Elokuvissa: BlacKkKlansman

KuKluxKlan members and a burning cross 1921, Denver Colorado (Creative Commons)

Elokuva pohjautuu tositapahtumiin. Eletään 70-luvun loppua Colorado Springsissä. Musta poliisi Ron Stallworth soluttautuu Ku Klux Klaniin, yhdessä valkoihoisen kollegansa kanssa. He ovat sama henkilö klaaniin päin: musta, oikea Ron hoitaa asioita puhelimitse, kun valkoihoinen kollega Flip Zimmerman hoitaa edustamisen kasvotusten.

Elokuvaan on punottu  rotusorron historiaa väläyksinä. Alussa kuullaan raivokas puheenvuoro hyväosaiselta rasistilta, kuinka Amerikka on menossa hunningolle jos eivät valkoiset pidä varaansa. Seuraa mustan poliisin poliisilaitoksen arkistossa kohtaamaa arkipäivän rasismia.

Tulenarka tilanne kehkeytyy kaupungissa, kun Mustien panttereiden kutsuma, Afrikkaan jo muuttanut Stokely Carmichael, afrikkalaiselta nimeltään Kwame Toure, saapuu puhumaan opiskelijoiden tilaisuuteen. Ajankuvaa tulee tuutin täydeltä: opiskelijoiden ja Mustien Panttereiden kannattajien valtavat afrokampaukset melkein ryöstävät pääosan. Semmoisia ne olivat, vähän kuin seuraavan vuosikymmenen Charlien enkelien kuontalot. Peittävät paikoitellen sen verran ison osan kuvasta, että alkaa hymyilyttää väärässä kohdassa. Orastavaa romanssia kehittyy, musiikki pauhaa aika päällekäyvänä. Discopallon alla se vielä soi asiaankuuluvana, mutta muissa osuuksissa taas liiallisesti.

Jasper Pääkkönen astuu kuvaan Ku Klux Klanin tiukkana ja epäluuloisena rasistina, joka imee elinvoimansa vihasta mustia ja juutalaisia kohtaan. Hänessä ei ole pomoainesta, sillä heidän tulee olla salonkikelpoisia, hän on enempi kuumakalle. Pääkkönen vetää roolin todella hyvin, hänellä on karismaa eli aina kun hän astuu kuvaan pistävine katseineen, tunnelma sähköistyy ja sihahtaa kuin öljy kuumalla pannulla. Voi toki olla, että näin käy vain suomalaiskatsojalle. Joka tapauksessa hän on se kovin pala peitepoliiseille. Muut ovat pehmeämpiä ja isoin pomo David Duke esitetään Trumpin tyyppisenä, imartelulle persona narsistina. Työhuone ja repliikitkin ovat presidentillisiä.

Ku Klux Klanin rituaaleja on tutkittu tarkasti. Miitingissä, jossa uusi jäsen otetaan seuraan, hurrataan edelleen vuoden 1915 menestyselokuvalle Kansakunnan synty, jossa Ku Klux Klan tekee sankaritekojaan. Rituaaleissaan, univormuissaan Ku Klux Klanin tyypit näyttäytyvät monella tapaa köyhiltä ja väkivaltakoneistona kotikutoiselta, todellisesta vaarasta huolimatta.  Se ei myöskään jää epäselväksi, että poliisin ja armeijan joukoissa riittää sympatisoijia.

Mustat pantterit on esitetty kuin Ku Klux Klanin toisena ääripäänä, kun taas poliisiksi ruvennut Ron esittää maltillista 'tolkun' ihmistä. Yhtä outoa kuin kutsua meillä paikallisia natsiporukoita kritisoivia ihmisiä toiseksi ääripääksi. Voi olla, että pääosan esittäjä John David Washington (Denzel Washingtonin poika) vastaa todellista henkilöä, mutta minusta hän on hieman hampaaton roolissaan eikä tuo elokuvassa riittävästi vastapainoa klaanilaisille. Vähän enemmän paloa, särmää persoonaan olisi tehnyt hyvää. Kaikki elokuvan valkoiset ovat hyvin tyypiteltyjä, kun taas mustat ovat kiiltokuvamaisia.

Lopussa näytetään filmipätkiä 2000-luvun rotumellakoista ja pätkä Trumpin puheesta, jossa hän ei suostu kritisoimaan  Charlottesvillessä väkijoukkoon ajaneita natseja. Ja David Duken uusimpia sananparsia, jotka ovat hyvin saman henkisiä. Elokuvassa on muutama hyvä tiheätunnelmainen kohtaus, mutta myös jonkin verran patetiaa eikä elokuvan ainoa romantiikan siemen oikein pääse itämään. Ohjaaja Spike Lee on parhaimmillaan pahimpia kiusaajiaan, heidän tekosiaan ja dialogejaan kuvatessaan, ystävät jäävät pliisummiksi. Lisäksi holtittomasti käytetty musiikki vie elokuvasta tehoja päinvastaisesta tarkoituksesta huolimatta.

BlacKkKlansman, USA 2018
Ohjaus Spike Lee