J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus

Nimettömät, menneisyytensä pesseet ihmiset, mies ja pieni poika saapuvat merimatkan jälkeen tuntemattomaan maahan. Mistä he tulevat ja miksi he ovat lähteneet, se ei koskaan selviä. Perillä puhutaan espanjaa. Poika on matkalla kadottanut sekä äitinsä että kirjeen, joka sisälsi perhetiedot. Mies on ruvennut pojan holhoojaksi sattumalta, muitakaan ei ollut. Uudessa maassa, vastaanottokeskuksessa he eivät saa ensin edes yösijaa, nuori naisvirkailija tarjoaa takapihansa romuvarastoa, yösuojan rakennusmateriaaliksi.

Poika saa maahan tullessaan nimen David, mies nimen Simón. heille merkitään sama syntymäpäivä, saapumispäivä ja arvioidut iät, 5 ja 45 vuotta. Simón löytää työpaikan satamasta; hän pääsee kantamaan viljasäkkejä laivoista sataman varastoon, vaikka onkin huonokuntoinen ja työkavereitaan puolet vanhempi. Simón kulkee pojan kanssa uudessa asuinpaikassaan ja etsii kadonnutta äitiä. Viranomaisista ei ole apua, koska heillä ei ole mitään papereita tai valokuvia mukanaan. Sen sijaan Simón tietää heti tunnistavansa oikean äidin kun tämä löytyy.

Uusi Novillan kaupunki nimeämättömässä maassa vaikuttaa jälkisosialistiselta ja byrokraattiselta. Kaikilla on oikeus samanlaiseen asuntoon ja leipään. Asunnot ovat samanlaisia kerrostaloja. Ihmiset ovat suopeita mutta eivät ystävällisiä, he vaikuttavat epäpersoonallisilta, he ovat vailla unelmia, haluja ja tarpeita. Aika pohjois-korealaista. Simónilla tarpeita on, intiimejäkin. Elena suhtautuu niihin kylmän rationaalisesti, ne ovat tarpeita, jotka hän voi tyydyttää mutta hän ehdottaa Simonille myös bordellia. Elena on naapuri, Fidel-pojan äiti ja viulunsoitonopettaja. He käyvät keskusteluja, joissa Simon edustaa intohimoa ja tunnetta, Elena käytännöllistä järkeä.  Vakaumus, intuitio, itsepetos - mitä eroa niillä on jos niitä ei voi kyseenalaistaa, sanoo Elena. Keskusteluja katkovat David-pojan välikysymykset - Simón mitä varten me ollaan täällä? - joihin Simón vastaa ja joutuu inttämään yhä itsepäisemmäksi käyvän pojan kanssa. Kyseenalaistavat keskustelut naisten ja työtovereiden kanssa sekä Simónin monologit ovat kaiken punainen lanka.

Romaaniin on upotettu värikäs porukka todenmakuisia persoonia. Álvaro Avocado on kaikille ystävällinen työnjohtaja, joka on kaikkiin olosuhteisiin, elämässä ja työssä, tyytyväinen ja uskoo niiden muuttumattomuuteen.

Álvaro suo hänelle raivostuttavan hyväntahtoisen hymyn. "Siellä missä on laivoja, on myös rottia. Siellä missä on varastoja, on myös rottia. Siellä missä meidän lajimme viihtyy, viihtyvät myös rotat. Rotta on älykäs eläin. Sitä voisi sanoa ihmisen varjoksi. On totta, että ne syövät osan meidän purkamastamme viljasta. On totta, että hävikki tuhoaa osan varastosta. Mutta hävikkiä syntyy kaikkialla: pellolla, junassa, laivassa, varastossa, leipomossa. Ei hävikistä kannata hermostua. Hävikki on osa elämää."

Simón ehdottaa muutoksia - nosturin käyttöä - raskaaseen fyysiseen työhön, siitä huolimatta että työntekijät ovat siihen tyytyväisiä. Lopulta hän lyö vetoa muutoksesta, koska ajan ominaisuus on muutos.

