Annie Ernaux: Nuori mies

Annie Ernaux'lla, vuoden 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajalla, oli 54-vuotiaana suhde 30 vuotta nuoremman miehen kanssa. Häneltä julkaistiin samana vuonna, 2022 romaani Nuori mies, joka kertoo suhteesta opiskelijan ja vanhemman kirjailijan välillä. Kirjassa on 40 sivua, se on painettu isolla fontilla ja sivuilla on harvakseen rivejä, joten tavanomaisessa asettelussa sivuja olisi ainakin noin puolet vähemmän. Eikä kyse ole runokirjasta. En voi olla ajattelematta, että tässä on kustantaja nyt halunnut takoa niin kauan kuin rauta on kuumaa.

Kirjassa nainen kertoo intohimoisesta eroottisesta suhteesta nuoreen mieheen. Mies vaikuttaa olevan naista hullaantuneempi, hän on mustasukkainen ja kiihkeä. Nainen ei tunne itseään vanhaksi, päin vastoin nuoremmaksi miehen seurassa. Hänestä on miellyttävää katsella nuoren miehen kasvoja eikä ikäistensä miesten rupsahtaneita kasvoja.

Ikäeron ja sen aiheuttaman hämmästyksen hän lukee muiden silmistä. Hän ei anna sen itseään häiritä, hänestä hänellä on tähän aivan sama oikeus kuin miehillä vastaavissa, tavanomaisemmissa suhteissa, joissa ikääntynyt mies seurustelee nuoren naisen kanssa. Hänelle tuo tyydytystä ikäistensä naisten yritykset flirttailla nuorenmiehen kanssa, ilmeisesti näiden pääteltyä, että miestä kiinnostavat ylimalkaan vanhemmat naiset eikä nimenomaan kyseinen nainen.

Opin kirjasta sanan palimpsestinen. Se merkitsee tässä yhteydessä sitä, että hän kokee esim miehen kanssa rakastellessaan uudelleen toistuvana vastaavan tilanteen entisten rakastettujensa kanssa. Nainen tiedostaa olevansa valta-asemassa nuoreen opiskelijaan nähden, maksaa tämän matkat ja näin köyhä mies on hänestä taloudellisestikin riippuvainen. Nainen onkin välillä tyly ja ärtynyt. Näin voi kuvitella helposti käyvän, valta-asemasta käsin toinen siitä riippuvaisena näyttää heikolta.

Joka tapauksessa nainen tekee tämän kirjan kuvauksen perusteella kylmähkön vaikutelman. Mikä siinä on, että taas, kuten usein ranskalaisista parisuhdekuvauksista, mieleeni nousee kuvia Isabelle Huppertista?  Hänen kaltaisestaan viileästä, kuivakiskoisesta tyypistä, joka analysoi suhdetta kuin mikroskoopin kautta, vailla lämpöä tai huumoria. Intohimo ei varsinkaan välity. Kirjoittaminen onkin se, mihin kirjailija suurimman intohimonsa upottaa. Saipa tästä nuoresta miehestä ja rakkaussuhteesta sopivasti materiaalia.

Ihmettelen, miksi kirja on julkaistu. Se vaikuttaa kuin luonnokselta, joka on hätäisesti raapaistu laatikon pohjalta painettavaksi. Mutta sainpa nyt vikkelästi, alle tunnissa, yhden ruksin Helmet-haasteen kohtaan 35. Kirjan nimessä on sana mies tai poika.

Annie Ernaux: Nuori mies
Le jeune homme, 2022, suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus, 2022, 40 s

Annie Ernaux: Vuodet

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Päivitys 7.10.22: Nobelin kirjallisuuspalkinto 2022 Annie Ernaux'lle

Rappelle-toi Barbara - ja muita ajan säveliä

Annie Ernaux (s. 1940) aloittaa Vuodet  listaamalla aforisminomaisesti kuvia, väläyksiä, lauseita vuosikymmenten takaa ja lopettaa aikaan noin vuonna 2006. Sodan jälkeiset vuosikymmenet vilistävät tuttuina ja vähemmän tuttuina, riippuen siitä missä vaiheessa lukija itse on ilmestynyt ajan aalloille. Ernaux on kirjoittanut omaleimaisen läpileikkauksen tapahtumista, arjen tavoista, perheestä, naisesta perheessä ja yhteiskunnassa ja sukupolvien yhteydestä, ruokapöydässä kerrotuista edellisten sukupolvien tarinoista. Kirjoista joita luettiin, musiikista jota kuunneltiin, elokuvista joita katsottiin, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta toiminnasta ja keskustelusta. Sekä teknisestä kehityksestä, tavaroista joita se tuotti ihmisten käytettäväksi ja kulutettavaksi, tamponeista tietokoneisiin ja internetiin.

Vuodet on etäännytetty kokonaisen sukupolven kuvaukseksi. Subjektit ovat heitä tai meitä. He ajattelivat, me ajattelimme. Välillä maailman meno jää taustalle ja etualalle nousee valokuva, sumea seepianvärinen kuva, perhekuva rannalla, värikuva pariskunnasta turistina. Silloinkin nainen on hän, ei minä, säilyttäen etäisyyden tunnun. Valokuvista rakentuu kertomus naisen omasta elämästä Ranskan Normandiassa, perheenäitinä ja opettajana, muutto Pariisiin, avioero, nuori rakastaja, syöpä...

