Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

"Anteeksi, anteeksi, tämä laukku on menossa hyvin kauas", hän julisti, pysähtyi sitten Rio de Janeiron bussin luokse, ja Semiramis sanoi kuskille "Hei, pidä hyvää huolta velipojastani, se on matkalla Portugaliin", muut matkustajat kerääntyivät uteliaina ympärilleni, myös ne joiden määränpää oli aivan toinen...

Brasilialaisen Luiz Ruffaton pienoisromaani perustuu hänen maanmiehensä Sergio de Souza Sampaion haastatteluille, jotka kirjailija on tehnyt Lissabonin vanhassakaupungissa Alfamassa. Sergion tarina voisi olla monen köyhyyttä ja työttömyyttä pakenevan nuoren miehen, maahanmuuttajan kertomus. Naisen tarina se ei ole niin usein, johtuen epäilemättä köyhyyden ja varhaisen raskauden tiukasta kytkennästä. Köyhät naiset lähtevät vasta sodan alta.

Sergion, ystäville Serginho, tarina jakaantuu kahteen osaan, ensimmäinen elämä on pienessä brasilialaisessa Cataguasesin kylässä, toinen Lissabonissa. Mies, joka heittäytyy valtameren yli vailla selvää päämäärää, voi nähdä tupakanpoltossa elämäänsä määrittävän tekijän. Ensimmäinen osio on otsikoitu 'Kuinka lopetin tupakanpolton' ja toinen 'Kuinka aloitin tupakanpolton uudelleen'.

Brasilialaisessa pikkukylässä kaaos hallitsee, kuten Ruffaton aiemmissa romaaneissa Sao Paulon kaduilla, mutta kylän mittakaavassa kaikki tietävät toisensa ja tunnelmassa ei ole samaa vaarallisuutta, siinä on pieni pisara kodikkuutta ja optimismia. Kaaos on enemmän fellinimäistä absurdiutta kuin kamppailua joka nurkan takana vaanivaa kuolemaa vastaan. Kun joku päättää lähteä, kuten Sergio äkillisestä päähänpistosta, hänestä tulee vähäksi aikaa kuuluisuus, paikallislehtien uutisaihe. Atlantin ylittäminen ja ylipäänsä pois lähteminen on suurta, unelma paluusta sisältää itsestäänselvästi aseman ja varakkuuden. Vaikka ajatus ei ole kovin mietitty, Sergio ei voi luovuttaa, virtaahan suonissani sekä intiaanien, portugalilaisten että mustien verta, mistä olen tosi ylpeä ja mikä auttaa elämässä .

Lissabonissa vastassa on toinen maailma, brasilialaiset ovat brasseja, joilla on huvittava aksentti, ravintolan työpaikoista kilpailevat monesta suunnasta tulevat - hau aar juu, kan ai help juu, gud miil, gud prais - Portugalin historia Angolassa näkyy prostituutiossa, ja Ukrainasta saapuu entistä pienemmillä palkoilla työtä tekeviä, sitäpaitsi vaaleita ja sinisilmäisiä.

Ruffato kirjoittaa edelleen hengästyneen tiiviisti, mutta vailla edellisten romaanien välähdyksenomaisia tuokiokuvia, suurkaupungin liikenteen rytmiä. Nyt rytmi syntyy köyhän nuorenmiehen epätoivon paineesta. Yhä uudet vastoinkäymiset kaatuvat aika hyväuskoisen nuorenmiehen niskaan, ponnistelu on ylivoimaista. Monille ei ole missään kotia, sen Ruffato kertoo taas taiturimaisesti. Myötätunto on heidän puolellaan. Sen puolen Ruffato on valinnut, Sao Paulossa ja Lissabonissa. Sergion loputtomista vaikeuksista huolimatta romaani on värejä ja tuoksuja täynnä, pippuroitu dona Palmiran äksyilyllä ja runolija Rodolfon, konkarimaahanmuuttajan, Lissabonin kaduilla ja kuppiloissa poimituilla havainnoilla.

"Vai tunnetko kotikaupungissasi yhtään köyhää ja rehellistä joka pärjää, siis pärjää kunnolla, loppukuuhun asti ilman rahahuolia? Et tietenkään, sillä se edellyttää että on saanut varallisuutensa jo kehdossa, syntynyt johonkin niistä harvalukuisista suvuista jotka ovat riistäneet Brasiliaa kautta aikojen ja jotka juuri siksi osallistuvat politiikkaan, jotta voivat jatkaa törkeätä huijaustaan", hän suorastaan raivosi. 

Kirja oli mukana myös Mummon matkalla.

