1. Kirja, jota luen parhaillaan
Nyt minulla on kesken Haruki Murakamin Norwegian Wood. Innostava, viihdyn. Luen aina vain yhtä kirjaa kerrallaan. Monet bloggarit näyttävät lukevan useita kirjoja samanaikaisesti. Se taitaa olla jopa tavallista. Itse en voi. Olen huono keskittymään ja ajatukset lähtevät muutenkin helposti lentämään omia teitään. Jos vielä lukisin montaa kirjaa samanaikaisesti, se olisi tuhon tie. Vähän sama juttu kuin kokatessani minun on ensin siivottava keittiön tilat puhtaaksi kaikesta, että pystyn keskittymään päivän kokkaukseen.
Ainoa poikkeus tuohon yksi kirja kerrallaan -periaatteeseen on vanha, jo hieman ruostunut rakkauteni italia. Luen pieniä pätkiä italiankielistä kirjaa päivittäin. Nyt se on Niccolò Ammanitin novellikokoelma Il momento è delicato.
2. Kirja, josta pidin lapsena
Lapsena pidin Peppi Pitkätossusta, Paroni von Münchausenin seikkailuista, vähän myöhemmin Enid Blytonin Viisikoista ja Seikkailujen saari, meri etc -sarjasta, Vihervaaran Annasta.
3. Kirja, joka jäi kesken
Näitä on monia, olen niitä jo tähän blogiinkin ehtinyt kerätä. Tällä hetkellä kieriskelen häpeässä, sillä olen jättänyt kesken molemmat joululahjakirjani. Toivoin lahjaksi Jonathan Lyonsin kirjaa Viisauden talo. Länsimaiden arabialainen perintö. Luin siitä arvion Hesarista ja innostuin. Mutta. Kirjan tyyli on raskas ja oppikirjamainen. En lue, ainakaan nyt. Toisen kirjan sain yllätyslahjana siskoltani. Brooke Allen: Satumainen Syyria. Matka loisteliaan kulttuurin ja historian maahan. Olin varma, että tämä on nyt sitä mitä haluan lukea eli sujuvakielisen toimittajan kirjoittama. Joko alkuperäinen on huonosti kirjoitettu tai sitten suomennos on kökkö. Teksti on täynnä kömpelöitä ja raskaita kielikuvia, kielioppivirheitä. En lue, ainakaan nyt.
Kuuluisin klassikko, jonka olen jättänyt kesken on varmasti Dostojevskin Karamazovin veljekset, luin puoleen väliin. Jokin tökki ja aika pahasti, yritin todella. Idiootti, Rikos ja rangaistus - ne luin aikanaan, vaikka en paljon niistä enää muistakaan. Ainoa mitä muistan Idiootista on äitini kokemus. Hän luki sitä puiston penkillä nuorena naisena. Joku tungettelija istui viereen ja kysyi mitä hän luki. Ja hän vastasi.
4. Kirja, joka teki vaikutuksen
Näitä on tietenkin myös, onneksi, vaikka kuinka paljon. Olen tehnyt niistä oman sivun tähän blogiinkin. Ennen blogiaikaani muistan erityisesti yhden poikkeuksellisen tiiviin lukukokemuksen. Asuimme 80-luvun alussa Joensuussa ja teimme koko perhe, minä, mies ja kaksi pikkutyttöä sunnuntairetken Outokummun kaivokselle. Olin aloittanut Guy de Maupassantin Bel-Amin jo automatkalla enkä saanut siitä silmiäni irti edes kaivoksen hississä kun laskeuduttiin maan alle.
Nyt eläkeikäisenä olen löytänyt esseet ja näistä vaikuttavin on David Foster Wallacen Hauskaa mutta ei koskaan enää.
5. Kirja johon palaan uudestaan
En ole ajatellut palata mihinkään uudelleen, poikkeuksena ehkä jotkut tietokirjat. Eihän tässä ehdi, koska elämä on rajallinen ja niin paljon on lukematta. Teini-ikäisenä luin kovasti venäläisiä klassikoita ja niistä kahteen kertaan luin Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Donin sekä Tolstoin Sodan ja rauhan. Waltarin Sinuhen luin teini-iässä ja toisen kerran vuonna 2006. Joten eihän sitä tiedä, saattaahan joku kirja taas palata houkuttelemaan uudelleen.
