Toinen teos Sintran Casa do Vallen pienestä bibliotecasta löytyi ruotsinkieliseltä hyllyltä. Tämä Katarina Wennstamin, Smuts, spänningsroman toimi oivallisesti tilanteessani: se sai unohtamaan sen ankean tosiasian, että patikointi Portugalin läntisimmän Cabo da Rocan maisemissa oli kohdallani vaihtunut flunssan potemiseen sängyn pohjalla. Onneksi kirja, onneksi mukava sänky, onneksi suloinen puutarha näköetäisyydellä. Kaikella on puolensa.
Seksin ostamisesta tehtiin Ruotsissa rikos vuonna 1999. Se, että laki on enimmäkseen kuollut kirjain eikä sen tarkoitus käytännössä toteudu, on Smutsin pääteemoja. Laki on antanut sen rikkojille monia mahdollisuuksia väistää syytettä. Parittajat suojaavat asiakkaitaan käyttämällä salanimiä ja koodeja, syytteitä ei ohjata kotiosoitteisiin eivätkä rikesakon tyyppiset rangaistukset johda oikeuskäsittelyyn, kun syytetty myöntää rikoksen. Tämä oli oikeudellinen tilanne vuonna 2007, jolloin kirja ilmestyi pöyhimään tätä päivänvalolta kätkettyä naisten hyväksikäytölle perustuvaa rikoskenttää. Sittemmin rangaistuksia on Ruotsissa kovennettu.
Smuts on suomennettu nimellä Tahra. Eniten kertomuksessa likaantuu epätodennäköisin, eli asianajaja Jonas Wahl, menestynyt juristi, jonka ura lähtee nousukiitoon, kun hän saa tarjouksen kommentoida TVssä ihmiskauppaa koskevaa oikeudenkäyntiä, jota koko maa parhaillaan seuraa. Hänellä on humaani maine kaltoin kohdeltujen ihmisten ja naisten asianajajana. Hänellä on kuitenkin näkyvien menestyksen merkkien takana alasta henkilökohtainen ja kokemuksellinen tieto ja sen, seksiriippuvuuden, on pysyttävä julkisuudelta salassa. Jonas on itsekin torsk, turska, jota nimitystä Ruotsissa käytetään seksin ostajasta.
Riippuvuus prostituoitujen palveluista selittyy sekä parisuhteella että jonkinnäköisellä madonna/huora -mielikuvalla naisista. Synnyttänyt nainen on hänelle äiti ja madonna, ei enää haluttava seksikumppani. Sen sijaan miestä himottavat prostituution pimeät markkinat. Tässä ei kuvia kumarrella, asetelma on saman tyyppinen kuin ilmi tulleet katolisen kirkon tai meillä partio- ja nuoriso-ohjaajien lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mahdollisimman suuri kontrasti julkisen kuvan ja todellisen toiminnan välillä.
Jonaksella on upea koti ja tvssä uraa tekevä vaimo Rebecca, kunnianhimoinen perfektionisti ja intohimoinen kodin puunaaja. Perheessä on teini-ikäinen Emma ja 11-vuotias Oliver. Wennstam käsittelee taidokkaasti ja syvällisesti myös perhedynamiikkaa uskottavien luonnetutkielmiensa kautta. Vanhempien taustasta ilmenee, että Rebecan suku edustaa ns vanhaa rahaa ja eliittiä kun taas Jonaksen isä on vaurastunut yrittäjyydellä. Rebecca näkee miehessään jatkuvasti sivistysaukkoja, mm taidemaussa. Jonas tietää, ettei kaikessa läpäise vaimon tiukkaa seulaa. Taustoitus ja psykologinen hahmottelu motivoi henkilöiden käytöksen tarkasti, vaan ei kliseisesti.
Perheen murrosikäinen Emma chattailee öisin omassa huoneessaan kavereiden ja ihastustensa kanssa. Kaksinaismoralistisia asenteita kavereiden ja poikien keskuudessa Wennstam kuvaa tarkalla silmällä, liikuttavasti. Tyttö ei saa olla liian innokas, vaikka olisikin uuden ihastuksensa kanssa lähikontaktissa. Se mikä pojalle on sallittua, aiheuttaa tytölle mainehaittaa. Heräävät seksuaaliset tunnot hämmentävät, on sekä ihanaa kiihkoa että ällöttävän noloa ja hävettävää.
Juonen käänteet muuttuvat yhä jännittävimmiksi, kun mediassa kiinnostutaan entistä enemmän virolaisia prostituoituja maahan hankkivan rikollisrenkaan järjestelmistä ja asiakasrekistereistä. Rebecan alainen on feministiaktivisti, joka ei anna periksi. Myös prostituutiooikeudenkäynnin syyttäjä Madeleine Edwards on sitkeä nainen, joka on aiheeseen hyvin perehtynyt. Samanaikaisesti Jonas ottaa suuria riskejä, häpeän tunne ja syyllisyys kasvattavat kierrettä. Tunnelma kodissa alkaa entisestään hyytyä.
Kiinnostava ja koukuttava tuttavuus oli Katarina Wennstamin Smuts. Jännite ei synny murhista, vaan pinnan alaisista jännitteistä. Kuinka kauan kulissit pysyvät pystyssä ja jos romahtavat, kuinka se tapahtuu - siinä se. Varsinkin perheenjäsenten psykologiset kuvaukset osuvat hienosti ja loppu on varsin tyylikäs. Ihmiskauppa ja prostituutio kuvaavat yhteiskuntaan pesiytynyttä kaksinaismoraalia ja epätasa-arvoa sekä valta-asetelmien suojaa.
Katarina Wennstam: Smuts
Albert Bonniers Förlag, 2007, 403 s


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti