Mietitkö koskaan, äiti, millaisen perinnön jätit minulle? Tuntui varmaan helkkarin nerokkaalta idealta masentuneena, kännisenä, sydän murtuneena jättää meidät kaikki rauhaan sinulta, mutta herranjumala miten väärässä sinä olit!
Periytyvätkö vanhemmilta koulutuksen, ammatin ja yhteiskuntaluokan lisäksi vaikkapa parisuhdemalli? Miksei sekin. Ainakin rajoitetulla otannalla vaikuttaisi, että eronneiden vanhempien lapset eroavat helpommin. Väkivaltaa perheessä kokeneet ajautuvat parisuhteissaan väkivaltaan. Ihminen on pienenä aikamoinen imupaperi eikä häntä ole helppo kasvattaa silloinkaan, kun sitä oikein yritetään. Niin moni asia tarttuu lapseen tarkoittamatta. Tuoreet vanhemmat ovat kokemattomia. Vanhan viisaus ja kokemus auttaisi siinä hommassa, mutta vanhemmuus voi olla ensin kuin kuukävelyä, uutta ja outoa.
Näitä ajatuksia pyöri päässäni lukiessani Meri Eskolan esikoisromaania Ehdin rakastaa hänta. Siinä kai viitataan äitiin, mutta hän voisi olla myöhemmin isä, sitten monta miestä, rakastettua. Äiti ja pikku Meri on kansikuvassa ja äiti on se, jonka kaipaus ja ikävä jättää koskaan täyttymättömän aukon tyttären elämään. Äiti tekee itsemurhan vuonna 1981 avaamalla kaasulieden hanat ja seuraavaksi räjähtää Tark'ampujankadulla koko talosta viides kerros ja putoaa neljännen kerroksen päälle. Neljännen kerroksen pienen vauvan isä kuolee samalla. Tässä vaiheessa Eskolan äiti on jo tainnoksissa sekä lääkkeistä että häkäkaasuista.
Äiti oli eronnut tytön isästä jo aiemmin, oli onneton ja alkoholisoitunut. Avioliitto oli molemmille toinen ja sekin päättyi eroon, arkkitehti-isän ihastuttua työpaikkansa uuteen tummaan kaunottareen. Meri Eskola on vuonna 1981 7-vuotias ja on asunut vuorotellen kummankin luona. Äidin rooli ja kaikki muukin on naiselta kadoksissa. Pienessä yksiössä ei ole edes kunnolla huonekaluja, naukkaileva äiti lähettää lapsen yksin Johanneksenpuistoon luistelemaan, vaikka tämä ei tunne seudulta ketään. Palatessa äiti voi olla sammuneena kotona eikä kukaan avaa ovea. Yhteinen Italian matka äidin kanssa päättyy katastrofiin. Äidistä tytär ei muista muuta kuin ruskeat kiharat, koska tämä ei ilmeisesti koskaan ole oikein läsnä. Sen sijaan hän on osoittanut tyttärelle sekä eläessään että kuollessaan välinpitämättömyyttä.
Ehdin rakastaa häntä on äidille osoitettua puhetta, syytöstä, huutoa, vetoomuksia, turhautunutta kiukkua. Samalla Eskola käy läpi äitinsä historiaa, jossa on kovia lapsuuskokemuksia sotalapsena, 2-vuotiaana Ruotsiin lähetetty tyttö palaa ummikkona Suomeen. Mummo ei ole ollut kovin hellä äiti kuopukselle. Äiti on kuitenkin kaunis, älykäs, kielitaitoinen. Arkkitehti-isä on varsinainen salonkileijona, seurapiirien ja naisten suosikki, äitinsä hemmottelema sankari. Eskolan kodissa äiti on vastannut kaikesta, ollen samalla myös isän toimistossa sihteerinä, kielenkääntäjänä ja puhtaaksikirjoittajana. Äiti hoivaa kaiken ohella myös edellisen sukupolven vanhuksia, myös miehensä vanhenevaa äitiä.
Ehdin rakastaa häntä lähestyy intiimiydessään päiväkirjaa ja sen lukeminenkin tuntuu välillä siltä, tunnelmat vaihtelevat jyrkästi ja äkkiarvaamatta. Sävy on ensin silkkaa tragediaa, äidin itsemurhan leimaama, mutta muuttuu myöhemmin itseironiseksi, kirjailijan käydessä läpi nipun rakastumisia ja eroja.
Minusta tuli miesten kanssa kuin pieni väräjävähuulinen mangusti, joka takajaloillaan seisten tarkkaili valppaana vaaran merkkejä hiekkadyynin takaa.
Niistä lukeminenkin on yhtä aallokossa keinumista; välillä kovaa myötätuulta, vaihtuvia rakkauksia, menestystä, rakkautta ja läheisyyttä isän kanssa, äidin muiston ihailua, välillä murhetta yksinolosta ja äidin suuntaan sylkäistyjä kirosanoja. Isä on myös kovien syytösten kohteena ja hänestä muodostuukin klassisen - ja yläluokkaisen - naistenmiehen kuva, itsekäs mutta charmantti. Isän ja tyttären suhde kuohuu, mutta Eskola on vakuuttunut isän rakkaudesta. Päin vastoin kuin äidin.
Tästä voimallisesta intiimistä purkauksesta, omaelämäkerrallisesta romaanista olin lukevinani, että Eskola ymmärsi vanhempiaan, mutta rationaalinen syy-seuraus -analyysi ei päde lähisuhteisiin, kun itse joutuu edellisen sukupolven onnettomien valintojen kantajaksi.
Meri Eskola: Ehdin rakastaa häntäWSOY, 2023, 204 s
Miten traaginen kirjan nimi! Lapsethan rakastavat vanhempiaan näiden surkeudesta huolimatta, mutta lapsen ei pitäisi koskaan joutua näin ahdistaviin tilanteisiin.
VastaaPoistaOlet oikeassa, vanhemmuus on vaikeaa, koska tuoreet vanhemmat ovat aina niin kokemattomia. Olenkin pahoitellut esikoiselle sitä, että hän joutui olemaan ensimmäisenä kaikessa, ikään kuin me olisimme harjoitelleet hänellä, mutta kyllä toisenkin kanssa oli vaikeaa, koska hän oli aivan erilainen kuin veljensä. Kolmannella oli jo monta hoitajaa, veljensä innoissaan hänestä ja minulla kärsivällisyys kasvanut.
Niin, äiti ja isä saavat paljon lapsiltaan anteeksi, ainakin lapsuuden aikana. Välittäminen riittää ja he pitävät vanhempiensa puolta kaikissa tilanteissa.
PoistaKuuntelin tämän muutama viikko sitten äänikirjana, mutta en oikein tohtinut kirjoittaa siitä mitään omaan blogiini. Kirja on niin sydänverellä kirjoitettu... hienosti sanoitit kirjan tarinan!
VastaaPoistaTotta, siinä on sellainen intiimi tunnelma, melkein kuin olisi lukenut toisen päiväkirjaa, jota minun ei kuulu lukea.
Poistatulin uteliaaksi, 90-vuotias äitini kuoli pääsiäisenä, hautajaiset ens viikolla, tilasin kirjan Göteborgin kirjastosta.
VastaaPoistaOtan osaa. Sinun äitisi sai elää pitkän elämän.
Poista