 - Jos me puramme viljaa vielä kymmenen vuoden päästä samalla tavalla kuin nyt, myönnätkö, ettei historia ole totta? - Tietysti myönnän, hän vastaa. Painan pääni todellisuuden voimien edessä. Kutsutaan sitä vaikka alistumiseksi historian tuomioon.

Mystisen pikkumiehen, Davidin vaellus Simónin rinnalla kuvitteellisessa espanjankielisessä maassa on värikäs ja koskettaa monenlaisia tarttumapintoja: lapsen kasvatusta, kielen ja matematiikan opetusta, erotiikkaa, työn tekemistä, moraalia ja moraalittomuutta, sattumaa ja fatalismia, lapsen oikeutta valita ja päättää, tyytymistä siihen mitä on ja muutoshalua; abstrakteja asioita, jotka putkahtelevat esiin karuissa ympäristöissä, työmiesten parakissa, sekaisessa kerrostaloasunnossa, selkeästi kuvatuissa konkreettisissa paikoissa ja tilanteissa. Teemat nostavat kysymyksiä,  tuleeko jollekin enemmän merkityksiä ja painoa. Mutta ei, vastauksia ei tule. David-pojan uudet vanhemmat löytävät toisensa korostaessaan rakkauttaan häneen, hänen erikoislaatuisuuttaan ja käydessään taisteluun viranomaisten tasapäistäviä laillisuusmenettelyjä vastaan. Lapsinero, Don Quijoten lukija, numeroita lateleva David itse haluaa mustalaiselämää, kuten vanhempansakin, pakoon pakottavaa virkavaltaa. Keskustelut pitkin vaellusta jatkuvat, uusia erikoisia tyyppejä tulee vastaan, uusia paikkoja, Estrellina  (pikku tähti), Nueva Esperanza (uusi toivo). He etsivät paikkaa jossa aloittaa uusi elämä.

Kun luen Coetzeen uusinta teosta/suomennosta, hänen viileän harkitseva katseensa pureutuu kirjan läpi, takakannesta. Kuten aina, nautin tästä koruttomasta kielestä, joka punoo villejä käänteitä, syöttää ajatuspähkinöitä purtavaksi, kuvaa omituisia kohtaloita niin helpon tuntuisesti. Varsinkin nyt, minusta tuntuu myös, että en selvästikään tajua mitä tällä tarkoitetaan. Arvoituksellinen allegoria? Suorastaan armoton länsimaisen äärirationalismin ja tekopyhän moraalin kritiikissään, sanoo takakansi. Allegoria ei avaudu minulle. Onko tämä kuvaus ihmisen loputtomista valinnoista ja elämän merkityksettömyydestä ilman selkeää motiivia, sellaista kuin kadonneen äidin etsiminen? Erilaiset elämänfilosofiat näyttäisivät käyvän keskustelua. Maa johon päähenkilöt ovat sattuman kautta päätyneet ei anna mahdollisuuksia valintoihin,  se on valmis. Kaikki on keskinkertaista, harmaata ja intohimotonta, eikä tämä keskenään ristiriitainen pienryhmä halua sitä, omista syistään. Tässä lopullisen harmonian maassa mikään muu ei ole mahdollista kuin jäädä paikoilleen.

Romaani ei missään vaiheessa pitkästyttänyt vaan pysyi loppuun asti kiinnostavana, mutta jätti turhautuneen tunnelman; pääni täyttyi kysymysmerkeistä. Suurin kysymys on se, mitä tekemistä Jeesuksella on kirjan nimessä. Kristinusko tai uskonnollisuus ei tule esille. Onko se pelkkää hämäystä?

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus
The Childhood of Jesus, 2013, suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2014, 292 s

Luiz Ruffato: Tekokukkia

Brasilialaisen kirjailijan toisesta suomennetusta romaanista tunnistaa kyllä esikoisromaanin Rutosti hevosia käsialan. Luiz Ruffato on varsinkin Euroopan ulkopuolisen maailman urbaani vaeltaja. Sen takia hän on täältä katsottuna myös eksoottisen värikäs kirjailija valaisten pienissä kertomuksissa keveästi  mutta terävästi meiltä kaukana olevia maailmankolkkia ja samalla universaaleja inhimillisiä kokemuksia.  Alaotsikkona on Matkoja vieraalla maalla.

