Camila Sosa Villada: Yöeläimiä

"Olet niin sähäkkä. Taidat ihan tosissasi olla vihainen." Hän pyytää minua ystävällisesti riisumaan vaatteeni, asettaa minut matolle vatsalleni, istuu lanteilleni ja alkaa hieroa selkääni. Silmäni täyttyvät kyynelistä. Se on totta, se on niin totta, että olen vihainen: maailmalle, vanhemmilleni, ohikiitävälle rakkaudelle, ammatilleni, elämälleni, asuinseudulleni, poliitikoille, taivaalle, helvetille. Mutta hänen oivalluksensa musertaa minut. Ei ole vaikea arvata, että kaksikymmentäkaksivuotias travesti, joka myy itseään kesäyönä muutaman metrin päässä suruhuoneesta, saattaa olla kiukkuinen tai jopa raivoissaan kohtalostaan.

Argentiinalaisen Camila Sosa Villadan autofiktiivinen Yöeläimiä avaa lukijalle vähemmistön vähemmistön eloonjäämistaistelun Córdoban kaupungissa Argentiinassa. Travestit, joka nimitys on heille ainakin latinalaisessa Amerikassa vakiintunut, eivät halua, että heistä puhutaan homoseksuaaleina transmiehinä. He ovat ristiinpukeutujia, eivät transvestiitteja, he ovat feminiinisiä homoseksuaaleja, jotka pukeutuvat naisiksi, he haluavat olla naisia ja näyttää naisilta. Heidän surunsa on se, että he ovat syntyneet miehen ruumiiseen.

Yöeläimissä ei lukijaa säästetä, elämä näistä lähtökohdista on vaikeaa. Kamppailu alkaa lapsuudesta, köyhästä enimmäkseen. Juopotteleva isä ei siedä naismaista poikaa, äiti ei kykene ymmärtämään. Tuo hurja peto, kummitukseni, painajaiseni: se kaikki oli minulle liikaa, en voinut haluta olla mies. En voinut olla mies siinä maailmassa.

Halveksunta ja viha säteilee kaikkialta. Se jatkuu naapuruston ja viranomaisten vainoamisena, juopuneiden asiakkaiden pahoinpitelynä. Lynkkaukseen valmis yhteiskunta vaikuttaa vain odottavan sopivaa tilaisuutta. Lämpöä ja turvaa travestit saavat kaltaisiltaan, omalta yhteisöltään.

Córdoban kaupungissa travestit kokoontuvat Sarmienton puistoon yöaikaan. Puistossa heidän kaikkien arvostamansa vanhempi matruuna, Encarna tekee löydön: ojasta löytyy hylätty poikavauva. Encarnalla on talo, jossa travestit asuvat yhdessä. Se on heidän oikea perheensä, jossa kukin saa olla oma itsensä, lentokoneöljyllä täytettyine rintoineen ja pakaroineen, leikattuine vaginoineen, parran varjoineen. Koruineen, meikkeineen, hameineen. Masennuksineen, metamorfooseineen. Sinne Tähtisilmä, joka nimi vauvalle annetaan, kuljetetaan kaikkien huolenpidon ja rakkauden keskipisteeksi. Salaa naapurustolta.

Sosa Villada kirjoittaa minämuodossa omalla nimellään väkivallan ja rakkauden täyteistä tarinaansa, johon sekoittuu surrealismin ja maagisen realismin värejä. Kertomukseen ui yllättäen raskaan ja realistisen katuelämän vastapainoksi asioita, joita ei selitetä, kuten Päättömät miehet, jotka ymmärsin ehkä afrikkalaistaustaisiksi pakolaisiksi. He tuntevat vetoa travesti-naisiin, sillä heillä on traumansa, jonka jakaminen on heidän kanssaan helppoa. Maagista realismia edustaa Maria, joka muuttuu linnuksi käsivarsisulkineen.

Rakkauden etsintä ja prostituutio on travestien elämää. Ainakin Camilan silmin nähtynä, heidän näkökulmansa yhteiskuntaan on paljastava, se on raadollinen ja julma. Elämä on täynnä vaaroja, tauteja,väkivaltaa ja kuolemaa, mutta myös yllättäviä lempeitä kohtaamisia. Pohjavire on synkeän melankolinen, se lähtee lapsen hyväksynnän tarpeesta, jota hän ei ole koskaan saanut. Se on synnyttänyt vihan ensinnä vanhempia kohtaan; ylpeys omasta on haettava toisista saman kokeneista.

Kertomuksessa muistot sekoittuvat nykyhetkeen ja vaihdellen yhteisön eri henkilöihin ja kokemuksiin. Yhteiskunnan paine kasvaa ja yhteisö kokee yhä uusia tragedioita ja menetyksiä. 

Kaikki kamaluus ja lyhyet onnen hetket on kerrottu ällistyttävällä suoruuden ja ylevyyden sekoituksella. Camila ei pyytele anteeksi eikä pyydä lukijalta hyväksyntää. Hän kirjoittaa niin että teksti kimaltelee jalokivistä, hurjasti, loisteliaasti tästä tylystä maailmasta. Heidän korkokenkiensä musiikki sairaalan käytävillä - se on kuin Pedro Almodovarin elokuvaa. 

Metsästyskausi on alkanut. Koko naapurusto ajaa meitä takaa. He tahtovat teurastaa travestit. Jotta lehdissä kuulutettaisiin, jotta reportterit toitottaisivat, jotta historian kirjoissa kerrottaisiin myöhemmin: "Tänään muistamme travestien teurastusta."

Helmet-haasteesta on yllättävää iloa, maailma avartuu. En olisi tätäkään upeaa kirjailijaa löytänyt ilman tuota kohtaa 26: Kirjassa on itse valittu perhe.

Camila Sosa Villadan elämä on ollut karmaisevaa, mutta hän on sitä eläessään löytänyt myös ylivertaiset kirjalliset kykynsä. Kiitos ja kumarrus myös suomentajalle, Emmi Ketoselle, loistava suomennos!

Camila Sosa Villada: Yöeläimiä

Las Malas, 2019, suomentanut Emmi Ketonen

Kustantamo S&S, 2024, 254 s