maanantai 6. kesäkuuta 2022

Täydellinen koiruus - ¡Ay, mi perro!

 


Hola! Espanjanvinttikoira Ishtar tässä ikuistettuna ja kehystettynä isoäidinaikaiseen peiliin. Maalauksen mallina on toiminut Hesarin toukokuun kuukausiliitteen koirakuva. Lehdessä oli juttu pelastetuista koirista, joita kutsutaan rescue-koiriksi, kun ne saavat kodin. Valokuvaaja Heidi Strengell oli ottanut sielukkaat valokuvat eri maista peräisin olevista, salolaisen Heli Mäenpään luota kodin saaneista koirista. Niiden siihenastinen elämä huonosti kohdeltuina tuntuu näkyvän katseista ja pään asennoista. 

Tällaisia koiria näkee matkoilla etelän maissa varsinkin. Azoreilla meidän retkiporukkaamme seurasi oppaan Rontiksi nimeämä koira. Sillä oli oikea etujalka lyhentynyt sen jäätyä auton alle, mutta näppärästi se hyppeli pitkin polkuja. Retken päätepisteessä, laaksossa vesiputouksen lähellä odotti palkinto: retkieväistä jääneet patonginpalat se keräsi vuorotellen jokaiselta turistilta. 

Olin kymmeniä vuosia sitten ystävättäreni kanssa Kreikan Kossilla viikon matkalla. Yhtenä iltana vuokrasimme polkupyörät ja teimme iltaisen baarikierroksen. Kun sitten palasimme hotellille kikatellen halki melko hiljaisen kaupungin, perässämme juoksi neljä, ei miestä, vaan koiraa. Pääsiskö saatille, niiden terhakkaat silhuetit tuntuivat kysyvän, kun avasimme ulkokäytävältä ovemme mutta koirat seisoskelivat vielä yhtenä rivinä käytävän päässä.

Taiteellisen inspiraationi herätti tämä valppaasti eri suuntiin silmäilevä Ishtar. Galgoja kohdellaan artikkelin mukaan Espanjassa huonosti, pidetään nälässä, koska ajatellaan sen  tekevän niistä ahneempia metsästäjiä. Huonot ajat ovat nyt tällä charmikkaalla yksilöllä taakse jäänyttä elämää. Tätä arvokasta tyyppiä kun aamulla herättyä silmäilee, päivä alkaa hyvin.

Vaikka omintakeisen näköinen galgo onkin ns rotukoira tarkkoine määrittelyineen, jutussa muut ovat sekarotuisia. Kaikki suloisia yksilöitä omine piirteineen. Meillä oli aikoinaan mäyräkoira Dora, jonka olen ikuistanut tänne blogiinkin. Siitä huolimatta en arvosta koiranäyttelyiden rotuvalioita sen enempää kuin sekarotuisia koiria, eikä olisi tullut mieleen pyöräyttää meidän karvaturriamme mittailevien tuomareiden katseen alla. Rasistista touhua kuonon- ja hännänmittaamisineen.

Koirat ovat monella tapaa kuin me ihmiset, niistä saa huonolla kohtelulla kasvatettua hirviöitä. Ystävällisessä kodissa koirat ovat maailman sulokkaimpia otuksia, vähäisestäkin iloisia hännän heiluttajia.

Oikea koiran ylistyslaulu on andalusialaisen flamencolaulajan Niña de Antequeran Ay Mi Perro,jonka löysin vuosia sitten Pedro Almodóvarin elokuvien musiikin kokoelmalta. Täynnä intohimoa!

2 kommenttia:

  1. Tuossa kuvassa oli jotain vetoavaa ja maagista, joka pysäytti! Juttu on myös mielenkiintoinen. Etelässäpäin ollessa tapaa usein näitä nelijalkaisia paikallisoppaita, jotka luontevasti liittyvät kannoille.
    Koira on ihmisen paras ystävä ja hakkaa luotettavuudessaan mennen tullen valtaosan meistä kaksijalkaisista. Mäykyt ovat ihan elittiä itsenäisyydessään.
    Totta: niilläkin kotiolot ja kasvatus luovat yksilön persoonan, jolloin onnistuessaan kaverilla häntä heiluu hilpeästi eikä ongelmia tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hienoja valokuvia oli Heidi Strengell ottanut noista kovia kokeneista koirista. Oli aivan pakko tehdä tämmöinen kuninkaallinen taulu tuosta ilmeikkäästä tyypistä!
      Jos asuisin maalla, niin varmasti ottaisin koiran. Tähän kaupunkiasumiseeni koira ei oikein sovi, liikaa pyöräilyä, muualla liikkumista että tuota koiran ulkoilutusta enää jaksaisi. Niinpä tyydyn rapsuttelemaan naapureiden koiria. Niitä onkin kiitettävästi hollilla:)

      Poista