Simone de Beauvoir: Erottamattomat

Simone de Beauvoirin postuumisti vuonna 2020 julkaistu Erottamattomat on kirjoitettu jo vuonna 1954. Kirjailija ei halunnut sitä elinaikanaan julkaista sen intiimin henkilökohtaisuuden vuoksi. Tästä voi olla yhtä lailla nykylukijana tyytyväinen kuin Tove Ditlevsenin 50-luvulla julkaistujen teosten suomennoksesta vasta nyt. Kieli kun on ajassa muuttuvaista. Lotta Toivasen suomennos on kirkasta ja selkeää, mutta onnistuu samalla kuvaamaan autenttisen ja tuoreen tuntuisesti elämää ja tapoja sadan vuoden takaisessa, ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Ranskassa. Nuoret tytöt teitittelevät toisiaan, käyvät messussa ja huviretkillä, joissa he huvittelun sijaan joutuvat aputöihin, Andrée tekee itselleen paperista ja lakasta lierihatun leningin vyön sävyyn. Sotilasmuoti näkyy koulupuvuissa; ne ovat aitoa upseerikangasta, pienet tampitkin selässä.

Katolisessa koulussa ensi kertaa alle 10-vuotiaina tavanneet Sylvie ja Andrée ovat ne erottamattomat. Sen nimen he saavat jo koulussa opettajilta. Gallardin perheen äidin tiukasta kurista ja valvonnasta huolimatta Andrée osoittautuu koulussa itsenäiseksi ja muutoinkin niin omanlaisekseen, että Sylvie häikäistyy ja kohdistaa häneen palvontaa lähenevää ihailua ja rakkautta. Se vaikuttaa intohimoisuudessaan lähes eroottissävyiseltä. Molemmat joutuvat kamppailemaan sekä koulunsa että kotinsa ahdasmielisen kasvatuksen kourissa. Sylvie selviää siinä paremmin, koska on jo hylännyt lapsen uskonsa ja on kapinoinut ennenkin, kotikaan ei ole niin ankaran uskonnollinen kuin Gallardit. Andréeta sen sijaan repii totinen syyllisyys ja synnintunto; ei Jumala eikä äiti hyväksy hänen kasvavan nuoren naisen elinvoimaansa ja rakastumista mieheen, jota äiti ei ole valinnut. 

"Äitiä pitää ymmärtää. Hän kantaa vastuuta sielustani. Ei hänkään kai aina tiedä, mitä Jumala häneltä odottaa. Kenelläkään ei ole helppoa." - "Ei kai", minä sanoin ympäripyöreästi. Olin raivoissani. Rouva Gallard kidutti Andréeta ja oli muka itse uhri!

Sata vuotta sitten ainakin varakkaampien kotien vanhemmat puuttuivat hanakasti lastensa seurustelusuhteisiin. Rouva Gallard on joutunut itse aikoinaan taipumaan järjestettyyn avioliittoon, vastoin tunteitaan. Kasvatusperiaate siirtyy seuraavaankin sukupolveen. Sen voi nähdä kurinpidollisena menetelmänä, joka pannaan kiertämään: jos minä sain siitä kärsiä, et sinäkään siitä pääse. Tämä on aikuisten elämää, pilke silmistä katoaa. Uskonnon ohjesäännöillä sille annetaan perustelu ja oikeutus. Äidin hyväksyntää loputtomasti kaipaavalle Andréelle ei tule mieleenkään uhmata äidin päätöksiä. Äiti naitattaa menestyksekkäästi isosisko Maloun, sillä ainoa muu vaihtoehto säädylliselle naiselle on luostari.

