Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu

Venäjä vailla tulevaisuutta tekee onnistuneen patologisen leikkauksen Venäjän lähihistoriaan, Neuvostoliiton romahduksesta nyky-Venäjään. Teos on vuoden 2017 vuoden tietokirja Yhdysvalloissa, ja sen lisäksi sillä on viiden merkittävän lehden Best book of 2017 -palkinto. Tietokirjaksi sillä on erikoinen rakenne, joka tukee ja laajentaa teemoja, sillä rinnan poliittisten tapahtumien ja taustoitusten kanssa kulkevat seitsemän päähenkilön elämänvaiheet kyseisenä aikana. Se tuo mukaan ihmisen, kokijan näkökulman. Ensi alkuun nimiä tulvii vastaan väsyttävään tahtiin ja jouduin jatkuvasti vilkuilemaan ensimmäisen sivun esittelyyn, tein jopa pienen lunttilapun. Myöhemmin nimet tulevat tutuiksi ja koko kuvio selkeytyy. Jännite vain nousee ajankohtaisuuden takia ja vaikka teemasta, Putinin Venäjästä on äärimmäisen synkkää lukea, kirja on todella valaiseva ja hyvin kirjoitettu. Ukrainan sota antaa sille nyt ikävän taustaäänen.

Palkittu toimittaja ja kirjailija Masha Gessen on kirjaansa haastatellut näitä henkilöitä, jotka esiintyvät omilla nimillään. Heistä neljä on 80-luvun Neuvostoliitossa syntyneitä. Pari on meilläkin tunnettujen poliitikkojen lapsia: murhatun oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin tytär Žanna ja Serjoža, Gorbatshovin neuvonantajan ja Jeltsinin tukijan Aleksandr Jakovlevin pojanpoika. Opiskelija ja sittemmin Permin yliopiston opettaja Ljoša havainnoi seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa kehitystä. Maša on toimittaja, joka tekee yhteistyötä Nemtsovin, Pussy Riotin ja viimeksi Mihail Hodorkovskin kanssa. Kolme muuta, edellisen sukupolven edustajaa ovat psykoanalyytikko Marina Arutyunian, sosiologi Lev Gudkov ja poliittinen aktivisti ja filosofi Aleksandr Dugin.

Dugin on päähenkilöistä ainoa Putinin tukija. Hän kasvattaa hiljalleen vaikutusvaltaansa sekä Putinin lähipiirissä että Euroopan populistipuolueissa, Suomenkin, sekä Yhdysvaltojen Alt-right -liikkeessä. Hänestä kasvaa Putinin oppi-isä *) ja hän vahvistaa tämän tulkintoja siitä, mitä oikea venäläisyys on ja miksi Venäjän pitää edustaa maailmassa eurasianismia, antimodernismia, totaalista traditionalismia ja toimia sen maailman johtajana. 

Kirja kuvaa nykyisen jälkikommunistisen mafiavaltion rakentumista Neuvostoliiton raunioilla hyytävällä tarkkakatseisuudella. Päähenkilöiden arki alati ruuvia kiristävän hallinnon alla tuo konkretiaa ja käytännön esimerkkejä kattavan teoreettisen pohdinnan oheen. Aikuisuuden kynnyksellä eletään oman elämän ainutlaatuista vaihetta eikä esimerkiksi poliittinen aktivismi ole monellakaan näistä nuorista ensisijaista. Siitä tulee sitä olosuhteiden pakosta. Mutta ensin tulevat rakkaus, oman tien löytäminen, opiskelu, työ, kaverit, suhteet vanhempiin. 

Kuten nyt hyvin tiedetään, totalitaarinen hallinto ei koko jälkikommunistisena aikana kadonnut mihinkään. Sen perinteet jatkuivat vahvoina kaikkialla. Samoin valheet. Julkisia vihollisia ovat natsit ja heistä saatu voitto suuressa isänmaallisessa sodassa on suurin kansallinen saavutus, jota juhlitaan. Pääsykokeissa antisemitismi kukoistaa. Mašan äiti erikoistuu valmentamaan juutalaisia tunnistamaan pääsykokeiden "ruumisarkut". Ne ovat kysymyksiä, joilla pyritään karsimaan juutalaiset. Yliopistoissa tiede sai enenevästi väistyä propagandan tieltä, sen itseään korjaava akateemisesta maailmasta ammentava kehitys katkesi. 

