Ian McEwan: Rannalla

Viime hetkellä hän älysi ajatella pääministeri Harold Macmillanin kasvoja ja isokokoista, mursumaista ja kumaraa hahmoa. Tuo vanhan koulun sotasankari edusti kaikkea, mikä ei liittynyt seksiin, joten hän oli ihanteellinen valinta tähän tarkoitukseen. Vaihtotasevaje, palkkojen jäädytys. hintasääntely.

Ensimmäistä, vuorenkorkuisilla odotuksilla ladattua hääyötään kohti ovat astelemassa vastavihitty nuoripari, Edward ja Florence, parikymppiset. Toisella haaveissa toiveiden täyttymys, toista pelko jähmettää. Hotelli sijaitsee Dorsetissa, Englannin kanaalin rannalla ja hääsviitin ulkopuolella tarjoilijat odottavat hopeisine astioineen.  Ollaan 60-luvun alkupuolella, pidättyvyyden aika on loppumassa, suuren vapauden ja tabujen rikkomisen aika on kulman takana. Mutta ei vielä. Florence, kaunis viulisti ja kvartetin jäsen ja Edward, humanistiopiskelija kohtaavat sattumalta. Samalla törmäävät erilaiset perhetaustat, Florencen vakaa porvariskoti ja Edwardin perhe, joka pinnistelee äidin vaurioituneen mielenterveyden aiheuttamassa arjen kaaoksessa. Käsillä olevasta hääyöstä kuvataan takaumien kautta nuorten perheitä ja ajan muutosta, lihapiirakoista ja ranskalaisista sitruunaisiin öljykastikkeisiin ja jogurttiin aamiaisella.

Ian McEwan on taitavimmillaan kuvatessaan lähietäisyydeltä nuorten latautunutta tunnekuohua. Kuinka pienestä väärästä liikkeestä draama kasvaa mielettömäksi ja hallitsemattomaksi. Naisen kaulankaari ja viulistin sirot liikkeet lumoavat, miehen kauniit silmät herättävät rakkautta. Rakkautta on, mutta se suuri kohtaaminen, se jonka pitäisi olla täyttymys, se on ahh, niin vaikeaa. Molemmat etenevät omia teitään hauraalle jäälle, jossa puhe ei enää luonnistu. Muu kuin rakkauden vakuutus. Huumori ei tietenkään sovi, koska se on myrkkyä romantiikan ja erotiikan ylimmälle asteikolle viritetylle lataukselle. Siitä huolimatta, että lukija näkee tragikomedian ainesten kiehuvan yli hetkenä minä hyvänsä. McEwan seuraa molempia henkilöitään hengityksen tahdissa.

Ilma huoneessa tuntui ohenneen olemattomiin, ja hengittäminen vaati tietoista ponnistelua. Edwardin hermostuneisuus pyrki purkautumaan haukotuksena, mutta hän tukahdutti sen kurtistamalla kulmiaan ja laajentamalla sieraimiaan - ei juurikaan auttaisi asiaa, jos Florence luulisi hänen pitkästyneen.

Pieni kertomus isoista ääneen lausumattomista toiveista ja toiveiden kariutumisesta on vankalla taidolla rakennettu. Siinä jokainen lause on paikallaan eikä mikään ole liikaa. Tuli hetkellisesti Tuulen viemää-oire, teki mieli ravistella näitä rakastavaisia. Mutta kun molemmat jatkavat vääjäämättä omilla päänsisäisillä tulkinnoillaan, jokaiselle eleelle, puolikkaalle tavulle tulee järjetön paino. Hölmöä olla niin jääräpäinen ja loukkaantunut, miksei voisi tehdä paria korjausliiketta - ja kaikki olisi toisin. Mutta näin se menee, kun on nuori, epävarma ja haavoittuvainen. Ja miksei vanhempikin, ovathan nämä ihmissuhteiden vaikeudet iättömiä. Kun ei puhuta, kun ei kuunnella, kun ei ilman sitä osata arvata...Ja sitten mahdollisuus voi mennä ohi palaamatta koskaan. Olemisen sietämätön painavuus.

Ian McEwan osaa kuoria ihmisistään vereslihan näkyville. Siinä ei taaskaan tarvita sen kummempia kikkailuja. Taito riittää.

Ian McEwan: Rannalla
On Chesil Beach, 2007, suomentanut Juhani Lindholm
Otava, 2007, 191 s