perjantai 31. tammikuuta 2025

E.L. Doctorow: Ragtime. Klassikkohaaste 20.


Luin klassikkohaasteeseen yhdysvaltalaisen E.L. Doctorowin romaanin Ragtime, jota luulin paljon vanhemmaksi. Julkaisuvuosi on 1975, mutta sen tapahtumat sijoittuvat yli sadan vuoden takaiseen maailmaan. Kirja voitti useita palkintoja ja nosti kirjailijan maailmanmaineeseen. Milos Forman ohjasi siitä elokuvan Ragtime - toivon ja vihan aika. Joten eiköhän se ole klassikko.

Ragtime liippaa läheltä yhtä aiempaan klassikkohaasteeseen lukemaani,  nimittäin Henry Rothin romaania Vaikkapa unta. Molemmissa ollaan viime vuosisadan alun Yhdysvalloissa, New Yorkissa ja sinne muuttaneiden siirtolaisten, varsinkin juutalaistaustaisten parissa. Siihen yhtäläisyydet loppuvat, sillä Henry Rothin kirjallinen lahjakkuus päihittää minusta Doctorowin perinteisemmän, vaikkakin hyvin luettavan ja kaikin puolin sujuvan tyylin. Roth häikäisi ällistyttävän modernilla kerronnalla, joka tulvi kielellistä ilottelua ja surrealismia nuoren pojan kasvuvuosien kuvauksessa. Ragtime onnistuu myös loistavasti luomaan värikylläisen panoraaman ja sen tässä vaiheessa jo kymmenistä elokuvista tutun elämää kihisevän ilmapiirin, jonka tuohon kaupunkiin liittää - hänkin joka ei siellä edes ole käynyt.

Ragtimea, jazzin edeltäjää soitettiin newyorkilaisissa kapakoissa yli sata vuotta sitten. Sen ajan New York oli - ja on kai edelleen (vai kuinka vaikuttaa Trump?) - sellainen kansojen sulatusuuni, että kelpaa sieltä kehitellä tarinoita kaikkien Ellis Islandin kautta kaupunkiin saapuneiden kohtaloista. Vaikuttaa kuin Ragtime olisi ottanut vauhtia aikakauden sanomalehdistä, tärkeimmistä uutisista ja ilmiöistä. Kertomus seuraa yhden fiktiivisen tehtailijaperheen elämää; äitiä, isää, poikaa, isoisää ja Äidin Nuorempaa Veljeä. Muita nimiä keskushenkilöistä ei käytetä. Romaanin lopussa ollaan ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. 

New Rochellessa asuvan perheen kokemukset sivuavat todellisia tapahtumia, joissa esiintyy oikeita julkisuuden henkilöitä, sellaisia kuten kahlekuningas Harry Houdini, naparetkeilijä Robert Peary, arkkitehti Stanford White, palvottu kaunotar ja mustasukkaisuusdraamoja sytyttävä Evelyn Nesbit, anarkisti Emma Goldman, miljonääri J P Morgan, teollisuusmoguli Henry Ford - ja fiktiivinen henkilö Coalhouse Walker, musta mies (josta käytetään säännöllisesti n-sanaa), joka antaa kasvot värillisen ihmisen kokemalle rasismille ja muuttaa samalla perheen elämän peruuttamattomasti. Fiktiivisiä ovat  myös köyhä sosialistitaiteilija Tate ja hänen kaunis tyttärensä, äidin menetyksestä alakuloinen.

Highland Parkissa, Michiganissa, lähti ensimmäinen liikkuvalla kokoonpanolinjalla valmistettu T-mallinen Ford vierimään luiskaa alas ja pysähtyi nurmikolle pilvettömän taivaan alla. Se oli musta ja kömpelön näköinen ja sillä oli korkea maavara. Sen keksijä katseli sitä jonkin matkan päästä. Hän piti knallihattuaan takaraivollaan. Hän pureskeli oljenkortta. Vasemmassa kädessään hänellä oli taskukello. Hänellä oli paljon työntekijöitä, näistä monet syntyään vierasmaalaisia, ja hän oli jo kauan ollut sitä mieltä että useimmat ihmiset olivat liian tyhmiä pystyäkseen ansaitsemaan hyvin.

