Petina Gappah: Muistojen kirja

Edelleen Petina Gappahin Tanssimestarin novelleista vaikuttuneena piti lukea vielä Muistojen kirja, kun Takkutukka sitä suositteli - uusimman Pimeydestä loistaa valo-romaanin pettymyksen jälkeen. Gappah innostaa minua erityisesti siinä, kuinka hän yhdistää yhteiskunnallisuuden, loistavan tavan kuvata erilaisia ihmistyyppejä ja omaa synnyinmaataan Zimbabwea sekä aika hulvattoman huumorin. Korruptoitunut ja ahne hallinto saa osansa lahjomattoman juristin kynästä, feministisellä katseella täydennettynä. Sillä maassa laki turvaa tasa-arvon, mutta perinteet tekevät sen tyhjäksi kirjaimeksi.

Chikurubin vankilassa Zimbabwen Hararessa, Memory, romaanin minäkertoja, mustien vanhempien albiinotytär odottaa murhasta syytettynä kuolemantuomiota. Häntä syytetään varakkaan valkoisen adoptioisänsä, Lloydin murhasta. Hän kertoo tarinaansa lapsuudesta alkaen amerikkalaiselle toimittajalle, jonka kautta toivoo saavansa oikeutta ja vielä mahdollisuuden välttyä kuolemantuomiolta.

Lehdissäkin on kirjoitettu monissa Afrikan maissa homoihin ja albiinoihin kohdistetusta sorrosta ja syrjinnästä. Vanhat taikauskot ylläpitävät ihmisten pelkoja ja kauhua tämän erilaisuuden edessä, sen lisäksi että albiinolla on Afrikan auringossa hyvin hankalaa ihon palamisen ja jatkuvan suojautumistarpeen takia. Olen murungudunhuna musta nainen, jota ei leimaa murungun eli etuoikeuden valkoisuus vaan dunhun eli naurettavuuden ja teeskentelyn aavemainen valkoisuus.  - Tässä alkuperäiskielinen sana on sentään ystävällisesti englanninnettu/suomennettu, mutta jatkossa seuraa taas liikaa lauseita, joissa afrikkalaiskielinen (shona, manyika??) lause jätetään kylmän viileästi sellaisenaan tekstiin.

MaiNever huusi manyikaksi "Magemenzi andinobvire wonini, andinobvire wacha zuva ngezuva"
En ihan ymmärrä tätä Gappahille tyypillistä piirrettä. Olisi mukavaa ymmärtää paikalliskielisetkin huudahdukset, sen verran paljon niitä lauseita tässäkin romaanissa on. Lukija jää hölmönä raapimaan päätään.

Memory kertoo perhetragediasta, usean sisaruksen kuolemasta köyhällä slummialueella, uskontoja vaihtavasta epävakaasta äidistä ja sitäkin vakaammasta isästään. Muistot ovat niin kovia, että tyttö on selittänyt asiat itselleen toisin eikä muisto tapahtumista oikaise niitä. Äidin taikausko ja alttius tulkita uniaan toimintakäskyiksi tekee hänestä epäluotettavan ja tyttö joutuu keksimään selityksiä oudoille näkymille. Kertomuksen mysteeri, mikä on Memoryn suhde murhattuun mieheen ja mitä on tapahtunut vuosien varrella, keriytyy hiljalleen auki. Tarina liikkuu lapsuuden ja nuoruuden muistoista naisvankilan nykyhetkeen, sen mielivaltaisiin vartijoihin ja vankien keskinäiseen ystävyyteen.

Totta, Muistojen kirja päihittää tuon Pimeydestä loistavan valon. Hienoa kieltä, vetävää kerrontaa, luontevaa dialogia - lukuunottamatta niitä käsittämättömiä paikalliskielisiä. Kertomuksen edetessä, arvoitusten selvitessä, jännite lopahtaa ja tulee pientä paikallaan junnaamisen tuntua. Edelleen Tanssimestarin novellikokoelma jää minulle Gappahin ehdottomasti parhaimmaksi. Lisäksi juonen käänteissä on paha uskottavuusongelma olennaisessa kohdassa. Jopa Cambridgessa opiskellut päähenkilö petaa itselleen murhasyytteen siihen malliin, että siinä oli nielemistä.

Petina Gappah: Muistojen kirja
The Book of Memory, 2015, suomentanut Tero Valkonen
Tammi 2017, 307 s

Mukavia joulun pyhiä kaikille, toivottavasti pukki tuo hyviä kirjoja ja suklaata, joista nauttia kuusen tuoksussa. Se on parasta joulussa.