Romaanin kokijaksi kirjailija nostaa Dório Finetto-nimisen insinöörin ja Maailmanpankin projektikonsultin. Johdannossa kirjailija kertoo saaneensa tältä kirjeen, jossa maailmaa kiertänyt mies pyytää Ruffatoa kokemustensa kirjalliseksi tulkiksi. Sitä seuraa mainittu kirje ja romaani on siis kirja kirjassa. Sitä voi miettiä, onko tämä totta mutta turhaahan se on. Kohde ei tunnista itseään kirjalijan laatimasta muistiosta. Heijastaako väite elämäkerran kohteen leikkisyyttä vai elämäkerturin kyvyttömyyttä, siinäpä kysymys - kysyy kirjailija.  Ainakin se saattaa heijastaa kirjailijan leikkisyyttä, kun hän haluaa ojentaa lukijalle kimpun tekokukkia. Dório Finetton tarinat ovat mielenkiintoisia pieniä novelleja joka tapauksessa.

Dório Finetto kertoo tapaamiensa ihmisten kohtaloista. Varakas, työpaikkansa kautta maailmaa kiertävä mutta yksinäinen ja juureton matkaaja kuvaa savuisia baareja Sao Paulon kujilla ja Lissabonissa, Rio de Janeiron hotellin aulabaaria, huoltoasemaa lähellä Belo Horizontea. iltapäivää Havannassa. Hän kertoo, miksi täysihoitolan emäntä Hampurissa ontuu, ja sushiaterialla Beirutin Golden Tulip de Villessä tapaamansa Marcelon tarinan. Hän kertoo, miksi Itä-Timorin liian kaunis Susana ei koskaan saanut olla onnellinen. Kuinka englantilaisesta Bobbysta, entisestä palkkasoturista Kongon Katangassa tuli rotanmyrkyttäjä Sao Paulossa.

Maailmanmatkaaja on hiljainen kuuntelija, jolle satunnaiset kulkijat vuodattavat syvimmät salaisuutensa. On jokunen toteutunut unelma - vauras ranskalaisnainen löytää argentiinalaisen tangon - mutta enemmän murskaantuneita. Ihmiset sinnittelevät marginaalisissa olosuhteissa. Tiellä kulkee monia riitaisten perheiden yksin jättämiä. Kadonneiden isien hylkäämiä poikia, jotka kantavat elämän mittaista haavaa: pelko hylätyksi tulemisesta pakottaa lähtemään itse ensimmäisenä. Jossain tarinassa sivutaan myös poliittista vainoa Argentiinassa, ja mm sen seurauksena pakolaisuutta.

Rakastin muutamaa naista, mutta minua piinasi pelko hyljätyksi tulemisesta, joten luovuin heistä aina ennen kuin he ehtivät jättää minut... Kärsin tässä päivässä, jotta ei tarvitsisi riutua tulevaisuudessa...

Romaanin tunnelma ei kaikista koskettavista, itkettävistäkin kohtaloista huolimatta ole murheellinen. Humoristisille näkökulmille löytyy aina aurinkoläikkänsä. Luiz Ruffato on hieno kirjailija.


Luiz Ruffato: Tekokukkia
Flores artificiais, 2014, suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Into 2015, 176 s

Markku Saksa: Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan

Markku Saksa (s. 1948) on suomalainen lehtimies, toimittaja joka on kirjoittanut useita tietokirjoja Latinalaisesta Amerikasta, jossa on elänyt ja kiertänyt nuoruudestaan saakka. Hän on asunut diplomaattivaimonsa kanssa eri puolilla maailmaa. Vaimo Anne Lammila on tällä hetkellä Suomen Meksikon suurlähettiläs. Kirjoittajalla on perspektiiviä lähes 40 vuotta tarkastella kehitystä ja oloja näissä maissa.

