Mistä näitä Irène Némirovskyn novelleja putkahtelee? Kirjailija kuoli Auschwitzin keskitysleirillä vuonna 1942 hoitamattomaan sairauteen. Hänen miehensä murhattiin samalla leirillä kaasukammiossa muutama kuukausi myöhemmin. Romaani Ranskalainen sarja ilmestyi Ranskassa postuumisti vuonna 2004, suomennos seuraavana vuonna ja muitakin novelleja on sittemmin suomennettu. Nyt tutkiessani kirjailijan historiaa huomasin, että venäjänjuutalainen perhe pakeni vallankumouksen jaloista ensin Suomeen. Hän on kirjoittanut myös Suomen ajastaan novelleja.
Némirovsky on kuvannut Suomen-aikaa kokoelmaan Sunnuntai ja muita novelleja sisältyvissä kahdessa 1930-luvulla kirjoittamassaan novellissa "Aino" ja "Viinihuurut" sekä laajasti romaanissa Le Vin de solitude''. Teksteistä kuvastuu lämpimiä muistoja vaatimattomissa oloissa vietetyistä ajoista. Suomessa vietettyyn aikaan osui sisällissota, jota Némirovsky kuvaa novelleissaan (Wikipedia).
Kokoelman kymmenen novellia on kirjoitettu vuosina 1932-42. Vallan ja vaurauden säälimätön erittelijä, Némirovsky kuvaa perheitä ja suhteita ajassa, salonkeja, peilejä ja pianonsoittoa. Mitä yksityisiä tunteita tai tunteettomuutta kätkeytyy järjestettyihin avioliittoihin, kuinka normeihin jäykistynyt nainen puhkeaa uuteen elämään salatussa suhteessa. Satunnaisia rikastumisia ja onnenpotkuja, vaikean rakkaussuhteen julmuutta ja ihanuutta verrattuna rauhalliseen neitsytelämään. Ja myös alkaneen sodan mielivaltaista aikaa, jossa tavallinen sosiaalisten suhteiden laskelmointi katoaa savuna ilmaan ja korvautuu hetken eloonjäämiskamppailulla. Autonkuljettaja on rikkaalta mieheltä kadonnut, mutta tuntemattomasta nuoresta miehestä tulee pelastus. Novelleissa ei esiinny enkeleitä eikä paholaisia, ihmiset ovat sekä armeliaita että juonikkaita. Kertoja ei heitä arvota, hän seuraa sivusta.
Sodan jälkeen Némirovsky unohdettiin ja näköjään juuri siitä syystä, mikä novelleistakin ilmenee. Hänellä on liian paljastava ja objektiivinen katse juutalaisiinkin, aikana jolloin holokaustin jälkeinen maailma vaati muuta. Hänellä oli myös yhteistyökumppaneina "vääriä" osapuolia, antisemitistejä ja oikeistonationalisteja. Häneen on jälkikäteen lyöty "itseinhoisen" juutalaisen leimoja. Aika epäreilua, kun kirjailija on itse jo poissa. Tässä ajassa voisin kuvitella, että Némirovsky varoisi loukkaantumasta kenenkään puolesta. Tosin nyt taisin syyllistyä samaan epäreiluuteen itsekin.
Lukijana voi iloita teeskentelemättömistä ja tarkkakatseisista novelleista, joissa tekosiveys, vallan- ja rahanhimo näkyvät kaikista kulisseista riisuttuina. Novelleista tulee mieleen Mme Bovary ja viimeisestä, Herra Rosesta, sotaa pakenevia kuvaavasta eräs elokuva, loistava sellainen. Löysinkin sen lopulta: Suojelijat, joka näytettiin Teemalla kolme vuotta sitten. Siinä pääosia esittävät sodan aikana kotirintaman naiset, jotka ottavat hoitaakseen miestenkin työt.
Irène Némirovsky: Porvarillinen komedia
Novellit ovat ilmestyneet eri julkaisuissa vuosina 1932-42
Suomentanut Leena Rantanen
Ntamo, 2021, 183 s
Nemirovskyllahan oli kuitenkin ihan laaja tuotanto 20-30-luvuilla, näköjään 15 romaania ilmestyi elinaikana ja novellit päälle, ja postuumia tuotantoa tosiaan muutama kirja...
VastaaPoistaJa Ranskassa näköjään siitä julkaistusta tuotannosta on kuitenkin otettu uusintapainoksia pitkin historiaa, mutta ilmeisesti se Suite Francaisen käsikirjoituksen löytyminen vauhditti paljon uutta isompaa esiinnousua (ja siinä yhteydessä sitten tuli syytteitä antisemitismistä, joka taas taitaa olla enemmän amerikkalaisten painotus koska, no, Yhdysvallat).
Kiitos, olet perehtynyt hyvin Némirovskyyn. Kaiken huomion hän nykyäänkin ansaitsee, sen verran ajaton, modernin oloinen kirjailija hän on.
PoistaUskon hyvin tuon selvennyksesi antisemitismi-syytöksistä, niin ironista kuin se onkin. Paljon kertoo kyllä tästäkin ajasta tuonaikainen leimaaminen. Helppoa ja yksinkertaistavaa.