Ja niin kaikista muista etääntymiseni ja oma yksinäisyyteni sitten huokuivat minusta ominaishajuna, jonka monet naiset tuntuivat osaavan vaistomaisesti vainuta ja joka varmaankin yhtenä osatekijänä selittää, miksi elämäni myöhemmissä vaiheissa päädyin niin lukuisilla tavoilla hyväksikäytetyksi.
Maailmankirjallisuuden kulttiklassikoksi takakannessa nimetty Osamu Dazain Epäkelpo ihmiseksi on nyt suomennettu uudelleen suoraan japanista. Edellinen suomennos oli tehty englanninkielisestä käännöksestä. Arvostan suomentajan Saku-Petteri Urpon Japanin kulttuurin ja kielen tuntemusta, johon voi tutustua kirjan esipuheessa ja lopun selvennyksissä sekä alaviitteissä. Esipuhe kertaa kirjailijan kaksoisitsemurhaan päättynyttä elämää, joka muistuttaa paljossa tämän romaanin sankarin kokemuksia.
Sujuvasta suomennoksesta huolimatta minulle Epäkelpo ihmiseksi ei varsinaisesti kolahtanut, vaan luin romaanin enimmäkseen ihmetyksen vallassa. Japanin 1930-luvun elämä ja tapakulttuuri on kaukana sekä maantieteellisesti että henkisesti enkä oikein osannut eläytyä sankarin vieraantuneisuuteen ja eristäytyneisyyteen.
Taidan päin vastoin vierastaa noita Japanin kulttuurin piirteitä, joista elokuvissa ja kirjoissa on tullut kerättyä havaintoja. Sisäänpäin kääntynyttä askeesia, kurinalaista itsehillintää, tarkkoja seremonioita ja rituaaleja, hierarkioita. Sen sijaan minussa heräsi oitis keittiöpsykologi: sankari Yō-chan kärsii selvästi nujertavasta isäsuhteesta. Toisaalta tämä "psykoanalyysi" taas tuo japanilaisenkin kulttuurin lähelle: henkinen tai fyysinen perheväkivalta tuottaa huonoa satoa kaikkialla.
Olenhan itsekin narrin elkeineni tottunut pettämään ihmisiä aamusta iltaan.
Harvoin nimittäin lukee näin täydellisesti itseään mitätöivää minäkertojaa. Ei mitään pyrkimystä esittää tapahtumia itselleen edullisessa valossa, päin vastoin kaiken kertoja näkee omaksi syykseen, sen miksi hänestä kasvoi epäonnistunut yksilö, naisten kaataja, sarjakuvataiteilija. 27-vuotias ihmisraunio - ja sekin paljastuu jossain ajatteluketjussa koomiseksi substantiiviksi.
Komea nuorimies, vauraan perheen poika ajautuu turhanpäiväisiin kaveri- ja naissuhteisiin. Hän omaksuu suosiota saadakseen narrin, pelleilijän roolin, vaikka toisaalta halveksii itseään siitä. Pelottavinta on se, että kaveriporukan halveksittu hylkiö näkee hänen lävitseen. Kun hän myöhemmin luulee löytäneensä jotain parempaa, sekään ei paranna hänen minäkuvaansa. Sen hän kuulee lapsen suusta. Hän ei kelvannut rakastetun tyttärelle uudeksi isäksi, vaikka oli siinä uskossa. Seuraava vaimo raiskataan. Tapahtuma on kerrottu nykylukijan silmin erikoisella tavalla. Huoneessa oli kaksi eläintä.
Kammoksuin jopa Jumalaa. En uskonut Jumalan rakkauteen, ainoastaan Jumalan ankaruuteen.
Alkoholi- ja päihdekierre päättyy mielisairaalaan ja loppumetreillä vaikuttaa, että kertoja sittenkin löytää oikean osoitteen kärsimystensä ylitsepursuavalle ruukulle. Tulin jopa ajatelleeksi että kenties tuon ruukun hirvittävä raskaus olikin ollut isäni aiheuttamaa.
