sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Päivä pitenee

Otin tästä maisemasta kuvia 23.12. samaan aikaan päivästä kuin nämä tänään eli klo 15 tienoilla. Silloin oli aurinko jo laskenut ja värjäsi maiseman rusottavaksi. Nyt tammikuinen lumi säkenöi auringossa ja puut heittävät sinisiä varjoja hangelle.











Tämä kuva lisätty kuunpimennyksen jälkeisenä päivänä, 21.1. Eipä tästä puhelimella ikkunasta länsiluoteeseen otetusta kuvasta paljon mitään näe. Turun suunnalla kuunpimennys ei pilvien vuoksi näkynyt, mutta vähän ennen kello kahdeksaa, kuu liukui pilvien alta esiin.
Oli oikeastaan aika mahtavaaa nähdä maapallon varjo kuussa. Vähän semmoinen avaruudellinen olotila lipui itseenkin. Samalla se virkistävä ajatus, kuinka vähän tämä pallo sittenkin välittää meistä ihmisistä, niin ylivoimaisia kun luulemme olevamme.

10 kommenttia:

  1. Ihanan valoisia talvikuvia! Päivän pitenemisen huomaa täällä Oulussakin. Jonkinlainen hailakka sininen hämärä alkaa hiipiä vasta puoli neljän jälkeen, ja tilanne tuntuu joka vuosi suurelta ihmeeltä, kun vertaa joulukuun pimeyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sininen hetki ennen pimeää venyy, niiin kaunista!

      Poista
  2. Kyllä tammikuu on paljon parempi joulukuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, joulukuu tuntuu nyt tosi pimeältä muistolta. Mutta täytyy sanoa, että päinvastoin kuin sinä, minä en kaipaa kesää. En enää viime kesän helvetillisen pätsin jälkeen. Olen päättänyt iloita talvesta täysillä!

      Poista
  3. Talvi on kaunis, mutta hankala sellaiselle kuin minä, joka ei tarkene ulkona.
    Viime kesän ulkolämpötilat olivat minusta ihania, mutta meillä oli kyllä liian kuuma sisällä. Nyt olemme miettimässä jotain jäähdytintä tms. Toimeen on tartuttava pian, koska muillakin voi olla samoja mietteitä ja laitteet loppuvat kaupoista.

    Tosi kauniita kuvia, aavistus kevättä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan valmistautua ajoissa, jos ja kun tulee samanlaisia kiehuvan kuumia päiviä. Talvella voi aina pukea lisää, mutta kesällä ei voi riisua lisää, keinot loppuu.

      Poista
  4. Tammikuu on kyllä kaunis, mutta kylmä. Meillä on nyt -25 astetta. Kuu taivahalla loisti, jokin siltä punat poisti, ehm.

    Sinun kuvissasi talvi näyttää lauhemmalta kuin se täällä meillä Savossa on.

    VastaaPoista
  5. Kiitos runosta! Taidan vielä lisätä tähän kuvan aamuisesta kuunpimennyksestä, viimevaiheesta, kunhan ehdin..

    VastaaPoista
  6. Versovan kevään valo, jota kuvasi oivasti ja kauniisti ilmentävät, tekee hyvää sielulle ja sydämelle; kiitos:)
    Kuunpimennystä ei täällä näkynyt, ja mittari paukkuu -18.6, kiristymään päin aamuisesta, mutta timantit tuikkivat hohtavilla hangilla, - suunta on oikea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahimmillaan talvi tekee sen, että on todella kristallisen kaunista mutta liian kylmää ulkoiluun, kuten talvella -87, jolloin oli muistini mukaan pari kuukautta -30 asteen pakkasia.

      Poista