tiistai 7. toukokuuta 2019

Pieni paikallismainos: Wanha Wiklund ja uusi Walo

Kiertelimme siskon kanssa Auran rantaa ja päätimme mennä katsomaan maisemia Wiklundin eli siis Sokos Wiklundin katolle. Sinne on vastikään avattu uusi baari, Walo rooftop bar. Ei niin, että baarien kiertely enää näillä vuosirenkailla olisi kovin kiinnostavaa, mutta se maisema. Ja iloinen yllätyshän se oli! Kuinka olikaan loputtoman kauan remontin alla kituneen ja sekavaksi myllerretyn tavaratalon katolle, 9.  ja 10. kerrokseen onnistuttu loihtimaan erityisen kaunis ja houkutteleva tila. Kaiken kruunaa maisema, nyt Vartiovuoren tähtitornia ympäröivät vaahterat kukkivat toukokuun vaaleassa viherryksessä.


Baarissa on monta osaa, sisätilat, saman kerroksen ulkotila ja vielä portaat ylös avoimelle katolle. Sielläkin pöytiä ja tuoleja. Sinne voisi vielä istuttaa kattopuutarhan, mietiskelin myöhemmin.



Myös kalusteet ovat tyylikkäät ja mukavat, valaisimet kauniita ja kekseliäitä, mm linnunpesämäinen luomus. Lattia leveistä laudoista tuoksuu tuoreelta puulta. Tila on muutenkin ilmava ja valoisa.





Baaritiskiltä myydään juomia, alkoholillisia ja muutama alkoholiton, harkittu valikoima tyylikkäitä juomia ja paikallisia snacksejä. Näytti kuin olisi vain juomia, mutta ehkä tarjonta on vielä kesken. Tarkalla valikoimalla on ehkä ajateltu rajoitettavan liiallista ramppaamista ja paikkojen kulumista. Hintaa vähän enemmän. Toisaalta aukiolo viikonloppuisin jopa viiteen aamulla voi osoittautua aika kuluttavaksi.


Ylhäältä on hyvät näkymät Turun päättäjien viimeisimpään möhläykseen, toriparkin monttuun. Sanomalehdessä kerrottiin tänään, että hallikauppiaat ovat hätää kärsimässä torityömaan karkotettua asiakkaat. Katujen vajoamisestakin on jo pitkään ollut puhetta. Voitaisiinko ajatella vielä täyttää koko monttu kivillä ja peitellä siistiksi?

Toivottavasti Walo rooftop pysyy paikallaan. Iloinen yllätys löytää kauniisti toteutettu uusi tila, varsinainen helmi ison montun reunalta, remontin alaisen tavaratalon katolla.

5 kommenttia:

  1. Tuosta maaperän vajoamisestahan kannettiin huolta Turussa jo vuosia sitten tätä parkkihallia suunniteltaessa. Nähtävästi olivat huolehtijat ainakin osaksi oikeassa. Liekö jotain muinaista jokisuistoa sekin seutu? Kaivaisivat kerralla enemmän ja tekisivät niin monta kerrosta parkkihalliin, että mahtuu. Kuopiossahan on ostoskatu tehty toriparkin jatkeeksi maan alle. Kivoja ravintoloita on sielläkin.

    Kutsuvia kuvia olet ottanut ravintolasta. Mitä Kuopion toriparkin remontista jäi mieleen, ovat juuri ne näkymät valtavaan monttuun kaupungin keskellä. Vuosien saatossa niitten kuvien arvo nousee, vaikka monttu vielä vähän vajoaisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa ei ole näin haastavaa paikkaa rakentaa toriparkkia, sanoo rakennuttajan edustaja. Mahtoiko haaste tiedossa etukäteen vai valkeniko tässä vaiheessa? Turha haaste se ainakin monen mielestä on. Äänin 36-30 meni näköjään päätös rakentamisesta läpi, puolesta kokoomus ja suurin osa demareista, keskusta, vastaan vasemmisto, persut ja hajaääniä demareilta ja kepulta.

      Vietiin eilen taas lisää tuttuja katsomaan uutta hienoa ravintolaa. Todellinen kansainvaellus sinne oli suuntautunut. Ylimmäinen avoin kattoterassikin on tosi tyylikäs. Kauniisti tehtyjä puurakenteita ja muita luonnonmateriaaleja. Lämpimiä ja hyväntuoksuisia.

      Poista
  2. Vihreäthän suorittivat näyttävän entreen Turun kaupunginvaltuustoon sittemmin vuonna 2017, vuoden liian myöhään kun tämä päätös oli jo tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin vuoden 2009 Mot-ohjelmassa käydyn keskustelun asiasta:
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/03/02/s-etuparkki-kasikirjoitus
      Jännä että niissä ohjelman puheenvuoroissa ei taideta lainkaan mainita tätä vajoamisen vaaraa. Muistelen kuitenkin että ohjelman pohjalta käydyssä keskustelussa maaperän soveltumattomuus tuli selvästi esiin. Harmi ettei keskustelua ole liitetty tuohon "käsikirjoitukseen". Toriparkkia on kuulemma suunniteltu Turkuun jo 1990-luvun puolivälistä lähtien.

      Ohjelmassa on keskusteltu vain siitä pitäisikö keskustassa autoilua pikemminkin rajoittaa kuin parkkihallin rakentamisella tukea. Minusta Kuopiossa parkkihalli on ollut erinomainen ratkaisu. Me maalaiset ainakin ajetaan aina halliin ja kävellään loppumatka. Kuopiolaiset vissiin etsivät niitä harvoja ilmaisia parkkipaikkoja muualta. Minusta parkkihalli vähentää autoilua juuri sen vuoksi, että ainakin itse ajan kaupunkiin vain halliin ja sitten sieltä pois. No, kirjastossa kyllä käyn autolla, koska siellä on niitä ilmaisia parkkipaikkoja!

      Poista
    2. Täytyy toivoa, että Turussakin parkkihallista on sitten aikanaan iloa monille, haittaahan siitä ainakin on tässä vaiheessa monelle. Alueen lähellä on jo iso parkkiluola, Puolalanmäen suunnalla, jossa on kuulemma usein paljon tilaa. Itse käyn keskustassa kävellen tai pyörällä, asutaan 3-4 km sieltä.

      Poista