Kirja pohjautuu useisiin - viisi yli kuukauden pituista ja useita lyhyempiä - matkoihin, jotka Markku Saksa teki Meksikon pääkaupungista eri maihin Latinalaisessa Amerikassa, ymmärtääkseni parin viime vuoden aikana. Kirja ilmestyi viime vuonna. Matkoilla kirjoittajan nostalgiset nuoruusmuistot sekoittuvat tämän päivän poliittisten, taloudellisten ja ympäristön tilanteiden päivitykseen muiden arkisten havaintojen ohella. Kirja on mitä mainioin retki nojatuolimatkailijalle, johon minä alan ainakin kaukomatkojen osalta lukeutua vanhemmiten. Varsinkin Latinalaisen Amerikan olen mielessäni sulkenut omista kohteistani, luultavasti monien lehtikirjoitusten, dokumenttien, elokuvien ja muiden tietojen perusteella, joita vuosien aikana olen tullut vastaanottaneeksi. Ne ovat vakuuttaneet maanosan vaarallisuudesta, levottomuudesta, väkivallasta. Liian villiä tämmöisen tasaisen hyvinvointivaltion vanhenevalle asukille. Näitä ennakkokäsityksiä Markku Saksa tässä päivityksessä onnistuneesti tuulettaa. Päin vastoin kuin oma kriisin partaalla horjuva Eurooppamme, ainaisten mullistusten kourissa elävä Afrikka ja Lähi-itä, Latinalainen Amerikka on kokenut paljon positiivista kehitystä; sotilasdiktatuureista demokratiaan, köyhyydestä kasvavaan keskiluokkaistumiseen. Moni suomalainenkin on juurtunut tänne, Turun murretta puhuvasta Karista idealistiseen suomalaisyhteisöön, joka saapui sotaa pakoon Penedon kylään vuonna 1937. Nudismi-idea tosin törmäsi ihoa polttavaan aurinkoon ja itikoihin

Argentiinassa näyttää kuin huonosti kohdellut intiaanit kostaisivat sukupolvesta toiseen. Kun alkuperäiskulttuuria ei ole kunnioitettu, nykyargentiinalaiset eivät ole maastaan ylpeitä vaan kokevat edelleen olevansa kotoisin Euroopasta, kuka Espanjasta, kuka Italiasta. Taide-elämä ei ammenna alkuperäiskansojen historiasta kuten monissa naapurimaissa, pampan maata myydään enenevästi kiinalaisten soijamarkkinoille ja Juan Perónin historia näyttää tässäkin maassa vallan korruptoivat ja mädät kasvot. Ihana Evita käytti aikanaan häikäilemätöntä valtaa perustamansa hyväntekeväisyyssäätiön kautta. Markku Saksa kertoo suomalaisen Eino Heinosen kamppailusta hankkimansa talon puolesta. Kauppaneuvos menetti talonsa peronisteille. Yritykset saada talo takaisin kuitattiin kiitoskirjeillä 'suuresta avusta peronistien asialle'.

Kirjoittaja matkustaa maasta toiseen mukavilla nykyaikaisilla busseilla, yli lumihuippuisten Andienkin. Monissa maissa rataverkot ovat rapistuneet öljy-yhtiöiden julkisen ja salaisen painostuksen vuoksi. Öljy-yhtiöt ovat onnistuneet missioissaan sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Amerikassa. Vain Amazonian alueella laiva toimii maantietä paremmin. Viidakolla on oma suojautumiskeinonsa; taistelu viidakon luontaista kasvua vastaan on rakennetuilla teillä jatkuvaa. Jollei tienvarsikasvustoa leikata parin kuukauden välein, puut puskevat jo asfaltin läpi. Kun bussi hajoaa in the middle of nowhere, saattaa tapahtua kuin Fellinin filmissä. Taivaanrannasta kuuluu jylyä ja paikalle porhaltaa pölypilvessä kuorma-auto täynnä lammaskoiria. Lammaspaimenilta löytyy työkalut ja kirjoittaja seurustelee koirien kanssa. Kuinka hienoja koiria ne ovatkaan. Niiden silmissä on inhimillinen ja kysyvä katse. Ne ovat levottomia, koska eivät ymmärrä miksi niiden ympärillä on niin paljon ihmisiä. Selitän niille, että ei tässä ole hätää kenelläkään. Meiltä meni vain auto rikki. Sen takia tässä ollaan.  

