Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski

Ich und Kaminski. Suom. Ilona Nykyri
Tammi 2013, 190 s

Matkalla maineeseen, keinoja kaihtamatta

Sebastian Zöllner on mukavuudenhaluinen ja omahyväinen toimittajan niljake, joka ei ole vielä onnistunut saamaan taidepiireissä sitä asemaa ja mainetta, jota hän kovasti janoaa. Hän saa briljantin idean ja päättää tehdä elämäkertateoksen kuuluisasta taiteilijasta Manuel Kaminskista, jonka elämänlangan hän epäilee olevan jo hauraan puoleisen. Hän onnittelee itseään paitsi ideasta myös ajoituksesta. 

Toimittaja tunkeutuu kutsumattomana vanhan sokean taiteilijan kotiin ja raivaa tietään päättäväisesti taiteilijan tyttären ja muiden esteiden yli, jättäen vastaantulijat  ihmettelemään pöyhkeän nuoren miehen otteita. Taiteilijan elämää ja papereita penkoessa hänelle selviää, että taiteilijan kuolleeksi luulema entinen rakastettu Therese on edelleen elossa. Zöllner näkee tässä oivan tilaisuuden täydentää elämäkertaa sensaatiolla; hän haluaa saattaa entiset rakastavaiset yhteen ja kuvata kaiken kirjassaan.

 Matkasta Theresen luo tulee seikkailu, jossa ahne pyrkyri näyttää vievän avutonta vanhusta kuin pässiä narusta. Tie on kuitenkin toimittaja Zöllnerille vaivalloinen, kalliskin ja kun ollaan perillä, ei ole enää selvää kuka tässä tulee huijatuksi. Nuorelle miehelle on vanhan miehen seurassa valjennut joitakin totuuksia eikä nopea maine ja kuuluisuus ole enää niin tavoiteltavaa. Kunnianhimoinen tavoite hämärtyy, vanhan  taiteilijan elämä ja elämän kokemukset alkavat kiinnostaa oikeasti eikä vain välineinä oman edun tavoittelussa.Toimittajasta alkaa kuoriutua melkein sympaattinen henkilö. Eikä vanhuskaan ole ihan sitä miltä ensin näyttää.

Kirja on nokkela satiiri, veijaritarina. Matkalla tapahtumien käänteitä ei liikaa selitellä, vaan ne paiskautuvat vauhdilla päin naamaa ja lukija saa selvitä omin päin. Pitää virkeänä ja hereillä.  Mainiota dialogia ja öykkärimäisen minä-persoonan monologia. Tarinassa irvaillaan tyhjälle taidepuheelle, kuvien ja nimien kumartamiselle.

Daniel Kehlmann on saksalaisia nykykirjailijoita, joka on teoksillaan voittanut m.m. Thomass Mann- ja P.O. Enquist -palkinnot. Kiinnostuin tästäkin, kuten niin monesta, Hesarin arvion perusteella. Jukka Koskelainen kiitteli arviossaan.

Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa

Otava, 1994, 160 s

Edellisen suunnitelmallisen 600-sivuisen lukurupeaman jälkeen kaipasin jotain lyhyempää ja suunnittelematonta. Törmäsin kirjastossa Raija Siekkisen pienoisromaaniin. Muistin hänen kauniin kielensä - tätä lähemmäs runoutta en varmaan pääse. Mutta kevyt lukukokemus tämä ei ole. Kyse ei ole pituudesta, vaan siitä samasta surullisesta alakulosta, joka Siekkisen novellejakin värittää. Sitä masennusta ja surua ei pysty oikein ymmärtämään, sille ei näy syytä. Se kulkee mukana tavassa katsoa elämää.

Kirja kertoo naisesta, joka elää jossain Etelä-Ranskan vuoristokylässä - Chaudes Aigues - ja ompelee rikkaille asiakkailleen silkistä ja nahasta arvokkaita vaatteita. Ja miehestä joka hänen kanssaan jonkin aikaa elää. Toisesta, suomalaisesta naisesta joka - karttoineen ja miehineen - seuraa häntä ja hänen elämäänsä. Suomalainen nainen on kertoja ja samastuu seurattavaansa. Naisen nimi on sama kuin omani.  Myöhemmin tulee kolmas nainen, joka käväisee häiritsemässä rakkautta. Mutta se häiriö taitaa sittenkin olla mies, jonka kanssa ei voi elää ja jota ilman elämä ei ole mitään.

