Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita
Atena 2012, 332 s
Kansi: Satu Kontinen







Mies on luotu liikkuvaksi, sanoi Ilmari Kianto. Ihminen on, sanoo Päivi Kannisto, entinen uranainen,  jakkupukuun pukeutunut liikkeenjohdon konsultti ja usean tutkinnon tohtori, nykyinen 'nomadi'. Loppusysäyksenä elämän muutokselle toimi täydellisen matchin, Santerin tapaaminen. Mies on liike-elämässä menestynyt yrittäjä, joten molemmille oli varallisuutta kertynyt. He 'hyppäsivät oravanpyörästä' vajaat kymmenen vuotta sitten, möivät suurimman osan omaisuudestaan ja ovat ilmeisesti edelleen matkalla. Tavallinen tossun tallaaja miettii, että kelpaa sitä matkustella kun rahaa on rutkasti. Se ei ole se pointti, vaan Kannisto esittelee kirjassaan vaeltajia monista eri taustoista. Kaikille on vuosien matkaamisen jälkeen yhteistä vähään  tyytyminen.

Kysymys on elämänfilosofiasta ja pyrkimyksestä täydelliseen vapauteen, onnellisuuteen. Eikä kysymys kuulu miksi lähteä, vaan miksi pysyä paikallaan. Miksi kärsiä stressaavasta työelämästä, odottaa vain seuraavaa lomaa? Toteuttamattomat haaveet ovat yleisin katumuksen aihe eläkeiässä. Miksei haaveitaan toteuttaisi heti?  Miksei voisi olla onnellinen jo nyt? Kanniston mukaan yleisin onnellisuuden este on se, että harva tietää mitä todella haluaa, koska hallitsevat ajattelumallit vieraannuttavat meidät henkilökohtaisista toiveistamme. Ne leimaavat onnelliset ihmiset vastuuttomiksi päiväperhoiksi. Toinen este on mukavuudenhalu. Oravanpyörästä on sitä vaikeampi luopua, mitä paremmin menee.  Paradoksaalista on, että luopuessa saa enemmän. Oppii nöyryyttä, vähään tyytymistä, suvaitsevaisuutta, avarakatseisuutta. Nykyhetkestä nauttimista. 'Elä kuin kuolisit huomenna'. Kannisto uskoo sielunvaellukseen tässä elämässä: jokainen voi luoda oman elämänsä mieleisekseen ja vaihtaa sen uuteen niin monta kertaa kuin haluaa. Olosuhteet, joihin olemme syntyneet, ovat vain yksi vaihtoehto monien joukossa.

Kirjaansa Päivi Kannisto listaa omien kokemustensa lisäksi matkaajien historiaa Aleksanteri Suuresta Marco Poloon, munkeista pyhiinvaeltajiin, romantiikan sankareita lordi Byronista Richard Burtoniin ja Bruce Chatwiniin (Patagonia, Patagonia) sekä on tätä varten haastatellut 30 maailmalla tutuksi tullutta 'globaalia nomadia' jotka ovat valinneet elämän vailla vakinaista osoitetta, vaeltamisen paikallaan pysymisen sijaan.

Irtolaisuus oli jo historiassa rikos, jopa ilman palveluspaikkaa olevat määriteltiin 1600-luvulla rikollisiksi. Tällä turvattiin työvoiman saanti. Irtolaiset olivat silloin ja vieläkin jengipettureita, hylkiöitä. Munkeista valtioihin Kanniston mukaan kukin saarnaa lopulta sitä mikä itseä hyödyttää. Miksei ihminen olisi avoimesti itsekäs ja valitse sitä elämisen tapaa mikä itselle parhaiten sopii? Vapaus on vapautta omaisuuden keräämisestä, aikataulupaineista, perheen perustamisesta eli kaikista yhteiskunnan perusnormeista. Yhteiskuntamme on holhousyhteiskunta: 'kun valtio pukeutuu hyväntekijän valeasuun, tulee sen alamaisista kerjäläisiä'. 'Minulla ei ole muuta kuin vapaa-aikaa. Turha hikeentyä. Asiat joko hoituvat tai sitten eivät hoidu. Kaikki vaihtoehdot omalla tavallaan erinomaisia.'

Kirja sisältää paljon mielenkiintoisia historiallisia ja yhteiskunnallisia faktoja ja filosofista pohdiskelua, mutta alkaa puuduttavasti toistella itseään. Selväksi käy, että elämäntapa ei ole missään nimessä helppo, mutta palkitsee.  Autiomaan kovuus tekee vaeltajista sydämellisiä, sillä on automaattinen moraalia kohottava vaikutus (Burton) - uskonnosta riippumatta. Zeniläiset vaeltajat ovat joustavia: joku poltti puisen Buddha-patsaan jotta välttyi paleltumiselta. Sääntöihin ja tapoihin takertuva ei siedä vaeltamisen epävarmuutta.

Kaikenlaista hienostelua ja itsensä nostamista muihin matkaajiin verrattuna piiskataan, Lonely Planet reppureissarit eivät ole nomadien mielestä sen hienompia turisteja kuin valmiita matkapaketteja ostaneet. Samoja kohteita siellä ravataan katsomassa. Alkuperäiset nomadit, maasait, Kenian ja Tansanian rajalla ovat paikallisia nähtävyyksiä turisteille siinä missä villieläimet.

Päivi Kannisto toteaa, että elämäntavasta tuskin koskaan tulee valtavirtaa, koska ihmiset ovat mukavuudenhaluisia. Ei todellakaan. Kuinka joku voi luopua pysyväisluontoisesti päivän lähes ihanimmasta hetkestä: ryömiä illalla omaan ihanaan sänkyyn, joka pysyy enimmäkseen paikallaan..

Tavisturistin kuva rauniokasan (Akropolis) tuntumasta

Kirjassa on ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuutta. Muun muassa se paljon mainostettu avarakatseisuus tulee mieleen Kanniston aika monesta tyrmäyslausunnosta. Turistit käyvät katsomassa 'rauniokasoja'. Rauniokasojen takana on historiaa, vai? Suvaitsevaisuus ei maailmalla ole kasvanut ainakaan Suomen suhteen. Suomalaiset kun huomauttavat hymyilevälle että 'mitä vittua siinä virnuilet'. Ei se kokemukseni mukaan ihan yleistä ole, ellei sitten jotain tuossa jätetä kertomatta.

Löysin tämän kirjoitettuani Helmi-Maarian kriittisen arvion kirjasta ja täytyy myöntää, että kokemukseni on lopulta saman suuntainen.