Hanna Weselius: Alma!

Kirjasta jäävä muistikuva, jälkimaku elää omaa elämäänsä. Mielikuva voi vahvistua tai laimentua, ihan niin kuin henkilöllä voi olla hiljaista karismaa, joka kasvaa tuttavuudessa ajan myötä.  Hanna Weseliuksen Sateenkaariportaat on mielessäni jykevöitynyt sitten yli vuoden takaisen lukemisen. Luultavasti se johtuu omintakeisesta kerronnasta, semmoisesta lokerointia välttelevästä kurittomuudesta. Siksi kirjaston hyllyltä huutava Alma! kiinnitti huomioni. Se on Hanna Weseliuksen esikoisteos. 

Käsialan tunnistan. Valokuvallisia kaupunkinäkymiä, kohtauksia lähiössä, kollaaseja ryhmittyy yllättäviin muodostelmiin. Rajoja ei ole, Weseliusta ei pysäytä mikään, hän liihottelee vapaasti yöllisestä Helsingistä Nigerian yöhön, jossa asemiehet sieppaavat tyttöjä, Välimeren aaltoihin, pakolaisten kumiveneeseen. Alma Mahler, kuuluisan säveltäjän vaimo on mystisen tarkkailijan puhuteltavana vaihtuvissa ikävaiheissaan ja kaupungeissaan, Wienistä New Yorkiin. 

Helsingissä tavataan lakimies. (Lakimies on lakimies eikä lakinainen, sukupuolestaan huolimatta. Vain miehinen ammattitermi löytyy.), hänen maahanmuuttajapoika-rakastajansa, yksinhuoltajataiteilija, juorulehtien viihdetanssijan raadeltu some-elämä, viihdetanssijan yllättävä anonyymi puolustaja ja tämän hämärän rajamailla tasapainotteleva sisar.

Kaikessa on vahva naisnäkökulma ja feministinen solidaarisuus soi taustalla, vaikka kätketyllä Alman katselijalla on vaikeuksia niellä Alman ratkaisuja ja ajan hengen mukaisia ratkaisuja, mukaanlukien Alman hatut. Tarkkailija alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Hän on Alman elämästä innostunut ja kommentoi tämän edesottamuksia miesten ja hattujen keskellä ronskisti, välillä kiukusta raskaasti kiroillen, nykyhetkestä. 

Lakimies syynää elatusmaksuista tappelevaa pariskuntaa ja miettii Mahlereiden työnjakoa, naisten mykkyyttä ja sietää sitä yhtä vähän kuin Gustav Mahlerin päätelmää muusikkovaimonsa säveltämisestä. Se ei muutenkaan sovi aviossa olevalle naiselle. Mutta Alman seuraaja ei lakkaa rohkaisemasta tätä, myös säveltämiseen - ja muuhun oman tien löytämiseen.

Kuva: Wikipedia

  Wien 1909. KAS! ALMA ON kuin onkin jättänyt pikku Annan keittiöpiian   hoivattavaksi ja purjehtinut kermakakkuhameessaan läpi kaupungin.

 Tarkkailija on Almalle julma ja ruma suustaan, sillä Alma Mahler sotkeutui   miehiin, moniin. Senkin puuterivippa on sentään aika lievää.

  Rakkaus ja rakastamisen vaikeus, sen romantiikan kuvien vastainen verinen        taistelutanner on Alman! ytimessä. Se kai tahtoo sanoa, että nainen voi saada      enemmän uskaltamalla. Ei sekään ole yksiselitteistä, sillä Weselius ei ole mikään tendenssikirjailija, kaukana siitä. Eniten hän on notkean kielen taituri, tunnelmien ja impressioiden maalari.

Kuten Olavi Uusivirtaa siteerataan romaanin takaliepeessä, kaikesta muodostuu unenomainen pienoismaailma. Maailman kuva on ekspressionistinen, täynnä valoja, varjoja ja tuoksuja, se on valokuvaajan ja maalarin luomus. Elämää sen kaikissa muodoissa se rakastaa. Sitä mehevöittää paikoitellen pippurinen huumori. Monia valokuvia, syötettyjä kuvia maailmasta se kyseenalaistaa. Kuka tahansa tietää, että länsimainen lukija ei pysähdy sellaisen kuvan ääreen jossa näkyy tummia ihmisiä joukkiona, josta ei voi tunnistaa mitään päähenkilöä. 

Sateenkaaren värejä tässäkin maalataan. Alman historia romaanissa nostaa valoon, paitsi vanhat ja tunkkaiset asenteet myös entisten aikojen tunnelmia, joita vielä vahvistavat Heinen runojen säkeet, erään Alman rakastetun, taitelija Oskar Kokoschkan kirjesitaatit ja hänestä kuoleman jälkeen tehty satiirinen runoelma. Se on Alman seuraajaa erityisesti kiukuttanut, tuo miesten taputtelema jälki. Alma, makea sacherkakkuseni!

Näin jälkikäteen ja Wikipedian y.m. kautta asiaa pikaisesti silmäiltyäni: olipa naisella mielenkiintoinen elämä! Alma, olet elänyt! Ja ovatpa asiat ainakin Euroopassa aika paljon myös parantuneet, vaikka maailma on edelleen kesken, kaikki on aina kesken.

Alma! on voittanut Kirjan vuosi 2015-kirjoituskilpailun ja saanut Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon vuonna 2016.

Hanna Weselius: Alma!
WSOY, 2016, 210 s