojana toimii Ti Noël, musta orja, jonka silmin eräs Haitin historian myrskyisistä jaksoista kuvataan. Hänet omistaa ranskalainen plantaasin omistaja monsieur Lenormand de Mézy. Ranskan vallankumouksen kaiut vyöryvät yli meren ja orjat kapinoivat isäntiään vastaan. Orjilla on henkisenä tukena voodoopappi Mackandal ja hänen kertomuksensa voittamattomasta mandinga-imperiumista, afrikkalaisperäisestä tarustosta. Isännille jokainen mandinga merkitsi kapinaa ja uppiniskaisuutta. Orjille voodoo on ainoa tuki, isäntien katolinen kristinusko ei näytä näitä hyvään velvoittavan. Tykkeihin oli valettu Aurinkokuninkaan tunnus Ultima Ratio Regum, kuninkaan viimeinen keino.

Historian tragediaa Haitillakin on se, että vapautettujen orjien hallitsijaksi nousee entinen orja, kuninkaana Henri Christophe, joka ei ole entisiä hallitsijoita parempi, sama vallanhimo ja suuruudenhulluus kukoistaa hänen imperiumissaan. Sans soucin palatsin ja La Ferrièren linnakkeen rakennustöissä  Cap-Haïtienin kaupungissa tuhannet orjat kantoivat jonossa tiilen kerrallaan. Jyrkänteisiin putoavista orjista ei tarvinnut välittää, isännät osallistuivat uusien tekemiseen.

Sivuhenkilöinä vilahtelee monenlaisia historian henkilöitä, kuten ranskalaisen upseerin vaimona saarelle saapunut Pauline Bonaparte, maineikas kaunotar ja mieskauneutta vastaavasti itsekin arvostava. Ranskalaiset ja espanjalaiset käyvät keskenään taisteluja saaren herruudesta ja siinä ohessa orjat omaansa, kulloisiakin isäntiään vastaan.

Voodoon ja muun magian keskellä olen ilman muuta epämukavuusalueellani, samoin 'uusbarokkiseksi' kuvaillussa Carpentierin tyylilajissa. Tuore suomennos on ehkäpä silti nykyaikaistanut kieltä niin, että historiallinen seikkailu elää, tropiikki tuoksuu ja ihmisten tunteet, onnentavoittelu ja epätoivo koskettavat. Ihan kaikkea Alejo Carpentierin tämän kautta jakamaa elämänfilosofiaa en tavoita, kuten esimerkiksi tuota taidekritiikkiä. Vanhuksena Ti Noël pohdiskelee lopussa ihmisen pyrkimyksiä, kärsimystä ja toiveita ja näkee niille kaikille merkitystä vain tässä elämässä:

Taivasten valtakunnassa ei voi havitella suuruutta, koska kaikki on järjestetty valmiin hierarkian mukaisesti, epätietoisuus pyyhitty pois, ja kaikki on vain päättymätöntä olemassaoloa vailla omakohtaista uhrausta, lepoa ja nautintoa. Siksi ihminen, joka on huolten ja tehtävien uuvuttamanakin kaunis ja pystyy kurjuuden, vaikeuksien ja vaivojenkin keskellä rakastamaan, saavuttaa suuruuden ja kasvaa täyteen mittaansa vain Valtakunnassa, joka on tästä maailmasta.

Saman luki myös Suketus.

Alejo Carpentier: Valtakunta tästä maailmasta
El reino de este mundo, 1949, suomentanut Jyrki Lappi-Setälä
Aviador Kustannus, 2017, 161 s