Kaikessa tässä näkyy pettymys elämään päällimmäisenä tunteena. Pettymys siitä, ettei elämä ollut tämän ihmeellisempää, ei itse, eivätkä muutkaan. Tässäkin tapauksessa varhainen kuolema nosti kirjailijan maineeseen.
Osamu Dazai: Epäkelpo ihmiseksiNingen Shikkaku, 1948, suomentanut Saku-Petteri Urpo
2025, Sammakko, 176 s
Onhan se 1930-luku kaukana ajallisestikin. Ei Suomen tapakulttuurikaan tainnut tuolloin olla sitä mitä se on nykyään? Hiljattain katselin youtubesta japanilaisen elokuvan vuodelta 1936, se on nimeltään Arigato-san, englanniksi Mr. Thank You. Kertoo kaikkien rakastamasta pitkän linjan bussikuskista, joka kiittelee kaikkia tiellä liikkujia, jotka kehtaavat hilata itsensä syrjemmälle, että bussi sopii kulkemaan ohitse. Ehkä kuskin myönteinen asenne vaikutti, koska jaksoin katsella tämän kiittelyreissun ihan mielelläni. Oman osan valittelu ei yleensä vaikuta kovinkaan innostavasti.
VastaaPoistaJoku kriitikko kirjoitti, että kirja ei masenna vaan lohduttaa. Ehkä se vaatii masentuneen mielentilan...
PoistaHämmentävän totiselta kuulostaa lukemasi kirjan tarina. Mutta löytyy Japanista ihan muitakin tarinoita myös kirjoina. Itse olen lukenut suht paljon näitä ihmeellisiä idän helmiä. Nykyään en niinkään.
VastaaPoistaJos huumoria on, sitä on tuossa itsensä pilkassa, mustana siis. Piti oikein tarkistaa nuo muut japanilaiset luetut, ja kyllähän siellä on minullakin ollut monta innostavaa kirjaa. Muistan, että itse mainitsit joskus Makiokan sisarukset. Pitää katsoa sopiva sauma sille. Sivumäärä on yli 700, joten... Vaikka tietenkin parhaassa tapauksessa iso sivumäärä ei haittaa ollenkaan.
PoistaLuin Makiokan sisarukset yhteen klassikkohaasteeseen. Siinäkin on paljon japanilaista kulttuuria. Minua ei sivumäärä haitannut.
PoistaEihän se haittaa, jos tarina vie. Päin vastoin voi haitata sekin kun se loppuu ja on yhtäkkiä tyhjän päällä :)
PoistaMinusta tämä kirja kuvaa hyvin masentuneen ihmisen mieltä.
VastaaPoistaKiinnostuin Dazaista tämän luettuani ja luin häneltä kaksi muuta teosta, Laskevan auringon ja The Flowers of Buffoonery, jota ei ole kai suomennettu.
Laskeva aurinko kertoo myös masennuksesta. Siinä aristokratia menettää asemansa uuden ajan koittaessa ja joutuu opettelemaan kodinhoitoa ym. siihen asti itselleen tuntemattomia taitoja. Jännä, että eri maissa on ollut yhteiskuntaluokkia, joissa ei ole edes osattu kammata omia hiuksia ja elämä on ollut pelkkää huvittelua.
Buffooneryssä Dazai kertoo nuoruuden itsemurhayrityksestään ja ajasta sen jälkeen parantolassa parin kaverin kanssa. Pojat pelleilevät ja pitävät hauskaa, itsemurhasta ei edes puhuta. Vanhempi ihminen tarkastelee itseään nuorena. "Ilveilyn kukkaset" hämmentävät tilanteessa, jossa luulisi käyttäydyttävän toisin, mutta nuorena ei oikein osaa muuta, ja varmaan Japanissa mielenterveys keskusteluaiheena on ollut enemmän tabu kuin länsimaissa.
Ilmeisesti mielenterveys on todellakin tuolla enemmän tabu, kuten sanot. Vaikuttaa, että se arvostettavan ihmisen ja elämän ihanne on niin kaukana todellisuudesta että vain harva sen voi saavuttaa, ja seurauksena on masennusta, pettymystä ja kelpaamattomuuden tunnetta.
Poista