Runsaasta henkilökavalkadista Doctorow punoo kiinnostavan ajankuvan ja tarkan yhteiskunnallisen dynamiikan kuvauksen. Köyhillä on vaikeaa nousta kurjuudesta, mutta rahakaan ei tuo onnea, kauneus jonkin aikaa, köyhä ja värillinen - se on kaikkein vaikeinta. Perheen isä pystyy vaurastuneena yrittäjänä kustantamaan osallistumisen Pearyn naparetkelle, josta hän palaa pettyneenä ja muuttuneena miehenä. Äidin Nuorempi Veli nääntyy rakkaudesta Evelyniin, joka yrittää löytää miehistä myös helppoa elantoa. Kukoistuksensa aikana Evelyn jättää polkunsa varrelle kaipaavia miehiä.

Kertomuksen henkilöt kohtaavat sattumanvaraisesti ajan saatossa, vaikka vain raitiovaunusta katsoen. J P Morgan ja Henry Ford kohtaavat, mutta Morgan ei saa Fordia mukaansa innostumaan sielunvaelluksesta ja matkasta Egyptin pyramideille, vaikka Morganin mielestä muistuttaa erästä faaraota. Heille jää yhteisenä Pyramidi -niminen salainen ja suljettu seura.

Ystävyys säilyy. Yhteiset ihanteet, kunnioitus ihmisyksilön koko persoonallisuutta kohtaan. Mikset voi hyväksyä omaa vapauttasi? Miksi sinun pitää riippua kiinni toisessa ihmisessä ennen kuin pystyt elämään? - Emma Goldman, anarkisti ei turhaan ole jäänyt pysyvästi historian lehdille. Hänestä piirtyy romaanissa karismaattinen henkilökuva. Hänellä on ohjeita kaikkiin elämän käänteisiin, olivat ne sitten rakkauselämään tai yhteiskuntaan liittyviä. Muidenkin vallankumouksellisten polut risteävät romaanissa, Sigmund Freud käväisee kaupungissa ja poistuu pikimmiten, Meksikon Emiliano Zapatakin astelee jostain joukkoineen. 

Coalhouse Walker soittaa arvostettuna pianistina ravintolassa ja luulee voivansa ajaa uutta hienoa autoa rauhassa. Kun hän vaatii oikeutta kokemalleen väkivallalle,  se on traaginen erehdys, jonka myötä perhekin sotkeutuu tihenevään draamaan lynkkaustunnelman valtaamassa  kaupungissa. Perhe pakenee Atlantic Cityyn. (Ymmärsin kuvauksesta, missä kaupungissa ollaan ennen kuin se kerrottiin, thanks to Boardwalk Empire - tvsarjan.

Tässä vaiheessa romaania voi hämmästellä, kuinka taidokkaasti kirjailija on osannut kuvata myös äidin tunteiden ailahtelua. Erotiikkaa on muutoinkin romaanissa tarjolla häpeilemättömästi ja hauskasti; me ihmispolot saatamme tunnemyrskyissämme olla liikuttavia. Atlantic City valoineen ja rantoineen on kirjassa ihanasti kuvattu, ei uskoisi että ensimmäinen maailmansota odottaa nurkan takana - ja se Boardwalk Empirekin, kieltolain aika. Ennen sitä elokuva ottaa ensiaskeleitaan, innostuneet tekijät tuovat yleisölle viihdettä.

Elämä heijastuu valkokankaalle kuin ihmismielen hämärästä. Tämä on tärkeä ala. Ihmiset haluavat tietää mitä heille tapahtuu. Muutaman lantin maksusta he voivat istua ja nähdä itsensä liikkumassa, juoksemassa, ajamassa autoilla kilpaa, tappelemassa ja - suottehan anteeksi - syleilemässä toisiaan. Tämä on nykyään hyvin tärkeää tässä maassa, missä kaikki ovat vasta äsken tulleita. Ymmärtämisen tarve on niin suuri.



20. klassikkohaasteen koontipostaus löytyy Tuulevin lukublogista.


E.L. Doctorow: Ragtime, 1975
suomentanut Kalevi Nyytäjä
Tammi 1976, 290 s

16 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaakin vauhdikkaalta romaanilta! Tällaisia ajakuvauksia on aina mielenkiintoista lukea. Joskus mietin, että mitäköhän tästä meidän ajasta sitten otetaan mukaan tulevaisuuden romaaneihin. Aineksia ainakin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuohuntaa ainakin on kaikkina aikoina, ja se jatkuu nyt aikamoisena turbulenssina.🫣- Ragtime oli oikein valloittava luettava, monipuolinen, tiheästi kerrottu ja siinä mielessä moderni, että mitään satuja tai sankaritarinoita ei tarjoilla.

