Pierre Lemaitre: Petoksen hinta

Pierre Lemaitre osaa tottavie punoa koukuttavia rikostarinoita, niin että viisisataa sivua tulee ahmaistua hetkessä. Sen jälkeen herää hölmistyneenä ihmettelemään, mitä tapahtui, mikä maa, mikä valuutta. No Ranska tietenkin, Pariisi. Koukku muodostuu useasta komponentista: napakka kieli, kirjava, mielenkiintoisesti luonnehdittu tyyppivalikoima ja tietenkin tihenevä jännitys tarinassa, jonka juonen kieputuksissa joutuu välillä pelkäämään sen puolesta, löytääkö se ylipäätään enää ulos kapenevista sokkeloistaan. Sen verran kiivaassa rytmissä tapahtumat rullaavat yllättävien käänteiden kautta kohti - tuhoa vai pelastusta?  Mutta ei, kyllä Lemaitre kaikki irtonaiset lankansa punoo kiristyväksi köydeksi. Inhimilliset heikkoudet, itsekkyys, ahneus, kateus ja moraalittomuus purskahtelevat pintaan kun toiset taistelevat paikasta auringossa, toiset pitävät omastaan kiinni. Ihailtavaa on Lemaitren taito kehitellä nokkelaa ja hauskaa dialogia. Se näyttää helpolta.

Hän kohottaa vasenta kättään hieman intiaanien tapaan. Eleessä voi aavistaa tietyn hänelle tyypillisen pidättyväisyyden. Ujon intiaanin ele. Silloin hänen rannekellonsa valahtaa aina kyynärpäähän saakka.
- Miten menee, Charles?
- Parhaat päivät ovat takanamme.
Pakko myöntää, että toisinaan Charles puhuu kuin oraakkeli.

Petoksen hinnassa kohta kuusikymppinen Alain Delambre on työelämässään ajautunut irtisanomisen jälkeen laskevalle uralle, vuosikymmenten esimiesaseman jälkeen. Neljän vuoden työttömyyden aikana hän tekee varastotyötä aamuvuorolla, siivoustöitä yöllä - ja hakee nimellisesti töitä. Ranskalaiselle miehelle ei kai ole mikään ole nöyryyttävämpää kuin joutua turkkilaisen Mehmetin alaiseksi. Delambrella on ymmärtävä vaimo Nicole ja hyvin pärjäävät tyttäret sekä vävy, joka luulee itsestään liikoja. Vastoin odotuksia Alain saa vastauksen yhdestä hakemastaan työpaikasta ja kutsun hakijoiden valintatestiin. Se on suuren konsulttiyrityksen asiakkaalleen ideoima roolipeli, jossa lavastetaan panttivankitilanne tarkoituksena testata hakijoiden paineensietokykyä ja muita kykyjä ankarassa ja nopeasti muuttuvassa stressitilanteessa. Kyse on vieläpä kaksoistestistä, sillä johtotason toimen hakijoita haastattelevat henkilöassistentin tointa hakevat.

Lemaitre on kytkenyt Petoksen hintaan tosi-tv-tyyppisen pudotusleikin tarkastellessaan purevasti nykyistä yritys- ja työelämää irtisanomisuutisineen. Rikkaiden pörssiyritysten voittoja ja niiden johtajien muhkeita palkkoja uutisoidaan kursiivilla vastakohtana työttömän Alainin kujanjuoksulle. Kaikki ei mene putkeen, vaan Alain aloittaa yksinäisen cowboyn taistelun, jossa panokset kovenevat. Vastassa on suuryritys ja sen johtaja, monessa liemessä keitettyjä väkivallan osaajia ja kanssakilpailijoita. Kaikilla on omat tavoitteensa eikä kukaan ole valmis niistä tinkimään, yhden vanhenevan työttömän miehen edessä varsinkaan.

Jännitys tiivistyy ja meno lähestyy loppupuolella amerikkalaisen leffan klassista romurallia takaa-ajoineen. Vähän tulee mieleen, että Lemaitrella ei ole mitään ongelmia kehitellä ja nostaa jännitystä, lähempänä on liiallisen kiihdytyksen vaara, juonenkin tasolla. Parhaimmillaan kirjailija on tarkoissa yksityiskohdissa - sekä hahmojensa että ympäristönsä -  päähenkilönsä sisäistä monologia, ajatuksenjuoksua ja motiiveja peratessaan. Toiminnan voi jotenkin ymmärtää ja samalla nähdä häikäilemättömän ja itsekkään toiminnan johtavan katastrofista toiseen.

Tämä on moraalinen tarina työttömyyden onnettomuudesta, miehen menestyksen mittareista, jotka tekevät hänestä kuuron ja sokean lähipiirilleen. Petoksen hinta - suomennokselle on annettu liikuttavan vanhanaikainen nimi - kritisoi ankarasti suuryritysten toimintaa, raakaa kapitalismia. Samalla rivien välistä pilkistää aika sovinistinen kuva miehestä, joka on valmis mihin hyvänsä läheistensä puolesta, paitsi kuuntelemaan ja näkemään heitä. Pieniä rasismin hiekanjyviä  ja konservatiivisen maailman pilkan kohteita  jäi myös kirskumaan hampaisiin. Kuten erään menestyneen miehen häpeällinen salaisuus: naisten alusvaatteet. Se riittää tekemään hänestä hylkiöistä pohjimmaisen, jolle ei minkäänlaista onnea voi suoda.

Pierre Lemaitre: Petoksen hinta
Cadres noirs, 2010, suomentanut Kaila Holma
Minerva Kustannus Oy, 2019, 510 s