Boliviassa Evo Morales, aymara-intiaani on palauttanut intiaanien itsetunnon ja on hyvin suosittu. Maan nykytilaa kuvataan talousihmeeksi. Pelkona on taas yksinvallan tiukentuminen ja diktatuurielkeiden jyrkentyminen kun valta saman miehen käsissä jatkuu. Markku Saksalla tuntuu olevan asiantuntevia ja arvostettuja tuttuja joka puolella mannerta. Haastatteluja seuraavat usein katukuvaelmat paikallisista ravintoloista. Kirjoittaja säälittelee tehomaatalouden seurauksia myös kulinaristiselta kannalta: pihvi ei enää maistu samalta kun karja ei saa laiduntaa ulkona täälläkään ja sitä ruokitaan kaikenlaisella halvalla rehulla ja jätteillä.

Latinalaisesta Amerikasta löytää runsaasti esimerkkejä vapaakaupan negatiivisista puolista, ajankohtaisia nyt kun Yhdysvaltain ja EU:n välillä neuvotellaan uusista sopimuksista. Meksikon terveysviranomaiset heräsivät diabeteksen ja liikalihavuuden lisääntymiseen. Osasyyksi huomattiin kaikkialle levinnyt maissisiirappi, jota elintarviketeollisuus suosi. Se yritettiin kieltää, mutta WTO tuomitsi kiistan niin, että Meksikon oli kumottava laki. Myöskään USA:n vahvaa aseteollisuusta ei saada kuriin, vaan huumekartellien aseistus päihittää poliisin ja armeijan varustetason. Samoin kuin Afrikassa myös Etelä-Amerikassa Kiina vuokraa ja ostaa maata valtavan väestönsä kasvaviin tarpeisiin. Täälläkin viljaa, vihanneksia, hedelmiä ja sokeria tehoviljellään ja sadot viedään maasta oman maan köyhistä välittämättä.

Argentiinan ja Chilen alueille leviävä Patagonia on rikkaiden ja rikkaiden rikollisten piilopaikka. Entisten natsien joukosta Adolf Eichmann napattiin Buenos Airesista vuonna 1960. Rikkaiden joukossa on myös luontokeisari Douglas Tompkins joka on ostanut Chilestä ja Argentiinasta laajoja alueita palauttaakseen ne luonnontilaan. Tompkins vaimoineen on globaalien vaatemerkkien Patagonia ja Esprit luoja. Ovat siis myyneet ne ja siitä varat nykyiseen suojelutyöhön. Patagoniaa ovat monet maineikkaat kulkijat samonneet, m.m. Bruce Chatwin jonka kirjan 'Patagonia, Patagonia' muistan joskus nuorena lukeneeni (turhaan, koska siitäkään en mitään muista). Häntä ennen vieläkin maineikkaampi, luonnontieteilijä Charles Darwin teki täällä uraauurtavia päätelmiään. Edelleen löydetään miljoonia vuosia sitten eläneiden dinosaurusten luita 'melkein maata potkimalla'.

Kirja on hyvä tiivistelmä Etelä-Amerikan maiden nykytilasta ja mukana kulkee myös historia, tietenkin. Huonolla hallinnolla on pitkät jäljet, suurimmat epäoikeudenmukaisuudet ovat harvojen valtavissa maaomistuksissa ja Väli-Amerikan kuolemaa ja tuhoa ylläpitävässä huumesodassa. Siellä El Salvadorin, Hondurasin ja Guatemalan kuolon kolmion lähellä sijaitsee Costa Rica, 'merkillinen rauhan saari', joka on lakkauttanut armeijansakin. El Salvadorissa köyhiä slummeja hallitsee Mara Salvatrucha rikollisliiga. Tästä aiheesta näytettiin pari vuotta sitten meilläkin yhdysvaltalais-meksikolainen elokuva 'Ei nimeä' jossa poika joutuu pakenemaan oman jenginsä tappokäskyä (ohjaaja Cary Joji Fukunaga).