Eikä tuossa puolialastomana tyynyllä istuvassa, sukupuoleltaan häilyvässä vauvassa nähnyt itseään vaan jonkun toisen, olennon, joka kuului johonkin aikojen takaiseen mykkään aikakauteen.

Tapa jolla Ernaux havainnoi kaikkea mahdollisimman tyhjentävästi linssinsä läpi tuo mieleen toisen ranskalaisen, Georges Perecin Elämä. Käyttöohje-romaanin. Ehkä myös W.G. Sebaldin dokumentaarisen kerrontatavan, jossa valokuvia ei ainoastaan referoida vaan ne asettuvat tekstin lomaan. Heitä yhdistää myös lievä kuivakiskoisuus, huumorittomuus. Ernaux'lla pilkahtelee sentään siellä täällä lempeää itseironiaa omaa nuorempaa hahmoansa kohtaan. Vallankumouksellisuus ja hyvän tekeminen maailmassa; idealismi on suurta nuorena mutta sen moraali ei aina kestä lähempää tarkastelua. Kuten kokemukset Itä-Euroopan maissa:

Kokemus oli hieno ja sanoinkuvaamaton. He eivät silti olisi ikinä halunneet asua siellä. He toivat sieltä tuliaisiksi kirjailtuja puseroita ja rakia. Ja toivoivat, että maailmassa olisi aina kehittymättömiä maita, jotka tarjoaisivat heille senkaltaisia aikamatkoja menneisyyteen.

Neljäkymmentäluvun lapsi saattoi kokea kovan koti- ja koulukurin korvatillikoineen ja kohdata rokottamattomuuden monet kohtalokkaat taudit, kurkkumädän ja tuhkarokon. Jos niistä selvisi, alkoi tytön matka naiseksi, kaikkine ihanuuksineen ja esikuvineen, Brigitte Bardot'sta alkaen. Mutta tyttöjen hyveellisyys oli jatkuvan tarkistuksen alla ja lankeemuksen houkutukset oli torjuttava.

Häpeä uhkasi tyttöjä lakkaamatta. Heidän asuistaan ja meikistään haettiin koko ajan jotain liikaa: lyhyyttä, pituutta, avoimuutta, tiukkuutta, räikeyttä ja niin edelleen, vahdittiin kengänkorkojen korkeutta, ystäväpiiriä, ulkona liikkumista ja kotiintuloaikoja, syynättiin alushousuja kuukausittain.

Taustalla tapahtuu. Ranska menettää siirtomaasotiensa aikana hankittuja maitaan Indokiinassa ja Algeriassa, mutta elintaso nousee. Tavarapaljous laskeutuu kaupunkia ympäröiviin ostoskeskuksiin. Kuusikymmenlukulaisen silmissä ajattelu köyhtyy, usko hiipuu eikä hänen ole helppoa päätellä, missä vaiheessa talouskriisistä oli tullut maailman alku ja selitys. Kollektiiviset arvot saavat väistyä individualismin ja identiteettipolitiikan tieltä. Katolinen uskonto ja pohjoismaita epätasa-arvoisempi yhteiskunta näkyy täältä katsottuna, vaikka uskonnon vaikutus laimenee Ranskassakin. Paitsi maahan saapuneiden muslimien keskuudessa, joiden Ernaux määrittelee saapuvan takapajuisista yhteiskunnista. 

Vuodet kuvaa ilmiöitä, jotka ovat tunnistettavia Suomessakin samoja aikoja eläneelle. Länsimaissa eletään samoja kehityskulkuja, Suomessa ehkä vähän jäljessä. Samalla kirja seuraa sen verran lähempää Ranskaa, että osa noista tapahtumista ja nimistä sen populaarikulttuurissa on meillä jäänyt vaille samaa huomiota. Tuttuja ovat maan johtajat  Jacques Chiracista François Mitterandiin, Charlie Hebdo ja pommi-iskut. Puhumattakaan New Yorkin kaksoistorneista. 

Ernaux kuvailee pariinkin otteeseen, miksi kirjoittaa tätä elämänsä mittaisen kaaren muisteloa. Hänelle on tärkeää hahmottaa se aika, jonka hänen käyntinsä maan päällä kestää, se aikakausi, joka hänet on lävistänyt, se maalma, jonka hän on rekisteröinyt elämällä elämäänsä. Se on aika yleinen kokemus ja halu, siksi muistelmia kirjoitetaan ja luetaan paljon. Sukupolvikokemus on vahvasti ihmisiä yhdistävä. Tietty haikeus on mukana muistelemisessa; elämästä, omasta ainutkertaisesta ei haluaisi luopua mutta hetki lähenee. En tiedä, johtuuko erilaisesta aikakaudesta, että kirjailija näyttää eläytyvän jotenkin syvemmin lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Ehkä näin käy aina, lapsuusmuistot ovat niin väkeviä. 

En malta olla tässä muistojen myrskyssä palaamatta omaan suhteeseeni ranskalaisiin laulelmiin, tai paremminkin pätkiin niistä. Nuorempana lauleskelin usein kotona ja myös - pyynnöistä huolimatta-  parin oluen jälkeen baarissa, seiskan laulajana. Varsinkin muutamat säkeet ranskalaisista lauluista kuuluivat repertuaariini. Marseljeesi, La vie en rose, Chevaliers de la table ronde, Le Galérien (oppikoulun ranskan tunnilla kuultu).

Ja tietenkin Rappelle-toi Barbara, il pleuvait sans cesse sur Brest... 

Annie Ernaux: Vuodet
Les Années, 2008, suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus, 2021, 215 s