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut
Estive em Lisboa e lembrei de você, 2009, suomentanut Jyrki Lappi-Setälä

Into Kustannus, 2018, 130 s

Luiz Ruffato: Tekokukkia

Brasilialaisen kirjailijan toisesta suomennetusta romaanista tunnistaa kyllä esikoisromaanin Rutosti hevosia käsialan. Luiz Ruffato on varsinkin Euroopan ulkopuolisen maailman urbaani vaeltaja. Sen takia hän on täältä katsottuna myös eksoottisen värikäs kirjailija valaisten pienissä kertomuksissa keveästi  mutta terävästi meiltä kaukana olevia maailmankolkkia ja samalla universaaleja inhimillisiä kokemuksia.  Alaotsikkona on Matkoja vieraalla maalla.

Romaanin kokijaksi kirjailija nostaa Dório Finetto-nimisen insinöörin ja Maailmanpankin projektikonsultin. Johdannossa kirjailija kertoo saaneensa tältä kirjeen, jossa maailmaa kiertänyt mies pyytää Ruffatoa kokemustensa kirjalliseksi tulkiksi. Sitä seuraa mainittu kirje ja romaani on siis kirja kirjassa. Sitä voi miettiä, onko tämä totta mutta turhaahan se on. Kohde ei tunnista itseään kirjalijan laatimasta muistiosta. Heijastaako väite elämäkerran kohteen leikkisyyttä vai elämäkerturin kyvyttömyyttä, siinäpä kysymys - kysyy kirjailija.  Ainakin se saattaa heijastaa kirjailijan leikkisyyttä, kun hän haluaa ojentaa lukijalle kimpun tekokukkia. Dório Finetton tarinat ovat mielenkiintoisia pieniä novelleja joka tapauksessa.

Dório Finetto kertoo tapaamiensa ihmisten kohtaloista. Varakas, työpaikkansa kautta maailmaa kiertävä mutta yksinäinen ja juureton matkaaja kuvaa savuisia baareja Sao Paulon kujilla ja Lissabonissa, Rio de Janeiron hotellin aulabaaria, huoltoasemaa lähellä Belo Horizontea. iltapäivää Havannassa. Hän kertoo, miksi täysihoitolan emäntä Hampurissa ontuu, ja sushiaterialla Beirutin Golden Tulip de Villessä tapaamansa Marcelon tarinan. Hän kertoo, miksi Itä-Timorin liian kaunis Susana ei koskaan saanut olla onnellinen. Kuinka englantilaisesta Bobbysta, entisestä palkkasoturista Kongon Katangassa tuli rotanmyrkyttäjä Sao Paulossa.

Maailmanmatkaaja on hiljainen kuuntelija, jolle satunnaiset kulkijat vuodattavat syvimmät salaisuutensa. On jokunen toteutunut unelma - vauras ranskalaisnainen löytää argentiinalaisen tangon - mutta enemmän murskaantuneita. Ihmiset sinnittelevät marginaalisissa olosuhteissa. Tiellä kulkee monia riitaisten perheiden yksin jättämiä. Kadonneiden isien hylkäämiä poikia, jotka kantavat elämän mittaista haavaa: pelko hylätyksi tulemisesta pakottaa lähtemään itse ensimmäisenä. Jossain tarinassa sivutaan myös poliittista vainoa Argentiinassa, ja mm sen seurauksena pakolaisuutta.

Rakastin muutamaa naista, mutta minua piinasi pelko hyljätyksi tulemisesta, joten luovuin heistä aina ennen kuin he ehtivät jättää minut... Kärsin tässä päivässä, jotta ei tarvitsisi riutua tulevaisuudessa...

Romaanin tunnelma ei kaikista koskettavista, itkettävistäkin kohtaloista huolimatta ole murheellinen. Humoristisille näkökulmille löytyy aina aurinkoläikkänsä. Luiz Ruffato on hieno kirjailija.


Luiz Ruffato: Tekokukkia
Flores artificiais, 2014, suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Into 2015, 176 s

Luiz Ruffato: Rutosti hevosia

Into Kustannus 2014, 159 s

Eles eram muitos cavalos, suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Päivä Saõ Paulossa – short cuts

Kävin Saõ Paulossa. Tajunta virtaa suurkaupungin pulssin sykkeessä, Luiz Ruffaton lauseissa, runoproosan vyörytyksessä, joka sykkii, läähättää, hengittää, yskii.

