Luin klassikkohaasteeseen yhdysvaltalaisen E.L. Doctorowin romaanin Ragtime, jota luulin paljon vanhemmaksi. Julkaisuvuosi on 1975, mutta sen tapahtumat sijoittuvat yli sadan vuoden takaiseen maailmaan. Kirja voitti useita palkintoja ja nosti kirjailijan maailmanmaineeseen. Milos Forman ohjasi siitä elokuvan Ragtime - toivon ja vihan aika. Joten eiköhän se ole klassikko.
Ragtime liippaa läheltä yhtä aiempaan klassikkohaasteeseen lukemaani, nimittäin Henry Rothin romaania Vaikkapa unta. Molemmissa ollaan viime vuosisadan alun Yhdysvalloissa, New Yorkissa ja sinne muuttaneiden siirtolaisten, varsinkin juutalaistaustaisten parissa. Siihen yhtäläisyydet loppuvat, sillä Henry Rothin kirjallinen lahjakkuus päihittää minusta Doctorowin perinteisemmän, vaikkakin hyvin luettavan ja kaikin puolin sujuvan tyylin. Roth häikäisi ällistyttävän modernilla kerronnalla, joka tulvi kielellistä ilottelua ja surrealismia nuoren pojan kasvuvuosien kuvauksessa. Ragtime onnistuu myös loistavasti luomaan värikylläisen panoraaman ja sen tässä vaiheessa jo kymmenistä elokuvista tutun elämää kihisevän ilmapiirin, jonka tuohon kaupunkiin liittää - hänkin joka ei siellä edes ole käynyt.
Ragtimea, jazzin edeltäjää soitettiin newyorkilaisissa kapakoissa yli sata vuotta sitten. Sen ajan New York oli - ja on kai edelleen (vai kuinka vaikuttaa Trump?) - sellainen kansojen sulatusuuni, että kelpaa sieltä kehitellä tarinoita kaikkien Ellis Islandin kautta kaupunkiin saapuneiden kohtaloista. Vaikuttaa kuin Ragtime olisi ottanut vauhtia aikakauden sanomalehdistä, tärkeimmistä uutisista ja ilmiöistä. Kertomus seuraa yhden fiktiivisen tehtailijaperheen elämää; äitiä, isää, poikaa, isoisää ja Äidin Nuorempaa Veljeä. Muita nimiä keskushenkilöistä ei käytetä. Romaanin lopussa ollaan ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä.
New Rochellessa asuvan perheen kokemukset sivuavat todellisia tapahtumia, joissa esiintyy oikeita julkisuuden henkilöitä, sellaisia kuten kahlekuningas Harry Houdini, naparetkeilijä Robert Peary, arkkitehti Stanford White, palvottu kaunotar ja mustasukkaisuusdraamoja sytyttävä Evelyn Nesbit, anarkisti Emma Goldman, miljonääri J P Morgan, teollisuusmoguli Henry Ford - ja fiktiivinen henkilö Coalhouse Walker, musta mies (josta käytetään säännöllisesti n-sanaa), joka antaa kasvot värillisen ihmisen kokemalle rasismille ja muuttaa samalla perheen elämän peruuttamattomasti. Fiktiivisiä ovat myös köyhä sosialistitaiteilija Tate ja hänen kaunis tyttärensä, äidin menetyksestä alakuloinen.
Highland Parkissa, Michiganissa, lähti ensimmäinen liikkuvalla kokoonpanolinjalla valmistettu T-mallinen Ford vierimään luiskaa alas ja pysähtyi nurmikolle pilvettömän taivaan alla. Se oli musta ja kömpelön näköinen ja sillä oli korkea maavara. Sen keksijä katseli sitä jonkin matkan päästä. Hän piti knallihattuaan takaraivollaan. Hän pureskeli oljenkortta. Vasemmassa kädessään hänellä oli taskukello. Hänellä oli paljon työntekijöitä, näistä monet syntyään vierasmaalaisia, ja hän oli jo kauan ollut sitä mieltä että useimmat ihmiset olivat liian tyhmiä pystyäkseen ansaitsemaan hyvin.
Runsaasta henkilökavalkadista Doctorow punoo kiinnostavan ajankuvan ja tarkan yhteiskunnallisen dynamiikan kuvauksen. Köyhillä on vaikeaa nousta kurjuudesta, mutta rahakaan ei tuo onnea, kauneus jonkin aikaa, köyhä ja värillinen - se on kaikkein vaikeinta. Perheen isä pystyy vaurastuneena yrittäjänä kustantamaan osallistumisen Pearyn naparetkelle, josta hän palaa pettyneenä ja muuttuneena miehenä. Äidin Nuorempi Veli nääntyy rakkaudesta Evelyniin, joka yrittää löytää miehistä myös helppoa elantoa. Kukoistuksensa aikana Evelyn jättää polkunsa varrelle kaipaavia miehiä.
