Salli Kari: Vedestä ja surusta

Kansi Pauliina Nykänen

Äkkiä kehoni näyttäytyy miinakenttänä, jossa seuraava sirpalepommi saattaa laueta milloin tahansa, vaikka juuri on leikattu irti suuria saastuneita paloja ja pumpattu suonet täyteen myrkkyä ihonalaisen vihollisen poissa pitämiseksi.

Salli Karin esikoisteos on omaelämäkerrallinen romaani 27-vuotiaasta naisesta, joka sairastuu rintasyöpään. Elämän rajallisuuden kohtaaminen niin nuorena ravistaa ja jättää trauman, masennuksen ja epäluottamuksen tunteen omaa kehoaan kohtaan. Toisessa ajassa, 10 vuotta syöpäleikkauksen ja hoitojen jälkeen, Kari lähti kahdeksi kuukaudeksi Islantiin taiteilijaresidenssiin Gullkistaniin, Laugarvatnissa, tarkoituksenaan kirjoittaa ja toipua koko olemista järkyttäneestä kolauksesta. 

Nämä kaksi kokemusmaailmaa maisemineen - Islannin jäätiköt, kuumat lähteet ja Töölön sairaala - vuorottelevat kirjan luvuissa, ja luovat yllättävän tehokkaan jännitteen. Näyttää, että kaikista maisemista juuri Islannin jyrkät rannat valumavesineen, kiehuvine geysireineen ja mustine korppeineen taivaalla pysäyttävät myllertävän mielen ja auttavat löytämään itsensä uudelleen. Sen minkä sairaus oli hajottanut. Ainakin Kari kuvaa Islannin luontoa niin upeasti että harvoin olen moista kauneutta ja kirkkautta aiemmin lukenut. Olen matkustanut Islannissa itsekin, mutta en päässyt siellä turistina pällistellessäni ollenkaan samanlaiseen taikapiiriin kuin Salli Karin Vedestä ja surusta kirjaa lukiessani.

Näen ikkunasta ensimmäisen korpin. Se on valtava musta kaistale keskellä taivaan valkoista. Saagan mukaan Odin lähetti aamuisin korppinsa Huginin ja Muninin keräämään maailmasta tietoa. Toinen linnuista oli ajatus ja toinen muisti. Korppi kaartelee kuin valostaan irronnut varjo. Onko se muisti vai ajatus?

Syöpään sairastuminen on synkkää ja pelottavaa. Sairas tarvitsee tukea ja sitä antavat monenlaiset tahot; poikaystävä jota hän kutsuu kodiksi, Lumikiksi nimetty henkilökohtainen hoitaja, perhe ja Islannissa residenssissä samaan aikaan asuvat eri-ikäiset naiset, sveitsiläinen, virolainen ja viimeisenä saapuva hollantilainen Fay. Ja Islannin luonto lampaineen, hevosineen, korppineen, kuumine kylpylöineen avoimen taivaan alla järisyttää draamallaan ja yllätyksillään. Kävelyt jyrkillä poluilla saattavat tyssätä lammaslaumaan, jääräpäisen oloiseen.

Harkitsen toimintatapoja. Niitä on vain yksi."No niin lampaat", kajautan autoritäärisimmällä suomellani."Minä menen nyt tästä ja te jatkatte tuonne kukkulalle."

Yllättävää, että myös syöpään sairastumisesta voi kertoa väistämättä huumorin väläyksiä, kertomalla omista tunnoistaan, peloistaan ja herkän persoonan historiasta sairauden pelkoisena. Kun se sitten tulee, se on käytävä läpi. Vaikka kokemus on kurja, se on kiinnostavasti kerrottu. Se on vaihtuvien tunteiden kenttä, ja samalla se on lähelle tuleva kuvaus siitä vankasta ammattitaidosta ja huolenpidosta, mitä syöpäpotilas tarvitsee ja saa sairaalamaailmassa, josta eivät useimmat tiedä paljoa ennen sinne päätymistä. Kuvaus herättää ihailua sitä ammattitaitoa kohtaan. Epäilemättä kirja toimisi myös vertaistukena sairastuneille.

Kylmä ja kuuma, uiminen, yhteiset retket naisten kesken, vanhimman Martinan herkeämätön keskittyminen projekteihinsa, virolaisen Liisin rakkauden metsästys, hollantilaisen Fayn lapsen into kokea uutta - kaikki myötävaikuttaa masentuneen mielen maiseman kirkastumiseen. Täällä on helppo itkeä, kaiken veden tyrskyämisen keskellä. Englanti on yhteinen kieli, vaihteleva taito pakottaa lakonisuuteen. (Muistin, kuinka 90-luvulla keskustelimme sveitsiläisen naisen kanssa Bolognassa ravintolassa italiaksi kuin 5-vuotiaat, me kaksi kielikurssin oppilasta.) 

Kirjan lopussa residenssiaika päättyy ja niin hälvenee myös taianomainen ilmapiiri. Islantikin näyttää siinä vaiheessa jo siltä miltä se turistin silmissä näyttää. Kirjallinen matka oli upea, siinä virtasi voimakkaana ja hapekkaana Islannin koko luonto: tuli ja vesi, äiti Maa ikiaikaisessa maisemassa. Parantavalta se näytti, vaikka paranemisen tärkein osuus tapahtui kirurgien käsissä Töölössä.

Salli Kari: Vedestä ja surusta
Siltala, 2024, 227 s