Kirjassa ei ole dialogia, kaikki tapahtuu utuisissa mielikuvissa, unissa, muistoissa, havainnoissa.
Tiesin tämän naisen elämän, hänen yksinäisyytensä tunkeutui joskus minun kotiini asti kuin etäinen, tuskin kuultava musiikki tai jokin tuoksu, poltettujen heinien ja lehtien, joka syysiltana tulee sisään avoimesta ikkunasta muistuttaen siitä, mikä jo unohtui. 

Sivuhenkilöissäkin on tarkan havainnoinnin jälkeä, huumoriakin, kuten yläkerran tornissa asuvan säveltäjän ja vaimon kuvauksessa: Säveltäjän vaimo pitää yksinolosta, hiljaisuudesta ja tiedosta, että mies lämpimänä ja liikkumattomana nukkuu toisessa huoneessa ja näkee ääniunia eikä puutu asioihin.---Keväällä heille syntyy lapsi, poika, joka myös nukkuu paljon, säveltäjän vaimo on onnellinen, synnynnäinen nukkuja, hän sanoo minulle; ja totta onkin, että poika on aivan isänsä näköinen. Onko tässä sivupersoonassa - joka ohimennen onnellisen vaimon miehenä tavataan - ihanteellinen mies naiselle: on siellä missä tietää sen olevan, ei metelöi, hoitaa hommansa ja antaa naisen hoitaa omansa?

Nautin taas Raija Siekkisen kielestä. Mystinen kertomus, joka on täynnä latautunutta jännitettä ja ahdistusta, jätti hämmentyneeksi.

Salman Rushdie: Joseph Anton. Muistelmat

WSOY 2013, 616 s
Suom. Arto Häilä 

Kirjailija piileskelee ajatollan tappotuomiota

Ystävänpäivänä vuonna 1989 Iranin korkein uskonnollinen johtaja ja käytännössä myös poliittinen johtaja, ajatolla Khomeini julisti kirjailija Salman Rushdielle kuolemantuomion, fatwan. Syyte tuli jumalanpilkasta teoksessa 'Saatanalliset säkeet'. Sen mukaan kirja oli 'islamin, profeetan ja Koraanin vastainen kirja'. Kuolinvuoteeltaan tämä vanhus kehotti kaikkia muslimeja teloittamaan kirjan tekijän ja sen julkaisuun osallistuneet, 'missä ikinä heidät tavataan'. Khomeini itse eli sen jälkeen noin puoli vuotta, mutta fatwa jäi eloon ja Rushdie joutui piileskelemään seuraavat 13 vuotta ympärivuorokautisessa poliisisuojelussa. Kirja kertoo tästä ajasta kirjailijan elämässä.

Jälkeenpäin katsottuna ajanjakso näyttää muutenkin mullistavalta monessa mielessä. Vuonna 1989 puhelimet olivat lankapuhelimia, ajanjakson lopussa kännykkävallankumous oli jo alkanut. Internetin ja kannettavien tietokoneiden maailmanvalloituskin oli vasta tulossa. Ajanjakso päättyi dramaattisesti ja kirjailijan kannalta lähes profeetallisesti. Syyskuun 11. vuonna 2001 Rushdie oli jo saanut vapaan miehen elämänsä takaisin Yhdysvalloissa, ja tiukemman vartiointipolitiikan omaksunut Britannia luopui siitä vuoden lopussa.

Kun Rushdielta kysyttiin haastattelussa, miten hän suhtautui uhkaukseen, hän vastasi toivovansa että olisi kirjoittanut kriittisemmän kirjan. Tästä eteenpäin hänen elämäänsä ja asuntoonsa astui Scotland Yardin Erikoisosasto. Hän otti uuden nimen Joseph Anton mielikirjailijoiltaan Joseph Conradilta ja Anton Tshehovilta. Rushdie kertookin itsestään kuin toisesta ihmisestä, 'kirjailijasta'.  Asunnot vaihtuivat lukuisten ystävien käyttöön antamien tilapäisten asuntojen ja talojen kautta vuokrattuihin taloihin ja lopulta kokonaan uuden kodin hankintaan. Mukana seurasi hänen toinen vaimonsa, ja Zafar, poika ensimmäisestä avioliitosta ajoittain. Seurasi myös avioero, uusi vaimo ja myöhemmin toinen poikakin, jotka elivät kirjailijan mukana tässä poikkeustilanteessa.