*********************************
Mitä tarkoittaa yrittäjän riskinottokyky ja mitä se pahimmillaan on - kun riski toteutuu? Siitä kertoo Aleksi Salmenperän elokuva Jättiläinen. Talvivaaran maisema on aava, saostusaltaat valtavia, samoin vuotavien altaiden tuhovaikutus. Elokuva ei noiden maisemien kanssa liikaa mässäile vaan zoomaa ihmisen korkeudelle. Draamaa rakennetaan kabineteissa, ensin Outokummun ja Pekka Perän sopimusneuvotteluissa, sitten sijoittajien kabineteissa, joista se siirtyy lähemmäs kaivosta, Talvivaaran lupa-asioita käsittelevään AVI-keskukseen ja Kuopion GTK -keskukseen. Ikävystyttävän nimisissä viranomaiskeskuksissa käydään kovaa vääntöä ja henkien taistoa.
Elokuva ei ole dokumentti, tarina on fiktiivinen, mutta nimettömiäkin lähteitä on paljon. Hyvin todennäköiseltä ja mahdolliselta vaikuttaa, että paikalliset virkamiehet ovat kovilla suuren työnantajan menetelmiä ja laboratoriotutkimuksia tutkiessaan, työttömyyden vaivaamilla alueilla kun liikutaan, kuten Kainuussa. Jännite nousee Peter Franzénin näyttelemän virkailijan - 'kaikki me ollaan samalla puolella' - ja keskuksen asiantuntijoiden välisestä valtataistelusta, totuudesta ja peittelystä eli suhmuroinnista.
Vaikka maisema ulkona ei houkuttele katsomaan vastaavaa elokuvateatterin sisäpuolelle, kyllä elokuvaan ihan kunnon meininki on saatu. Näyttelijät puhaltavat hyvin eloa draamaan kaivoksen hämäriä puuhia peittäessään/setviessään, sekä pääosan esittäjä Joonas Saartamo epäilevänä asiantuntijana että Peter Franzén, metsästysporukoissa menestyksen makuun hinnalla millä hyvänsä pyrkivänä virkamiehenä, jolta silmien ummistaminen oikeissa kohdissa onnistuu. Käsikirjoitus on Pekko Pesosen ja Suomen aikoihin pahin ympäristökatastrofi paljastuu koko laajuudessaan taustanaan Ville Tantun musiikki, joka kohisee kuin verenkierto suonissa, jymisee kuin Nuasjärven sydänäänet.
Kun näin heittämäsi haasteen blogissasi, ajattelin aluksi että eeeeiiiiiii!!! Itse asiassa haaste on ihan siedettävyyden rajoissa. Voin jopa harkita, mutten lupaan mitään.
VastaaPoistaEhkä tämä on kostoisku, mutta rupean heti tyrkyttämään EVVK-haastetta. Siinä tutustutaan kulttuurituotteisiin, jotka itse on luokitellut osastoon "Ei vois vähempää kiinnostaa". Olen aikaisemminkin tätä haastetta esitellyt, mutta yllättäen ketään ei ole kiinnostanut :D Itse kävin eilen katsomassa Star Wars -leffan. Se ei kiinnostanut minua pätkääkään. Halusin nähdä sen, että pääsen kirjoittelemaan siitä blogiini.
Mutkaton pikkuhaaste tämä on, mutta ihan vapaasti vastaat tai olet vastaamatta. Sain kuitenkin haastettua! Taisi olla juuri Ulla joka jossain vaiheessa oli harmistunut haastetuista, jotka eivät jatka haastetta. Joten s'il vous plait...
PoistaElokuvaelämyksistäkin on ihan mukava kirjoittaa. Ei kyllä ihan niin kivaa, että se olisi saanut minua katsomaan tuon leffan :-)
Aloittelin juuri eilen paksuhkon kirjan (Enorannan Nokkosvallankumous, n. 400 s) vaikka on pari lyhyempää kesken, noin puoliväleissä kumpikin. Olen joskus koettanut lukea vaan yhtä kirjaa kerrallaan, mutta ei onnistu millään. Ehkä minulla on keskittymisvaikeuksia, kun tuntuu että välillä on kiva lukea jotain muuta ja palata taas sitten siihen toiseen kirjaan. :) Ostin miehelleni lahjaksi tuon Lyonsin kirjan, ja muistelen hänenkin valitelleen tekstin raskautta. Ei oltu liiemmin popularisoitu. :)
VastaaPoistaHihi, kyllä me lukijat ollaan erilaisia. Että et siis saa luettua yhtä kirjaa kerrallaan, se tuntuu minusta hassulta.