Kertomuksen henkilöt kohtaavat sattumanvaraisesti ajan saatossa, vaikka vain raitiovaunusta katsoen. J P Morgan ja Henry Ford kohtaavat, mutta Morgan ei saa Fordia mukaansa innostumaan sielunvaelluksesta ja matkasta Egyptin pyramideille, vaikka Morganin mielestä muistuttaa erästä faaraota. Heille jää yhteisenä Pyramidi -niminen salainen ja suljettu seura.
Ystävyys säilyy. Yhteiset ihanteet, kunnioitus ihmisyksilön koko persoonallisuutta kohtaan. Mikset voi hyväksyä omaa vapauttasi? Miksi sinun pitää riippua kiinni toisessa ihmisessä ennen kuin pystyt elämään? - Emma Goldman, anarkisti ei turhaan ole jäänyt pysyvästi historian lehdille. Hänestä piirtyy romaanissa karismaattinen henkilökuva. Hänellä on ohjeita kaikkiin elämän käänteisiin, olivat ne sitten rakkauselämään tai yhteiskuntaan liittyviä. Muidenkin vallankumouksellisten polut risteävät romaanissa, Sigmund Freud käväisee kaupungissa ja poistuu pikimmiten, Meksikon Emiliano Zapatakin astelee jostain joukkoineen.
Coalhouse Walker soittaa arvostettuna pianistina ravintolassa ja luulee voivansa ajaa uutta hienoa autoa rauhassa. Kun hän vaatii oikeutta kokemalleen väkivallalle, se on traaginen erehdys, jonka myötä perhekin sotkeutuu tihenevään draamaan lynkkaustunnelman valtaamassa kaupungissa. Perhe pakenee Atlantic Cityyn. (Ymmärsin kuvauksesta, missä kaupungissa ollaan ennen kuin se kerrottiin, thanks to Boardwalk Empire - tvsarjan.)
Tässä vaiheessa romaania voi hämmästellä, kuinka taidokkaasti kirjailija on osannut kuvata myös äidin tunteiden ailahtelua. Erotiikkaa on muutoinkin romaanissa tarjolla häpeilemättömästi ja hauskasti; me ihmispolot saatamme tunnemyrskyissämme olla liikuttavia. Atlantic City valoineen ja rantoineen on kirjassa ihanasti kuvattu, ei uskoisi että ensimmäinen maailmansota odottaa nurkan takana - ja se Boardwalk Empirekin, kieltolain aika. Ennen sitä elokuva ottaa ensiaskeleitaan, innostuneet tekijät tuovat yleisölle viihdettä.
Elämä heijastuu valkokankaalle kuin ihmismielen hämärästä. Tämä on tärkeä ala. Ihmiset haluavat tietää mitä heille tapahtuu. Muutaman lantin maksusta he voivat istua ja nähdä itsensä liikkumassa, juoksemassa, ajamassa autoilla kilpaa, tappelemassa ja - suottehan anteeksi - syleilemässä toisiaan. Tämä on nykyään hyvin tärkeää tässä maassa, missä kaikki ovat vasta äsken tulleita. Ymmärtämisen tarve on niin suuri.
20. klassikkohaasteen koontipostaus löytyy Tuulevin lukublogista.
suomentanut Kalevi Nyytäjä
Tammi 1976, 290 s
Tämähän kuulostaakin vauhdikkaalta romaanilta! Tällaisia ajakuvauksia on aina mielenkiintoista lukea. Joskus mietin, että mitäköhän tästä meidän ajasta sitten otetaan mukaan tulevaisuuden romaaneihin. Aineksia ainakin löytyy!
VastaaPoistaKuohuntaa ainakin on kaikkina aikoina, ja se jatkuu nyt aikamoisena turbulenssina.🫣- Ragtime oli oikein valloittava luettava, monipuolinen, tiheästi kerrottu ja siinä mielessä moderni, että mitään satuja tai sankaritarinoita ei tarjoilla.
PoistaOlen lukenut Ragtimen, mutta niin kauan sitten, että en muistanut kirjasta muuta kuin Houdinin. Ehkä kannattaisi lukea uudelleen.
VastaaPoistaKun en aloittaessani mitään kirjasta tiennyt, niin oli vähän tekemistä noiden henkilöiden kanssa. Osa selvästi julkisuuden henkilöitä, osa fiktiivisiä. Mietin, että näinä aikoina on helpompi luettava, kun voi välillä käydä aina googlailemassa, että mikä tyyppi tämä nyt olikaan. Entisinä aikoina se olisi jäänyt yleissivistyksen varaan, jota ei monella sentään olisi ollut jostain vuosisadan vaihteen newyorkilaisesta julkkiksesta. Jännittävä ja eloisa romaani.
Poista