Monissa maissa diktatuuri on kuitenkin väistynyt ja modernisointi on alkanut. Meksikossa tietokonepohjainen verotus on kansan kannattama uudistus. Mutta vikkeliä pikkukonniakin riittää. Kirjoittajan perhetuttu on poliisipäällikkö, joka kertoo mitä Meksikossa tapahtui kun Berliinin muuri kaatui: 'Heti seuraavana päivänä myytiin Meksikon kaduilla muurin palasia hienosti pakattuina.' Perussa, Paraguayssa ja Uruguayssa kirjoittaja näkee paljon hyviä merkkejä. Uruguayssa on presidenttinä entinen Tupamaros-sissi, kommunisti, jonka aikana marijuana ja prostituutio on laillistettu. 'Sillä tehdään huumekauppiaat työttömiksi'. 

Brasiliassa keksittiin jo vuonna 1967 perustaa verovapaa vapaakauppavyöhyke Manausin kaupunkiin, joka on sittemmin keränyt alueelleen maailmanlaajuisen teollisuus'klusterin'. Sitä kritisoi nykyään sekä EU että Sao Paulo. Hankkeella oli aluksi epäilijöitä, koska alueen katsottiin sijaitsevan niin kaukana kulutusmarkkinoista, mutta niin vain 'monikansalliset suuryritykset kuten Sony, Samsung sekä Nokia ja Honda viihtyvät viidakossa papukaijojen kanssa'.

Markku Saksa on fiksu ja sympaattinen mies, kirjoittaa asiantuntemuksella ja eloisasti itselleen rakkaista maista ja ihmisistä. Kirjassa on aika tiuhaan painovirheitä, joten oikoluku on jäänyt puolitiehen. Tietoiskuja eri maista värittävät monenlaiset kansankuvaukset ja omat muistot. Niistä romanttisimpia on kihlautuminen Annen kanssa Riossa tyhjällä hiekkarannalla, auringon noustessa, brasilialaista viiniä nauttien. Ahh!

Muuten olen sitä mieltä, että lehtimies-kirjailijoista suurin on puolalainen Ryszard Kapuscinski, jonka teokset Eebenpuu, Keisari ja Imperiumi ovat matka/reportaasikirjojen aatelia, kaunokirjallisuutta.


Markku Saksa: Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan
Siltala 2014, 306 s

Anderson, Jon Lee:

Che Guevara - A Revolutionary Life
Luettu 09/2004

‘He is immortal because others want him to be, as the solitary example of the New Man who once lived and dared others to follow.’ Näihin uljaisiin sanoihin päättyy Chen elämän kuvaus, elämäntarina. En ihmettele, että hänestä tuli ikoni T-paitoihin, avaimenrenkaisiin. En muista, historian tietoni on rajallinen, onko ollut toista, joka olisi noin määrätietoisesti uhrannut itsensä uskomalleen utopialle paremmasta maailmasta.  Kirja on eloisa ja mukaansatempaava. Siitä heijastuu sama arvostus, joka on tyypillistä hänen vihollisilleenkin. Samalla tulee selväksi se epäinhimillinen häikäilemättömyys, joka tässä vallankumouksessa syö lapsensa. Päämäärä pyhittää keinot, eikä heikkoutta omissa suvaita.  Kaikki, vastentahtoisestikin, tunnustivat, että tässä miehessä oli jotain profeetallista. - Kirjassa käydään kronologisesti läpi Ernesto ‘Che’ Guevaran elämä argentiinalaisen varakkaan perheen lääkäripojasta Kuuban vallankumoukseen, Kongon viidakoista Bolivian Andeille, jossa hänet ammuttiin. Kirjoittaja on haastatellut satoja ihmisiä vaimoista ja muista perheenjäsenistä aina Moskovan silloisiin poliitikkoihin, taistelutovereista häntä jahdanneisiin CIA:n miehiin. Käynyt läpi kirjeenvaihtoja ja päiväkirjoja. Lukenut hänestä kirjoitettuja elämänkertoja. Siksi se on elävää historiankirjoitusta.