Deborah Levy: Elämisen hinta

Kannen kuva Jean-Luc Godardin elokuvasta Vivre sa vie (1962)

Ihminen ei ole vapaa, jos hän kasvaa sellaiseksi kuin joku toinen on hänet kuvitellut - sillä tavoin jättää elämänsä toisen pelkojen panttivangiksi.

Mitä tarkoittaa olla vapaa? Muun muassa tätä kysymystä Deborah Levy pohtii toisessa osassa omaelämäkerrallista trilogiaansa, jossa Mitä en halua tietää on ensimmäinen. Mietin jossain vaiheessa kirjan nimeä ja ajattelin, että onko eläminen tässä synonyymi vapaudelle. Vapauden hinta taas tuntuisi nimenä ehkä hieman järeältä ja mahtailevalta. Ohuessa esseetyyppisessä tajunnanvirtamaisessa kirjassa teoksen nimi ja erillisten lukujenkin nimetkin alkavat korostua, sanoilla on painavuutta.

Jos Mitä en halua tietää sisälsi enemmän ulkoistakin dramatiikkaa, sellaista mitä Etelä-Afrikan apartheidin läheltä näkevä lapsi kasvaessaan tajuaa, Elämisen hinta lähestyy länsimaisen yhteiskunnan naisen kokemusmaailmaa, vanhemmuutta, parisuhdetta, kirjailijuutta, kaikkea tätä nimenomaan feministisestä näkökulmasta. Klassikot Beauvoir ja Duras ilmestyvät pilvimaailmoistaan silloin tällöin antamaan tukea Levyn havainnoille naisellisuuden harhoista ja aaveista.

Ensin saadaan maistiaisia Karibian mereltä, mikä on hieno avaus ja näky maailmaan, missä varakas mies olettaa omaavansa kaiken mitä nuori ruskettunut nainen voi haluta eikä ymmärrä mitään naisen kokemuksesta. 

Kaaosta pidetään ihmisten pahimpana pelkona, mutta minulle on valjennut, että saatamme janota sitä enemmän kuin mitään.

Avioeron hämmennys tuottaa kenties mukanaan erityisen tavan havainnoida rooleja, sen verran tarkkaan Levy rekisteröi miesten ja naisten käyttäytymisen eroja. Sellaista miehille tavanomaisempaa itsevarmuutta, jolla halutaan pysyä keskustelun keskiössä, mutta ei niinkään osapuolena kysellä toisen, naisen näkökulmaa - tai edes nimeä. Ja kuinka ollakaan siitä ajatus kulkee luontevasti James Baldwiniin, sillä - kuten John Lennon runoili "woman is the nigger of the world". Jotta opettelisin nimesi, sinun täytyy opetella minun nimeni, kirjoitti Baldwin.

Kirjailijuus solmiutuu Elämisen hinnassa mukavasti kerrontaan, on haastatteluja Uiden kotiin romaanista, sen elokuvaamisesta ja sen jälkeen taas espressobaaria ennen kuin kirjailija päätyy vanhan ystävän Celian puutarhavajaan kirjoittamaan, korvaamattoman uuden sähköpyörän kuljettamana. Kotia asuttavat myös tyttäret, aikuistuvat nuoret naiset, kirjailija tarvitsee oman tilan.

Levy ripottelee omia ja esikuviensa huomioita naisellisuuden olemuksesta ja sen kohtalokkaasta kärsivällisyydestä pyöränsä satulan selästä. Ja havaintoja siitä vaihtokaupasta, jossa miehen rakkaus ehdollistuu taloudellisessa riippuvuudessa naiseen, miehen epäonnistuminen muiden miesten silmissä tulee näkyväksi. 

Avioeron jälkeen äidin kuolema sekoittaa Levyn kompassin Lontoossa eikä nykyajan taksi satelliittipaikannuksineen siihen auta. Päin vastoin, siinä kyydissä joutuu murehtimaan myös taksikuskien asemaa: heistähän on tullut juurettomia ja historiattomia. He eivät enää näe siltaa tai jokea, kerää tietoa. Olen kohdassa X.

Viisasta pohdintaa koko pieni teos kantaa sisällään, tämän ajan polttopisteitä. Levy on tyylikäs kirjoittaja, jälkimaku tästä on aika kevyt.

Deborah Levy: Elämisen hinta
The Cost of Living, 2018, suomentanut Pauliina Vanhatalo
Kustantamo S&S, 142 s