Salman Rushdie syntyi Bombayssa keskiluokkaiseen muslimiperheeseen. Hänen isänsä oli vauraan suvun jäsen, joka tuhlasi omaisuutensa eikä halunnut kantaa nimeään, vaan otti nimekseen Rushdie, koska ihaili Ibn Rushdia, länsimaissa Averroesina tunnettua espanjanarabialaista filosofia, Aristoteleen kääntäjää, joka aikanaan vastusti islamin orjallista tulkintaa. Salman Rushdie jatkaa isänsä perintöä tukahduttavia uskontoja vastustaessaan. Isä oli ylpeä poikansa taistelusta fanaattisia muslimeja vastaan ja se yhdisti heitä ennen isän kuolemaa. Intia oli ensimmäinen maa, joka kielsi Saatanalliset säkeet -kirjan myynnin ja eväsi Rushdielta viisumin.

Rushdie kirjoittaa tässä vankilapäiväkirjassaan kirjeitä, joita ei lähetä. Käy monologeja vastustajiensa kanssa, joita riittää iranilaisten mullahien lisäksi Britannian paikallisissa ääri-islamilaisissa mutta myös paikallisissa lehdissä, joista eräs saa häneltä nimen 'Daily Insult'. Katkerimpia paloja hänelle ovat jotkut kirjailijakollegat, joiden kanssa keskustelua käydään lehtien välityksellä, m.m. John le Carré. Hänellä on kuitenkin kirjailijakollegoissa valtava määrä tukijoita ympäri maailma, Ian McEwan, Günter Grass, Martin Amis, Vaclav Havel ja lukuisia muita. Perustetaan kansainvälinen puolustuskomitea eri järjestöjen toimesta, mukana mm Pen, Britannian journalistiliitto ja muita järjestöjä.Tänä aikana hän sai myös Best of the Booker-palkinnon kirjastaan Keskiyön lapset. Palkintojenjako- tai muihin kirjallisiin tilaisuuksiin hän ilmestyy viime minuutilla ilman etukäteisilmoitusta. Lentomatkoihin käytetään mutkikkaita reitityksiä ja yksityis- tai armeijan koneita.

Karmeaksi Mokaksi hän nimittää suostumistaan heikkona hetkenä pahoittelemaan 'aiheuttamaansa kärsimystä'. Häntä painostettiin Britanniassa tähän kehottamalla häntä tekemään osansa, kun hänen puolestaan käydään korkean tason neuvotteluja. 'Minä olen uskonnoton ihminen, joka teeskentelee uskovaista'.  Imaamille pahoittelu ei kelvannut.  Iranissa tapporahaa myöhemmin korotettiin 1 miljoonaan dollariin, ei-iranilaiselle 3 miljoonaan. Bradfordissa musliminuorison konferenssissa 16-vuotias tyttö vaati Rushdien kivittämistä kuoliaaksi.  'Saudisuvun nostaminen maailman öljyrikkauksia hallitsevalle valtaistuimelle saattoi hyvinkin olla länsivaltojen pahin ulkopoliittinen erehdys', koska saudit ovat varoillaan rakentaneet koraanikouluja, madrassoja, joissa levitettiin heidän rakastamaansa puhdasoppista ääri-ideologiaa. Sen seurauksena ennen vain vähäisenä lahkona tunnettu wahhabilaisuus levittäytyi ympäri arabimaailmaa ja pönkitti islamilaisia ääriliikkeitä. 'Vapaus on kaikkien ihmisten perintö eikä vain länsimainen aate, joka olisi idän kulttuureille vieras'. Tämän puolesta kirjailija tekee työtä. Mutta kirjakauppoja palopommitettiin. Muslimit alkoivat tappaa toisia maltillisempia muslimeja. Kirjailija siteeraa Heinrich Heinea: 'Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä'.

Joseph Anton häpeää elämäänsä ja nöyryytystään. Hän näkee itsensä fatwan luomuksena, hyväksyntää ja rakkautta kerjätessään. Hän pelkää vaimonsa, poikansa ja sisarensa perheen puolesta.Tuttava- ja ystäväpiiri on kuitenkin laaja, ja vaikuttaa että kaikkien mainitseminen lukuisissa eri yhteyksissä on balsamia haavoille; maailmankuulujen kirjailijoiden lisäksi monet poliitikot ovat perhetuttuja tai ainakin tukijoita, Tony Blairista Bill Clintoniin. U2:n Bono säveltää hänen tekstejään. Sarkastinen ja musta huumori pitävät ihmistä elossa ja järjissään. ''Mikä on blondi, isotissinen ja asuu Tasmaniassa? Salman Rushdie!' - kuului suosittu vitsi'. Hänen sallittiin piileskellä vaikka missä loukossa, mutta  hän ei saanut takaisin omaa elämäänsä.