      Poista
  2. Olen lukenut Ragtimen, mutta niin kauan sitten, että en muistanut kirjasta muuta kuin Houdinin. Ehkä kannattaisi lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun en aloittaessani mitään kirjasta tiennyt, niin oli vähän tekemistä noiden henkilöiden kanssa. Osa selvästi julkisuuden henkilöitä, osa fiktiivisiä. Mietin, että näinä aikoina on helpompi luettava, kun voi välillä käydä aina googlailemassa, että mikä tyyppi tämä nyt olikaan. Entisinä aikoina se olisi jäänyt yleissivistyksen varaan, jota ei monella sentään olisi ollut jostain vuosisadan vaihteen newyorkilaisesta julkkiksesta. Jännittävä ja eloisa romaani.

      Poista
    2. Muistan lukeneeni kauan sitten useammankin Doctorowin, myös tämän, mutten olisi muistanut teoksesta mitään, joten kiitos muistin virkistyksestä.

      Poista
    3. Noin se menee, luettu unohtuu ennemmin tai myöhemmin. Blogi on kiva senkin takia, helppo vilkaista täältä, onko lukenut ja mitä tuli luettua.

      Poista
  3. Oi, olen lukenut tämän vuosia sitten, joskus ennen blogiaikaa... pidin tästä valtavasti, tämä on yksi parhaita Doctorovilta lukemiani kirjoja. Luulen, että tämä on minulla kotonakin jossain. Juttuasi lukiessa tuli olo, että voisin lukea tämän uudestaan 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että positiivinen blogitekstisi vilahtikin jossain vaiheessa silmissäni, kun kirjan luettuani googlailin mitä muut ovat tykänneet 😊

      Poista
    2. Blogiaikana olet todistetusti lukenut siis...

      Poista
    3. Piti aivan tarkistaa miten tämän laita on... olen tosiaan tästä blogannut, mutta se oli uusintaluvun bloggaus, 10.9.2015 😁. En yhtään muistanut, että Ragtime löytyisi blogistani. 5 tähteä irtosi minulta tuolloin ❤️.

      Poista
  4. Sytyttävä postaus! Sain melko kattavan kuvan merkittävästä romaanista. Itsellesi jutusta tosiaan voi olla iloa vuosien päästä, kun haluat tarkistaa muistikuviasi luetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, eikä pelkästään tarkistaa muistikuvia vaan myös palauttaa muisti siitä mustasta aukosta 😉

      Poista
  5. Luin tämän blogien välisellä tauolla muutama vuosi sitten, ja muistan kyllä pitäneeni kirjasta, kiinnostava läpileikkaus ajasta, juurikin kohtaamisten verkostoina henkilöiden välillä (ja tietysti auttoi että suurimman osan historiallisista henkilöistä tunsi edes niminä).
    Lisähupia tuli vielä kun myöhemmin luin Heinrich von Kleistin parisataa vuotta vanhemman Mikael Kohlhaasin, kun Doctorow oli sitä tähän varsin selvästi sekoittanut mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, paljon kun lukee ja pitkältä aikajanalta niin saa kirjoista ammennettua moninkertaisesti sen minkä joku vähemmän kirjallisuushistoriaan perehtynyt 👌

      Poista
  6. Tutunoloinen kirjailija. Googlasin ja varmuudella tiedän lukeneeni häneltä romaanin Homer & Langley joka on saanut inspiraationsa originelleista Collyerin veljeksistä, jotka asuivat isossa talossa New Yorkissa ja kuolivat erakkoina hamstrausaddiktionsa vuoksi.
    Varasin Doctorowin viimeisen, vuotta ennen kuolemaansa kirjoittaman romaanin Andrew's Brain. Minua kiehtovat kirjailijan ensimmäiset ja viimeiset teokset. Kiinnostaa nähdä, miten tyyli on muuttunut (en ole tosin lukenut Doctorowin esikoista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doctorowilla on ilmeisesti ollut tyylinä ottaa aiheita julkisuuden ilmiöistä ja outouksista. Ragtimea suosittelen ilman muuta.

      Poista