Hej igen Prins Eugen!

Pandemiatauon jälkeen tein taas perinteeksi muodostuneen kesäretken Tukholmaan. Retken tärkein päämäärä on säännöllisesti Prins Eugens Waldemarsudde, koska se on sopivalla kävelyetäisyydellä Stadsgårdenilta, jonne Viking Linen laivat rantautuvat. Lisäksi reitti Tukholman paraatimaisemissa, pitkin kauniita rantoja, ohi komeiden rakennusrivien, vanhojen puiden ja puutarhojen, iloisten turistien ja retkeilijöiden joukossa tuo ihanan tunteen vakaasta ja onnellisesta elämästä, vaikka taivaalle nousi tuonakin päivänä uhkaavia pilvimuodostelmia.

Ruotsissa kaikki on aina hieman fiinimpää, jopa ravintolaterassien kukkaistutukset pursuavat yltäkylläisissä väreissä. Tosin Berzeliin puistossa tuli vastaan mies, joka raahasi ilmeisesti kaikkea maallista omaisuuttaan möykkymäisessä muodostelmassa, pyörillä, joista etummaiset olivat kuluneet vinoiksi. Mutta kuulimmeko häneltä puuskahduksen saatana....? Ehkä kuulimme väärin.

Matkalla Waldemarsuddeen ylitämme sillan, jonka jälkeen tulee museo- ja huvipuistoalue: Abba- museo, Gröna Lund kirkuvine lapsineen, Skansen. Joukossa on musta/kultakupolinen museo, jota aina kutsun Nationalmuseetiksi, kunnes huomaan että se onkin Nordiska museet. 

Waldemarsuddenissä on näytteillä yllättäen taiteilijoita, joista olen lukenut Elin Danielson-Gambogin elämäkerrassa. Nimittäin Ahvenanmaalla toimineen suomalaisen Måland-taitelijakollektiivin jäsenten maalauksia. Näyttelyssä siitä käytetään nimitystä Önningeby-kollektivet. Maalaukset ovat hyvin perinteisiä. Ei tullut niitä nyt kuvattua.

Sen sijaan yläkerrassa oli Ann Wolfin lasivaluveistoksia ja hiilipiirroksia. Varsinkin veistokset tekivät vaikutuksen hienoissa väreissään ja muodoissaan.

Tässäkin taidemuseossa kannattaa nauttia myös ikkunoista avautuvista maisemista.

Päiväkävely Tukholmassa on antoisa mutta uuvuttava. Hötorgetilta kannattaa ostaa turkkilaisia kirsikoita. Alkuperää ei tällä kertaa näytetty, sattuneesta syystä. Kirsikat ovat syyttömiä Erdoganin peliin, ja erityisen herkullisia. Lopuksi on löydettävä ruokapaikka, josta ei enää tarvitse köpötellä pitkää matkaa laivalle. Sellainen on parinsadan metrin päässä laivasta, Fotografiskan yläkerran bistro. Viehättävä paikka, josta avautuvat näkymät yli merenlahden.

Moni on huomannut, ettei meillä kohta enää saa tilattua ravintolassa suomeksi. Samanaikaisesti ruotsalainen Ikea myy Hemma-, Strömstad, Hemnes etc huonekalujaan noilla nimillä missä vain. Olen pitänyt sitä näyttönä ruotsalaisten terveestä itsetunnosta oman kielensä suhteen. Olikin yllätys, että täälläkin löytyi tarjoilijoita, jotka eivät puhuneet ruotsia. Ehkä kyse on Ruotsissakin pandemian aiheuttamasta ravintola-alan työvoimavajauksesta.

Purjehdimme kotiin Vikingin uusimmalla Glory-laivalla, joka on todella tyylikäs. Kuusenvihreää mattoa ja messingin värisiä kaiteita (ei tullut siitä näköjään kuvaa), valtavia maisemaikkunoita. Parasta on hiljainen ja tasainen käynti. Siinä mielessä matka on kuin purjehtimista. Ei enää koneiden jyskytystä.