Naiset ovat Salman Rushdien heikkous. Ajanjakson alussa hän eroaa toisesta vaimostaan, josta syntyy häiriintynyt kuva, mm keksittyjen perättömien lausuntojen takia. Kolmannen vaimon rakkaus vaikuttaa uhrautuvalta, mutta pariskuntaa repivät eri suuntiin kulkevat tulevaisuuden haaveet. Vankeuden aikana tehdyt matkat Yhdysvaltoihin ovat Rushdille hapen ottoa. Hän haaveilee New Yorkiin muutosta, vaimo on hyvin brittiläinen ja vastustaa ajatusta. New York Times julkaisee etusivullaan tämän:

'Vapaat ihmiset kirjoittavat kirjoja. Vapaat ihmiset lukevat kirjoja. Amerikassa taatun sananvapauden hengessä haluamme ilmoittaa yleisölle, että tämä kirja on lukijoiden saatavilla kirjakaupoissa ja kirjastoissa kautta maan'.

 Päiväkirja kertoo seikkaperäisesti myös tunteiden ailahtelusta, kun vaimo ei tulekaan heti raskaaksi ja projekti alkaa kuormittaa parisuhdetta, sekä mustasukkaisuudesta, johon Rushdien piipahdukset muualla,  myös tilapäisissä suhteissa antavat aihetta. Tämäkin avioliitto romuttuu, kun Rushdie tapaa elämänsä Illuusion, Padma Lakshmi -nimisen intialaissyntyisen kaunottaren. Oikukas ja itsekeskeinen kolmekymppinen kaunotar kietoo kirjailijan pauloihinsa ja säkenöivät hetket vaihtelevat raivokkaiden riitojen kanssa. Kaunotar vaihtaa hänet kahdeksan vuoden jälkeen vielä vanhempaan miljonääriin, vaikka olikin arvostellut Rushdieta itselleen liian vanhaksi. He ehtivät kuitenkin elää Los Angelesissa jet set-elämää ja Rushdie on toimelias myytyään kirjansa 'Maa hänen jalkojensa alla' elokuvaoikeudet. Elokuvasta ei tule mitään, koska käsikirjoittaja vääntää teoksen tuntemattomaksi.  'Elämä on matto, ja voimme vain unelmissamme nähdä sen täydellisen kuosin. Ja tämä oli dialogin parhaimmasta päästä. Projekti levisi.'

Fatwa purkautui vähitellen, Britanniassa labour toimi Thatcherin konservatiiveja aktiivisemmin ja muutkin Euroopan maat jämäköityivät, Yhdysvallat oli tukenut alusta asti. Iran ilmoitti ettei tappokäskyä edesauteta eikä tueta. Rushdie päätti ruveta vapaaksi mieheksi ja vuoden 2001 lopussa Scotland Yardin tutuksi tulleet kaverit järjestivät hänelle juhlat.

Kyllä tästä kirjasta tuli ylevä olo. Tärkeä puheenvuoro ja kirjailijan pitkä piina alleviivaa sen merkitystä.

'Emme kukista heitä käymällä sotaan, vaan valitsemalla pelottomasti omat elämäntapamme. Miten terrorismi kukistetaan? Elämällä pelotta. Älkää antako pelon hallita elämäänne. Vaikka teitä pelottaisikin.'

Ota koira mukaan harrastuksiin, myös lukuhetkeen

Surrealistisia postikortteja sadan vuoden takaa

Harri Kalha: Ihme ja Kumma. Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteessa.
Graafinen suunnittelu Martti Ruokonen
WSOY 2013, 224 s

Sain joululahjaksi, toiveen mukaan,  tämän viehkon lisäyksen 'taidekirjastooni'. Tämä ei tule luetuksi suoraan kannesta kanteen vaan paloina silloin tällöin, ja varsinkin katselluksi. Kirja on täynnä hienoja, hassuja, leikkimielisiä, hulluja postikortteja ajalta 1900-luvun alussa, jolloin kortit ja varsinkin fantasiakortit tulivat muotiin. Niitä kerättiin ja vaihdettiin ystävien kesken. Aikana ennen valokuvien teknistä muokkausmahdollisuutta kaikki tehtiin käsin, kuvia värittämällä, piirrosta ja valokuvaa yhdistelemällä, leikkaamalla, liimaamalla.

'Hyvästi viaton katse - tervetuloa ihanat, pähkähullut postikortit!'

Lahjaksi sain myös kirjaan niin täydellisesti sopivan kirjamerkin: Hippakorut niminen valmistaja tekee Elna-nimisiä korumaisia kirjamerkkejä, jotka kruunaavat lukuhetken solahtamalla sujuvasti kirjan sisään ja säihkymällä siinä kauniisti.