torstai 21. maaliskuuta 2013

Carrère, Emmanuel: Limonov
Luettu 05/2013


Limonov

Ranskalainen kirjailija on kirjassaan tehnyt puolifiktiivisen elämäkertateoksen venäläisestä pahasta pojasta, Eduard Limonovista jonka elämän käänteistä riittäisi usempaankin kirjaan. Sen verran levottomasti on tie kulkenut synnyinseudulta Venäjältä, s. 1943, huligaaniksi, runoilijaksi, pakolaiseksi, newyorkilaisen miljonäärin hovimestariksi, kodittomaksi pummiksi samoille seuduille, sissisotilaaksi Serbian puolelle, juhlituksi kirjailijaksi, radikaaliksi stalinistiksi, poliittiseksi vangiksi ja nyt Venäjän kansallisen bolsevikkipuolueen johtajaksi eli siis Putinin opposition leiriin.

Punaisena lankana kulkee jotenkin lapsellisen oloinen näyttämisen halu, jossa oleellisena on imago kapinallisena vaikka missä porukoissa, selviäminen ankeissa oloissa omin voimin ja näyttävät, seksikkäät ja paheelliset naiset. Elämäntaiteilija. Kirjailija seuraa kohdettaan sympatisoiden mutta osittain myös kriittisesti. Kirja palkittiin Ranskassa  Prix Théophraste-Renaudot -palkinnolla.

 Pentti Stranius/Agricolan kirja-arvosteluissa:

  Siinä Limonov kumppaneineen on osa sellaista outoa Venäjää, jota emme tunne (ellemme osaa venäjää). Perianarkismia ja nihilismiä. Venäläinen anarkismi ei aina avaudu suomalaisille eivätkä kaikki toisinajattelija-venäläiset ole hylänneet neuvostoajan parhaita puolia eivätkä sitä ”marginaalista korkeakulttuuria” mitä Limonov kaikessa ristiriitaisuudessaan edustaa. Hän on ilman muuta merkittävä kirjailija ja kulttihahmo. Kaikki hänen kaltaisensa omituiset kulttuuripersoonat eivät ole useinkaan läntisessä talutusnuorassa, vaan paremminkin hengittävät vaikutteita syvältä sisä-Venäjältä, slaavilaisuudesta.
Limonov kurkottaa jonnekin Mihail Bahtinin suuntaan, sillä itse katson, että hän on aika tyypillinen ”jumalhullu” (jurodivyi) uuden Venäjän historiassa. Keskiajan jumalhullujen kriittisen perinteen nykyhetkeen siirtäjä. Näitä suorapuheisia ”hulluja” tarvitaan ja erityisen merkittäviä he ovat murrosaikoina. Tänään eletään sellaista aikaa: Venäjä ei pysähdy Putiniin.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Koskimies, Satu: Hurmion tyttäret
Luettu 02/2011

 Hurmion tyttäret

Kahden 20-luvun Suomen ns. Tulenkantajiin kuuluvan runoilijan päiväkirjamerkinnät vievät lähes 100 vuoden takaiseen Suomeen, joka - ainakin tämä porukka - riemuitsi kirjallisuudesta, runosta, taiteista ja erilaisista kulttuurivaikutteista, joita sodan jälkeinen Eurooppa nähtävästi pursui. Katri Vala ja Elina Vaara nuorina naisina tulevat tutuiksi. Erilaisia persoonia mutta molemmissa näkyy nuoren naisen elämän nälkä ja levottomuus. Elina Vaara etsii uusia rakkauden kohteita (avioitui lopulta 4 kertaa), Katri Vala on enemmän kiinni omassa runossaan ja yksinäisyyttään varjeleva. Romaani päättyy 30-luvulle, Katri Vala kuoli tuberkuloosiin vuonna 1942 - ja kärsi oireista jo 20-luvulta alkaen. Ajankuva on tuore ja niin nostalginen. Kuinka kaikki entinen näyttää aina niin viattomalta? Romaanissa kuuluisat kulttuuri- ja kirjalliset vaikuttajat Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen, Yrjö Jylhä, Mika Waltari, Uuno Kailas pyörivät milloin Vienolassa Olavi Paavolaisen lapsuuden kodin maisemassa järjestetyssä naamiais- ja runoillanvietossa, milloin Pariisin taiteilijahuoneissa.
Kust, Tammi: Shimmy soi, kieltolaista huolimatta laseissa läikähtelee madeira, kahviloissa kirjoitetaan 20-luvulla uuden tyylin vapaamittaisia runoja.”Lumotuksi prinsessaksi” kutsuttua Elina Vaaraa ja Kukkivan maan kirjoittajaa Katri Valaa poltti jo varhain kutsumus: runoilijaksi! Lukiessaan ”Keken” ja ”Katin” sekä heidän ystäviensä arkistoituja tunteentäysiä kirjeitä ja muita dokumentteja Satu Koskimies on eläytyen kuunnellut runoilijoiden ajatuksia ja puhetta. Kirjailijan vapaudella hän kuvitteli ja loi heille maailman; kaksi kertojanääntä, kaksi ovea – jotka romaanin sivuilla aukeavat lyyrikoiden salakamareihin.