Sota ja saksalaiset lähestyvät Pariisia ja perheet muuttavat pommitusten tieltä. Sylvie viettää kesää maaseudun rauhassa ja isovanhempien hyvässä hoidossa. Hänelle sota on kaukana ja kaikki epätavallinen tohina mielenkiintoista. Ystävyys vahvistuu uudelleen myöhemmin ja Sylvie alkaa taas myötäelää kiihkeän ystävänsä rakkauden tuskissa, joille hän ei enää ole mustasukkainen. Hän toivoo vain toisen onnea, ja näkee avuttomana Andréen näivettyvän omien sisäisten synnintuntojensa, äitinsä tiukkojen vaatimusten ja jarruttelevan rakkauden kohteensa tunteiden ristitulessa. 

Erottamattomat seuraa kahden kasvavan nuoren naisen elämää noin kymmenen vuoden ajan. Andrée ja Sylvie joutuvat usein järjestelemään yhteista aikaa salaa, toisaalta koska rouva Gallard alkaa suhtautua myös Sylvien ystävyyteen epäluuloisesti, toisaalta Andrée on ison lapsikatraan vanhimpia ja opintojen jälkeinen aika täyttyy velvollisuuksilla kotona. Molemmat tytöt kirjoittavat ylioppilaiksi ja Andréellekin sallitaan kolmen vuoden opinnot Sorbonnessa.  

Beauvoir kertoo värikkäästi, konkreettisesti, eloisasti elämästä kaupungissa ja maaseudulla, puistoista ja puutarhoista, tanssiaisista ja retkistä, ystävysten keskusteluista viikunapuun alla tai yöllä Gallardin perheen kirjastossa, salaa samassa huoneessa Andréen kanssa nukkuvalta mummolta. Tytöt pohtivat uskontoa, rakkautta, avioliittoa. Dialogi osoittaa taitavasti heidän luonteidensa eroavuuden; toisen rohkeuden omaehtoiseen vapauteen, toisen räpistelyn häkissään, jossa suuret tunteet roihuvat mutta sammuvat hapen puutteeseen. Sylvie yrittää auttaa Andréeta, mutta häneltä puuttuvat keinot. Andrée on liian monen läheisen nurkkaan saartama, ja lisäksi sisäisen syyllisyytensä vanki. Myöhempi rakkaus, filosofiaa opiskeleva Pascal on harras katolinen hänkin. Se viimeistelee toivottoman kehän. Umpikujaan ajautunut nuori nainen alkaa riutua klassisten runotyttöjen tavoin.

Haudalla oli runsaasti valkeita kukkia. Hämärästi ymmärsin, että nimenomaan valkeus oli tukehduttanut Andréen kuoliaaksi. Ennen junalle lähtöä laskin tahrattomien seppeleiden päälle kolme punaista ruusua.

Ankaran uskonnollinen elämänkatsomus rakentaa erityisesti naisen ympärille vankat muurit, sen Beauvoir näyttää pienoisromaaninsa Andréessa, joka vahvasta elämän liekistä huolimatta uupuu ja kuihtuu pois alle parikymppisenä. Erottamattomat pohjaa omakohtaiseen historiaan. Sylvie on Beauvoir itse, Andréen vastine on hänen ystävättärensä Élisabeth Lacoin. Kirjassa on Beauvoirin kasvattityttären, Sylvie Le Bon de Beauvoirin esipuhe ja lopussa runsaasti valokuvia ja ystävättärien kirjeenvaihtoa.

Esipuheen mukaan Beauvoir kirjoitti romaanin valmiiksi, mutta suhtautui siihen kriittisesti. Siihen liittynee trauma sydänystävän kuolemasta ja itsesyytökset siitä, että hän käytti tragediaa romaaniinsa. Zaza on hänen vapautumisestaan maksettu lunnasraha, kirjoittaa tytär. Joka tapauksessa nykylukija kiittää ja näkee jo tässä esikoisromaanissa Beauvoirin elämäntehtävän hienosti kiteytettynä. Sukupuoli ei määritä ihmisarvoa ja vapaus päättää omasta elämästä kuuluu jokaiselle.

Simone de Beauvoir: Erottamattomat
Les Inséparables, 2020 (1954), suomentanut Lotta Toivanen
Kosmos, 2021, 165 s