Brasiliassa kirjoja kirjoittavat hyväosaiset, koulutetut ja varakkaat valkoiset omasta todellisuudestaan. Samaa yhteiskuntaluokkaa, joka pystyi ostamaan lippuja jalkapallon MM-kisoihin. Luiz Ruffato on poikkeus, hän tulee köyhistä oloista, lukutaidottomien vanhempien poika, joka jo 6-vuotiaana työskenteli kadulla isänsä apuna. Hänen Brasiliansa ei ole sileiden hiekkarantojen drinkkibaareja. Tausta ja kokemus maistuu, haisee ja tuntuu näissä kaupunkitarinoissa. Ruffato kirjoittaa asioista, jotka hän tietää ja on tuntenut nahoissaan; kaupungin faveloiden elämästä ja sen sattumanvaraisuudesta, sen epäoikeudenmukaisuudesta, rujoudesta, lohduttomuudesta. Se saa helposti alkunsa, ja voi sammua yhtä äkkiä, satunnaisessa poliisin rynnäkössä, huonosti pystytetyillä rakennustelineillä. Kuinka nopeasti lapsesta tulee vanha väkivaltaisessa köyhyydessä kun toivo paremmasta sammuu. Kuvat ja tarinan sirpaleet syöksyvät vastaan vailla tyhjäkäyntiä, vanhus vailla kenkiä tai kokonainen suku ahtaassa kodissa hahmotellaan muutamalla tiukalla vedolla ja se on siinä, muuta ei tarvita. Siitä välähdyksestä ikkunan kautta selviää tai voi arvailla suuria tunteita, kovia kokemuksia mutta seuraavassa kadunkulmassa/seuraavalla sivulla aukeaa uusi tarina, runo, kirje, listaus avoimista työpaikoista, puhelinvastaajan viestejä naiselle/prostituoidulle? 

Seitsemänkymmentäyksi sirpaletta Saõ Paulon elämää, viimeistä edellinen on musta neliö, ja viimeinen on dialogi jossa ohikulkijat osuvat paikalle – pitäisikö auttaa vai käykö sitten itsellekin huonosti? Tekstiä joka tarttuu ihoon niin kuin nokkonen polttaa. Päähenkilöinä köyhimmistä köyhimmät – tapa tai tule tapetuksi - kuten vanhus luvussa Kuolemaa edeltävä elämä - joka on ylimääräinen asunnossa ja jonka kuolemaa kaikki toivovat, mutta myös jokunen vihreän oksan asukas tai keskiluokkainen pariskunta kuten luvussa, jossa vaimo suoltaa monologia kiltin miehen vaietessa

Mitä nainen haluaa: --köyhyys on sinulle vain mukava tekosyy aloitekyvyttömyydelle rohkeuden puutteelle, kätket pelkuruuden ja voimattomuuden älylliseen kapinallisuuteen, ikään kuin ulkomaailma pelkäisi kuollakseen sinun suuttumustasi hah hah haa

Tämä tekijä näkee kaiken, myös maassa makaavan potkitun koiran silmän liikkeet. Välillä luetaan pätkiä horoskoopeista ja rukouksista. Tässä maassa jossa ainoa kirja jota koskaan on luettu voi olla raamattu. Siitäkin voi irrota leipä.

Pyhän Expedituksen rukous. Olen painattanut tätä rukousta tuhat kappaletta ja jakanut koko painoksen ilmaiseksi pyhää Expeditusta kohtaan kokemani kiitollisuuden osoituksena, tehdäkseni tuon suuren pyhimyksen armolahjoja tunnetuksi. Tilaa sinäkin heti oma tuhannen kappaleen eräsi... Rahtivapaasti koko Brasilian alueella.

Yksi tarina kerrotaan puhelinvastaajaan jätettyjen viestien kautta. Lucianalla on rakkaussuhde vanhempaan mieheen, ja siksi häntä paheksutaan monen soittajan toimesta: moraalista paheksuntaa ja varoituksia. Hermostunut köyhä mies joka laskee marketissa rahojen riittämistä on jo rikollinen. Hänen selityksiään ei kukaan kuuntele. Hänet myymäläetsivä nappaa ja pamputtaa, siitä saa vain mainetta. On isä ja poika. Isä jolla on tarjota pojalleen kananugetteja majoneesissa. Hän välittääkin aseita Venäjältä ja Israelista, Itävallasta ja Sveitsistä.

Kirjailija on teräväkielinen mutta hauskakin. Pierrellä on huono viinapää, joten neljä olutta alkaa olla tarpeeksi – hän muuttuu ikävystyttäväksi, alkaa pitää pitkiä puheita, kunnes vetäytyy kuoreensa kuin pallovyötiäinen ja siellä hiljaa mielessään lähettää meidät kaikki teloitettaviksi. Yhden kerrallaan.

Ruffaton myrkyllisiä totuuksia kotimaastaan on viranomaisten toimesta yritetty sensuroida, kun palkittu kirjailija on kutsuttu puhumaan ympäri maailmaa kirjamessuille. Häntä pidetään oman pesän likaajana, kun hän kertoo meille Brasilian toisenlaisesta todellisuudesta joka ei houkuttele turisteja.

Rutosti hevosia lainaa etusivullaan brasilialaista runoilijaa Cecília Meirelesia: Hevosia oli niin paljon ettei niiden nimiä värejä alkuperää kukaan enää muista. - Kirjailija ja suomentaja esiintyivät toukokuussa Maailma kylässä -festivaalissa Helsingin Kaisaniemessä. Sympaattisia ja fiksuja miehiä molemmat. Suomennos on hieno.