Venäjällä tapahtuu Kiinan kulttuurivallankumouksen tapainen ilmiö, korkeakoulutuksessa tehtiin sisällötöntä imitaatiotyötä, joka tuottajina Neuvostoliiton akateemiset instituutiot olivat kehittyneet ylen taitaviksi.  Asiantuntijoita painostetaan lähtemään tai he lähtevät maasta omasta halustaan. Akateemisten alojen ahdinkoa sekä neuvostoihmisen, homo sovieticuksen psyykkistä tilaa ja profiilia kirjassa luotaavat kiinnostavasti psykoanalyytikko Marina Arutyunian ja sosiologi Lev Gudkov, viime vuosiin asti sinnitelleen neutraalin Levada-tutkimusinstituutin johtaja.

Gorbatshov oli jahkaillut reformien toteuttamisessa ja yrittänyt jatkuvasti taistella käynnistämäänsä kehitystä vastaan.

Putin tulee kirjassa näkyville vasta siinä vaiheessa kun Gorbatshovin perestroika alkaa tulla tiensä päähän ja Jeltsin nappaa tuolin. Neuvostoliitto alkoi kotiuttaa henkilökuntaansa satelliittivaltioista ja KGB:n mies Putin DDR:n Dresdenissä kuvasi kokemusta pelottavaksi ja nöyryyttäväksi. Tässä vaiheessa hennot vapauden tuulet puhalsivat ja mm Gorbatshovin neuvonantaja Jakovlev kamppaili henkensä vaarantaen ihmismäisemmän kommunismin puolesta. Hän kuvasi Neuvostoliiton kommunistista puoluetta hallinnollisen käskyttämisen organisaatioksi. Ja erotettiin puolueesta. Hän päätyi myöhemmin rehabilitoimaan vapaaehtoistyönä Stalinin teloittamien kymmenien miljoonien neuvostokansalaisten nimiä vääristä syytöksistä.

Venäläisten kammottavat kokemukset sekä alituisesti pidätystä pelkäävinä että koneiston osina näyttävät jättävän syviä psyykkisiä vammoja, joita psykoanalyytikko ja sosiologi kertaavat pitkin teosta. Eräs mies kuvailee isäänsä mieheksi, jonka suurin pelko näyttää olevan että hän saa omaperäisiä ajatuksia. Se on johtunut jatkuvasta naamioitumisesta, ollakseen riittävän neuvostoliittolainen. Vanhemmat taas haluavat suojata lapsiaan tiedolta, että vanhemmat ovat joutuneet puhdistuksen uhriksi. Se johtaa erään tutkijan mukaan lapsen näkökulmasta identiteetin tyhjiöön, torjutessaan lapselta potentiaalisen läheisyyden, joka tulee tuskan jakamisesta. Lapselle tulee tunne-elämän aukkoja, hän ei saa tukea ymmärtämiselleen. 

Psykoanalyytikko päättelee homo sovieticuksen alisteisen aseman, aktiivisuuden ulkoistamisen jollekin vahvalle johtajalle jopa yhdeksi syyksi venäläisten lyhyemmälle eliniälle, jota eivät vodka ja väkivalta yksin selitä. Ihmiset ovat toivottomia, vailla tulevaisuutta. Levada-instituutin Gudkov tekee säännöllisiä kyselytutkimuksia venäläisten ajatuksista ja osaa nähdä trendien kääntyvän yhä enemmän menneisyyteen katsomiseen, Stalinin suosion kasvu on eräs mittareista.

Jeltsinin myötä sammui viimeinen kipinä muutoksen toivosta. Jeltsin itse näyttää hapuilleen tienhaarassa, hän ehti jo pyytää anteeksi tsaariperheen teloitustakin, mikä oli ennen kuulumatonta. Sittemmin hänen ensimmäinen seuraajaehdokkaansa, Boris Nemtsov etääntyi hänestä oppositioon ja Putin oli kiinni vallankahvassa.

