Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

A. ALM, ERIC KUOLLUT.  Yhdeksänkymmentäkuusivuotiaan Doriksen punainen osoitekirja on täynnä ylivedettyjä nimiä.  Nyt hän elää pitkän elämänsä viimeisiä aikoja tukholmalaisessa huoneistossaan. Yksinäisiä päiviä katkovat kodinhoitajien käynnit ja Skype-puhelut Yhdysvalloissa asuvan sisarentyttärentyttären Jennyn kanssa. Samalla hän kirjoittaa Jennylle muistojaan osoitekirjan järjestyksessä, ajan myötä poistuvien ihmisten ja tapahtumien virtaa seuraten. Tukholmalaisen Sofia Lundbergin esikoisteos Punainen osoitekirja tulee samalla kertoneeksi yhden elämän kautta koko vuosisadan historiaa Euroopassa ja osittain Yhdysvalloissa.

Jokainen muistoihin palaava luku on nimetty henkilön mukaan, joka siinä vaiheessa vaikutti Doriksen elämässä - ja jossain vaiheessa tuo henkilö tulee uudelleen vastaan yliviivattuna, ja poistuu. Välillä palataan Doriksen, hauraan vanhuksen arkeen, jossa hän yrittää ehtiä kirjoittaa kaiken, ehtiä vielä elää seuraavaan puheluun Jennyn kanssa, ja pitää puolensa sosiaalitoimea vastaan, joka sairaalassa yrittää saada Doriksen suostumuksen, nimen paperiin vanhainkotiin siirtoa varten. Doris on sitkeä ja pippurinen vanhus.

Punaisen osoitekirjan tapa kertoa yhdestä elämäntaipaleesta, köyhästä kodista kesken koulun varakkaan madamen piiaksi lähetetystä tytöstä, Danderydin sairaalaan vanhuksena päätyvästä Doriksesta näiden postikorttimaisten osoitekirjamerkintöjen kautta toimii lukiessa mainiosti. Siitä tulee ajan- ja tapainkuvaus Euroopasta ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeen. Palatessaan tähän hetkeen se muistuttaa haikeuden sekaisella lämmöllä, että jokainen elämän pyörteisimmän vaiheen taaksensa jättänyt vanhus katsoo nuorempiaan kokeneemman silmien kautta. Sitä nuoremmat eivät useinkaan pysähdy ihmettelemään, kuulemaan mitä vanha ihminen on kokenut.  Toisaalta kukin vuorollaan on samassa taaksepäin katsomisen tilanteessa. Ihmisiä kiinnostavat eniten toiset samassa elämänvaiheessa olevat.

Tämän osoitekirjan ja sen muistojen ytimessä kulkee romanttisen rakkauden tulipunainen liekki, toisiaan ikuisesti kaipaavien rakastavaisten tarina. Kyllä, kadotetut rakkaudet ovat hienoja, hän mutisee.

Toistuvia ovat myös äidit, eri sukupolvissa. Äidit, jotka hylkäävät lapsensa, köyhä äiti, nisti äiti, raiskatuksi tullut - kohtalot ovat kovia, mutta Lundberg kuvaa Doriksen vaiheita elämänmakuisesti, tosin uskottavuuden rimaa hipoen. Doris ei maalaa itsestäänkään sisarentyttärentyttärelle enkeliä, hänella on nuoruuden valintansa, joita katuu vanhuuden viisaudessa mutta ei saa tekemättömäksi.

Kirjan tyyppikavalkadi oli kiinnostavasti kuvattu, levoton salonkikuningatar, elämänjanoinen nuori Doris Pariisissa mannekiinina, rakastuneen Doriksen hurmioituneesta levottomaan elävät tunnelmat, amerikkalainen, poikansa kiusaama äiti, Paul, irlantilainen erakko. Näitä värikkäitä tyyppejä riittää, koska Doriksen elämä on täynnä uskomattomia käänteitä, hieman liian uskomattomia.

Romantiikan kukkaa ravitaan reippaalla kädellä. Sen lisäksi, valitettavasti, loppua kohden lisääntyy myös imelyys ja  'rakastan sinua'- lauseen käyttö amerikkalaiseen tapaan, inflaation kokien. Se tuli terveisinä San Franciscosta sisarentyttärentyttären Jennyn mukana. Sinänsä siis ihan paikallaan. Liiallinen ja pitkitetty hyvästijättö makeutuu loppua kohden sokeriseksi. Loppupeleissä vain rakkaus ratkaisee, laulaa enkelikuoro. Sääli oikeastaan, koska luin Doriksen elämää pitkälle innostuneena - ennen kuin latteuksien laattakivet alkoivat kasaantua.

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja
Den röda addressboken, 2017, suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2018, 317 s