Lisa Ridzén: Tranorna flyger söderut

Jag fantiserar om att göra honom arvlös, se till att han inte får någonting.

Onko vanhuksella enää jäljellä muuta mahdollisuutta kuin piruilu testamentin kanssa, kun näyttää siltä, että kaikki ollaan viemässä, omat päätökset, itsemääräämisoikeus, arvokkuus? Ja koirakin! Lisa Ridzénin romaanin Tranorna flyger söderut (Kurjet lentävät etelään) päähenkilö, minäkertoja Bo asuu yksin vaimon dementoituessa hoivakodissa Östersundissa. Kaupunki sijaitsee Pohjois-Ruotsin Jämtlannissa. Tärkein vanhalle miehelle on nyt koira, Sixten, joka makoilee Bon vieressä keittiön sohvalla ja mörisee tyytyväisenä, kun silkkistä korvaa rapsutetaan.

Seutu on Ruotsin metsäteollisuusaluetta, jossa Bo isänsä lailla on hankkinut elantonsa sahalla. Bon mielen maisema avautuu monologeissa, joissa puhuteltu Du on hänen vaimonsa Fredrika. Vaimo on Bolle jo kuollut, hänestä on jäljellä kuori, jota poika Hans haluaa kuitenkin heidän käyvän yhdessä tervehtimässä. Isä ei haluaisi, eikä Fredrika tunnu vierailuista ilahtuvan, päin vastoin hän ei halua tuntemattomien tulevan lähelle. 

Sixten sen sijaan on terve koira, isännälleen parasta seuraa. Muut - Hans, pojantytär Eleonora, kotiavustajat - sen sijaan huolestuvat koiran ja isännän terveyden eroista. Bo horjahtelee helposti jo sisätiloissa, puhumattakaan metsäpoluilla innokkaasti  juoksevan koiran  perässä.

Kertomus etenee toukokuusta lokakuuhun, päivämäärästä seuraavaan ja alkaa kotihoidon merkinnöillä einesaterioista, kellonajoista, Bon tilanteesta kunakin päivänä. Hän on hoidon kohde, hänen kotinsa on työpaikka vaihtuville kunnan työntekijöille. Jotkut heistä ovat suosikkeja, joku inhokki. 

Alakuloisissa mietteissään, pahinta pelätessään, Bo miettii historiaansa, lapsuuden kotiaan ja vanhempiaan. Äidiltä poika sai lämpöä ja ymmärrystä, kun isä - gubbe -vain nöyryytti, rankaisi eikä näyttänyt pojan tekemisiä arvostavan. Pohjois-Ruotsi näyttäytyy tässä perhehistoriassa aika suomalaiselta. Tulee mieleen suomalaiset sodan käyneet isät, joiden jäyhyyttä ja puhumattomuutta on usein selitetty sotakokemuksilla. Se selitys ruotsalaisilta puuttuu. On opettavaista havainnoida vanhuksen silmin nuoremman sukupolven suorittamaa holhoamista. 

Vem fan tror han att han är? Komma här och dirigera vad jag borde göra med dina grejer. Vad spelar det för roll om din jacka hänger kvar i hallen?

Historiaansa peilatessaan vanhus näkee toistavansa isänsä inhottavia esimerkkejä varsinkin nyt, kun isällä ja pojalla on käynnissä iso skisma koirasta, isän viimeisestä ystävästä. Ainoa toinen ystävä, Ture on vakavasti sairas. Kaveri, joka uskaltaa sanoa ääneen sen, mitä Bo peittelee itseltäänkin. Että oli helpotus, kun äijä kuoli. 

Meneillään on vanhan miehen viimeinen kesä, mutta muistoissa poika jättää vanhempiensa kodin, käy Fredrikan kanssa tansseissa, juhannuksen kukkaniityillä ja poikansa kanssa kalastamassa. Vanhus tuntuu monologeissaan sympaattiselta, välillä sapekkaalta, välillä katuvalta ja ihmettelevältä. Hänen viimeiset hetkensä hiipivät hiljaa lähemmäs.

Tranorna flyger söderut säteilee lämmintä ymmärrystä vanhaa miestä kohtaan, ja näyttää sen, että jokaisella on oma kiinnostava tarinansa, vastoinkäymiset, ilot ja elämästä oppimisen polkunsa.

Lisa Ridzén: Tranorna flyger söderut
Boklaget Forum, 2024, 361 s