Vanhan järjestelmän instituutiot olivat naamioituneet uuteen ulkokuoreen. Gudkov totesi, että venäläiset - yhtä lailla ehdokkaat kuin äänestäjät - uskoivat poliittisen vallan kuuluvan oikeutetusti byrokraateille, joiden pääasiallinen pätevyysvaatimus oli se, että heillä oli kokemusta byrokratiasta. 

Vaalit ovat teatteria. Oppositio ajetaan yhä ahtaammalle. Valtakunnanfilosofi Dugin pääsee naulaamaan teesinsä Euraasia über Alles ja opetuslapsi tiivistää sen itsekäsityksen: Individualismi ja itsenäiset mielipiteet ovat ominaisia Euroopalle, johon me emme kuulu. Kuuliaisuus ja johtajaan kohdistuva rakkaus ovat Venäjän kansan ominaisuuksia.

Hyvin ajankohtaisesti esiin tulee venäläisten läheinen suhde Ukrainaan. Krim on yleinen lomanviettopaikka 80-luvun lapsille. Myöhemmin Ukrainasta tulee uusi kotimaa monelle Putinin vastustajalle. Ukrainassa vaalit ovat oikeat. Ljoša toteaa seksuaalivähemmistöjen aseman helpottuneen siellä. Mikään ei varmaan mittaa yhteiskunnan hyvinvointia yhtä hyvin kuin se. Putinin Venäjällä on tässä kohdin aloitettu oikein kampanja "pedofiliaa" vastaan. Pedofilia on siinä kampanjassa yhtä kuin homous. Homoseksuaali voidaan Moskovan yöllisillä kaduilla hakata kuoliaaksi eikä poliisia voisi vähempää kiinnostaa.

Opposition edustajat ja järjestöt alkavat kaikki kantaa ulkomaisen agentin nimikettä. Heitä murhataan, myrkytetään, heitetään vankilaan, etummaisina Nemtsov ja Navalnyi. Surullisin on Boris Nemtsovin kohtalo, koska hänen tyttärensä on eräs päähenkilöistä ja tyyppi vaikuttaa kaikissa otteissaan uhkarohkealta, rämäpäiseltä totuudenpuhujalta. Komea yli 190 -senttinen mies on Putinille punainen vaate. Hän on suosittu seura- ja naistenmies, itserakaskin, ei täydellinen, mutta poliittiset motiivit kestävät tarkastelun. Hän pommitti Putinin hallintoa raporteilla, kutsui kokoon mielenosoituksia, valmistautui pidätyksiin. Ennen murhaansa, juuri Krimin miehityksen alettua, hän julkaisi Facebook-sivullaan postauksen, jota paikallinen radio ei ollut suostunut julkaisemaan:

Putin on julistanut Ukrainalle sodan. Se on veljesmurhasota. Venäjä ja Ukraina maksavat kalliin hinnan tämän henkisesti tasapainottoman salaisen poliisin agentin verisestä hulluudesta. Nuoria miehiä kuolee kummallakin puolella. Äidit ja sisaret surevat. Lapsia jää orvoiksi. Krim tyhjenee, koska kukaan ei halua lomailla siellä. Vanhoilta ja nuorilta otetaan miljardeja, kymmeniä miljardeja ruplia, jotka heitetään sodan tuleen - ja sitten tarvitaan lisää rahaa tukemaan Krimillä valtaan nostettuja varkaita. Hän ei ilmeisesti näe mitään muuta keinoa pysyä vallassa. Tämä hirviö juo kansan verta. Venäjää odottavat kansainvälinen eristyminen, väestön köyhtyminen ja poliittiset kurinpalautukset. Hyvä Jumala, mitä me olemme tehneet ansaitaksemme tämän? Ja kuinka pitkään me vielä siedämme sitä?

Tämän Nemtsov kirjoitti helmikuussa 2015.

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu
The Future is History: How Totalitarianism Reclaimed Russia, 2017, suomentanut Ilkka Rekiaro
Docendo Oy, 2018, 528 s

*) Päivitys 23.3. Päivän HS esittelee Putinin oppi-isät (Vesa Sirén) ja siinä kiistetään Duginin asema Putinin oppi-isänä tai hänen "Rasputininaan". Sellaisina filosofeina esitellään Ivan Iljin ja runoilija Anna Ahmatovan poika Lev Gumiljov, eurasianismin käsitteen kehittäjä.