Auster, Paul: Näkymätön

Toinenkin Auster lukukokemus osoittautui palkitsevaksi. Tämä oli taas hienosti kerrottu dramaattinen romaani nuoren, parikymppisen Adam Walkerin elämästä, jolle satunnainen kohtaaminen parin muun päähenkilön kanssa on ratkaiseva.

Kun tuli aloitettua Austeriin tutustuminen tuosta elämäkerrallisesta teoksesta, huomaan että tässä on romaanissa on aineksia siitä, ja miksei olisi. Idealistinen, runoilijan urasta haaveileva Adam Walker on kirjailijan alter ego. Tämän ehdoton moraali ja valmius taistella oikeuden puolesta törmää lähes mystisen pahaan, ranskalaiseen professori Rudolf Borniin, jonka elämän salaisuus ei lopultakaan selviä täysin, mutta näyttää sisältävän trillerimäisiä kaksois- tai jopa kolmoisagentin ominaisuuksia, luonteessa psykopaatin piirteitä.

Väkevänä tässäkin kirjassa kulkevat nuoren miehen löytöretket seksuaalisuuden maailmassa, hyvin kielletyssäkin sellaisessa, insestisessä. Ajassa liikutaan vuodesta 1967 vuoteen 2007 ja New Yorkista Pariisiin ja lopulta kaukaiselle paratiisisaarelle, jonne pahan ruhtinas on asettunut vanhuuden päiviksi. Tarinan käänteet avataan sekä Adam Walkerin opiskelutoverilleen kirjoittamien kirjeiden, että ranskalaisen, Adamiin nuorena tyttönä – yksipuolisesti - rakastuneen Cécilen päiväkirjan kautta. Juoni kantaa ja kertojan taito vangitsee. 
 

Lopussa kuvataan afrikkalaisten työtä paahteisessa kuumuudessa kivipellolla:

'Kivien musiikki oli koukeroista, mahdotonta ymmärtää, viiden- tai kuudenkymmenen kilahtelevan vasaran musiikkia, jonka jokainen nuotti oli lukittunut omaan kadenssiinsa, ja yhdessä ne muodostivat katkonaisen ja juhlallisen harmonian, äänen joka ujui sisääni ja pysyy siellä kauan, ja vielä nytkin, istuessani valtameren yli lentävässä koneessa, kuulen yhä korvissani noiden vasaroiden kilahtelun.'

Kääntänyt Erkki Jukarainen, kauniisti.

 

Auster, Paul: Talvipäiväkirja 

Luokittelin joskus – vähäisen lukemisen jälkeen - Paul Austerin kuivaksi älykkökirjailijaksi, itselleni liian fiksuksi, ja huumorintajuttomaksi.

Tartuin sitten kirjaan 'Tässä ja nyt' jossa ystävystyneet Paul Auster ja John Coetzee, eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija keskustelevat kirjeitse. En lukenut kirjaa loppuun, koska en muuttanut käsitystäni John Coetzeesta, joka edelleen tuntuu puisevalta, ja hieman omahyväiseltä, elitistiseltä (jälkiä apartheidista ehkä).

Sen sijaan Paul Auster on sekä siinä kirjeenvaihdossa että tässä omaelämäkerrallisessa kirjassa huumorintajuinen ja hyvin inhimillisen, empaattisen tuntuinen kaveri. Kirjassa hän kuvaa elämäänsä, lapsuus- ja opiskeluaikaansa, kamppailujaan itsensä etsimisessä, ensimmäistä vaikeaa avioliittoaan, vanhempiensa kuolemaa ja suvun omituisiakin tyyppejä hienolla tavalla, taitavasti ja liikuttavasti. Ympäristöt ja osoitteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin Pariisista New Yorkiin. Auster kirjoittaa kirjaa sinä-muodossa, kuin elämänsä ulkopuolisena tarkkailijana.

Draamaa riittää ja nyt vanhuuden kynnyksellä, 64-vuotiaana, kirjailija on onnellinen mies. Suurin syy siihen on onnellinen avioliitto kirjailija Siri Hustvedtin kanssa, josta hän on riemuinnut jo yli 30 vuotta. Eli nyt sitten lisää Austeria!