PoistaNimenomaan tuota popularisointia minäkin ajattelin, kun tuota Lyonsia aloittelin ja aloin kiemurrella tuolissani. Onpa sekin hyvä taito, joka joillakin on, joillakin ei.
Kiitän haasteesta! Yritän saada tehtyä, mutta minulle käy usein niin, että vaikka haaste olisi mukava (niin kuin tämä), en silti saa aikaiseksi sitä vääntää. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, josko nyt saisi! :D
VastaaPoistaEn ole muuten lukenut yhtään Haruki Murakamin kirjaa, vaikka olen Japani-fani! Harukilla on liikaa kirjoja ja jostain syystä olen onnistunut luomaan mielikuvan, ettei ole minun juttuni vaikka onkin japanilainen. Siksi odotankin innolla sinun mietteitäsi Norwegian Woodsista: ehkä jonain päivänä tapahtuu sellainenkin ihme, että kiinnostun yhtäkkiä Harukista.
Minulla on joskus hyvinkin monta kirjaa kesken, joskus vain yksi. Se näyttää vaihtelevan kausittain. Ja sitten on joitakin kirjoja, joita "pitää" lukea vain illalla eli eivät jotenkin sovi päiväsaikaan luettavaksi tai "ulkokirjoiksi". Jos minulla on kesken useampia kirjoja, ne ovat hyvin erilaisia keskenään.
Kiva muuten, että mainitsit Paroni von Münchauseni! Itse en muista sellaisia kirjoja, mutta piirretty on iskostunut päähäni. Etenkin kohta, jossa hirven päästä kasvaa appelsiinipuu (tai ehkä se oli jokin muu hedelmä, mutta anyway). Silloin luulin pitkään, että jos nielaisee siemenen, se voi alkaa kasvaa mahassa :D
Olen huomannut että olet erikoistunut japanilaisiin. Minullekin tämä on, luullakseni, ensimmäinen Murakami ja oikein ihastuttava.
PoistaIlta-, päivä- ja ulkokirja kuulostaa itse asiassa aika luontevalta. Esim jos ajattelee jotain kauhugenreä niin kyllähän siihen sitten pimenevät varjot antavat lisäboostia.
Piirrokset minäkin muistan hyvin Münchausenista, niitä tuli toljotettua ja naurettua paljon. Koko kirjan muistan ulkoisesti harvinaisen hyvin. Ja sen absurdin anarkistisen huumorin.
Kiitos Leena! Tämä on kiva haaste, ei työläs ja heti tulee vastauksia mieleen.
VastaaPoistaMinäkin pidän yhä enmmän esseistä enkä yleensä halua lukea useita kirjoja yhtä aikaa.
Menen tod.näk. viikonlopulla katsomaan Jättiläisen. Entisenä kainuulaisena olen ollut hyvin huolissani luonnon pilaamisesta ja Talvivaaran turismille aiheuttamista haitoista, myös imagohaitoista. Kainuussa oli mainoslauseena, että täällä voi retkillä juoda puroista, ja niinhän me teimmekin.
Juu helppo ja hauska haaste.
PoistaKaivosteollisuus on kyllä monimutkainen dilemma nykyihmiselle ja vielä erikseen, jos ajattelee olevansa luontoihminen. Tässähän sitä harva se hetki käyttää kaivosteollisuuden tuotteita ja samalla on kriittinen. Vähän sama asia kuin sekasyöjälle elintarviketeollisuuden kritiikki. Mutta ei kai se auta kuin toivoa, että epäkohtien paljastaminen joka tapauksessa auttaa teollisuuden kehittämistä parempaan suuntaan.
Kiitos, että teit haasteen. Minäkään en lukenut ennen useampaa kirjaa. Nykyään minulla on muutamia kesken. En jaksa raahata tiiliskiviä mukana, joten kuljetan ohutta. En lukisi samaan aikaan kahta lukuromaania, dekkaria. Lukemani eivät saa häiritä tai sotkea ajatuksiani.
VastaaPoista