Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Vaikka on omien sanojensa mukaan introvertti ja vähäpuheinen, lukijalle Mia Kankimäki on sympaattinen ja hauska opas matkalla yönaistensa historiaan. Yönaisia voisi kutsua myös esikuviksi. Nimityksessä näkyy kirjailijan yöllinen levottomuus ja univaikeudet, joiden seurauksena hän on viettänyt öitä näiden naisten elämänkulkuja miettien ja omia polkujaan heihin peilaten. Polut ovat vieneet samoille seuduille, haudoille, maalausten luo. Kirja on Mia Kankimäen esikoisen, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, tapaan rakennettu: omat kokemukset lomittuvat historiallisten naishahmojen elämänvaiheiden kanssa. Niitä MK on tutkinut historiallisten dokumenttien kautta, naisten oma käsiala tulee näkyviin kirjeissä. Kokonaisuus on mielenkiintoinen, sivistävä ja hauska.

MK esittelee lähtökohtiaan matkustamiselle, joista ensinnä nousevat esille ikä (kirjoitusaikana 43 v), perhestatus (miehetön, lapseton) ja ura (työtön, omasta aloitteesta). Tilanne toisaalta pakottaa riuhtaisemaan, tekemään nyt tai ei koskaan haaveista totta, toisaalta mikään ei pakota jäämään paikoilleen kun maailma houkuttaa.

Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan, ja nauraa koko matkan.  (Mary Kingsley)

Tämä on yksi useimmin toistuvista neuvoista, joita eri aikoina eläneiltä yönaisilta löytyy: lähde.  Monia naisista, varsinkin matkaajanaisia, on yhdistänyt myös masennus, joka äkillisesti on hellittänyt matkalle lähtiessä. Matka on antanut uutta elämänhalua ja voiman tunnetta, kun sitä ennen on raahauduttu apaattisina aamusta iltaan. Näin silloinkin, kun matka on ollut täynnä vastoinkäymisiä ja taistelua. Maailma on lumonnut seikkailuillaan. Se mikä eniten on näyttänyt masentavan, on naisen arki kaikkina aikoina ja onhan tutkimusmatkailijanainen ollut 1800-luvulla kummajainen. Ja vielä erikseen sellainen nainen, jolla ei oikeastaan ole ollut edes koulutusta. Sillä semmoinenkin nainen tuli vastaan, jonka piti verhota perimmäinen motiivi tutkimusmatkailuun: halu vain olla matkalla ihan vain sen matkustamisen ja uusien maailmojen löytämisen takia.

Yönaisia ja heidän jalanjälkiään on kahdenlaisia: maailmanmatkaajat ja taiteilijat. Tanskalaisesta Karen Blixenistä ja Tansaniasta aloitetaan, jatketaan brittiläisellä Isabella Birdillä, 1800-luvun alkupuolen maailmanympärimatkaajalla, sitten tulevat Ida Pfeiffer, Itävalta (s. 1797) ja Mary Kingsley, Britannia, Alexandra David-Néel Belgiasta ja amerikkalainen Nellie Bly, 1800-luvun matkustajia kaikki.

Yönaiset ovat naimattomia, ammatti vanhapiika lukee monien esittelyssä ajan hengen mukaisesti, leskiä, mutta on joukossa lapsikatraan kasvattanut Idakin, jonka piti irti päästäkseen esittää matkansa pyhiinvaellukseksi. Naisten kirjeistä hahmotellut henkilökuvaukset ovat MK:n omia ja myös hänen kirjeensä heille, puhuttelunsa, ihmettelynsä esim sovinnaisuudesta ovat nykyajan normien mukaisia. Voi olla, että naiset itse eivät tulkintoja ja yönaisten nimitystä protestoimatta nielaisisi, mutta kuolleilla ei ole äänioikeutta. Näissä kansissa he ovat Mia Kankimäen yönaisia ja sellaisena kirja heidät esittelee. He ovat hänen omia voimanaisiaan, vähän kuin pikkutytön aarteinaan pitämiä kiiltokuvia - vaikka hän heidät nyt meille lukijoille jakaakin.

Karen Blixenin osuus on seikkaperäisin ja MK matkustaa Karenin jäljissä, lukee kirjeitä ja kirjoittaa omiaan rakkaalle Karenille - joka osoittautuu vähemmän sankarilliseksi kuin mitä kirjailija oli olettanut. Afrikka lumoaa sekä kirjailijan että lukijan, vaikka MK:lla on vaikeuksia safarioppaan kanssa; vähäpuheisuus tulkitaan väärin. Jokainen ymmärtää, että vatsan toiminta on avainasia varsinkin Afrikassa, jos aiotaan yöpyä savannilla leijonan karjunnan ja leopardin hiiviskelyn maustaessa matkaa. MK pääsee lopulta eroon vatsan psykosomaattisesta, leopardiperäisestä pysähtyneisyydestä.

Kunkin yönaisen historia päättyy k.o naisen elämästä ja kirjeenvaihdosta pääteltävissä oleviin neuvoihin, joissa korostetaan poikkeuksetta rohkeutta olla hyväksymättä ympäristön asettamia rajoituksia vapaudelle, lähdölle. Ne ovat vain tekosyitä olla toteuttamatta haaveitaan, seuraamatta intohimoaan.

Ajattelen, miten kummallisia intohimon kohteita ihmisillä on: länsiafrikkalaiset kalat, Kilimanjaron rinteiden yöperhoset, kaikenlaiset yönaiset. Asiat, jotka ovat toisille yhdentekeviä, outoja tai kerrassaan vähäarvoisia, ovat toisille elämän ja kuoleman kysymyksiä, sellaisia, joiden vuoksi on valmis uhraamaan kaiken. 

Matkustamisen rinnalla siitä kirjoittaminen yhdistää näitä naisia, MK:ta ja yönaisia. Yönaisten neuvoja: Kirjoita joka ilta. Omaa matkustamistaan ja kirjoittamistaan MK pohtii myös kriittisestä näkökulmasta, jossa kyseenalaistetaan 'rikkaan valkoisen' eli kolonialisoiva katse tai eksotisointi. Onko sallittua katsoa kaikkea ulkopuolisen ja muukalaisen silmin? Saanko yhtään anteeksi siksi että edes yritän ymmärtää? Tuomareita tulee löytymään jos mitään tekee, se on varmaa.

Kulkijoiden rinnalle Mia Kankimäki on löytänyt inspiroivat kuvataiteilijat. Tästä tulee mieleen Forgotten women. Artists joka on panokseni Turun kirjaston hankintoihin. Luin heistä Pirkko Kotirannan kolumnista HS:stä ja ehdotin hankintaa. Kirja saapui ja lainasin sen. Valitettavasti se oli  historiikki, muutamalla piirroksella varustettu. Olin ajatellut inspiroitua nimenomaan maalauksista, kuvista. Joka tapauksessa MK:n kuvataiteilijanaiset: Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana ja Artemisia Gentileschi ovat historiikkinsa ansainneet samoin kuin kirjailijan omat kokemukset kirjailijaresidenssistä Mazzanossa, Italiassa. On kuin olisin ollut siellä, italialaisten herkkujen äärellä, puheensorinassa, piazzalla. Lopussa päästään vielä kirjailijan lempimaahan eli Japaniin avantgardetaiteilija Yayoi Kusaman kautta - Japanista taiteilija kyllä lopullisesti muutti pois jo nuorena.

Yönaiset-nimitys tökki loppuun asti. Se oli vain nieltävä, jos mielin Mia Kankimäen teoksen lukea. Sivuasia se onkin, kirja innosti ja vei mukanaan. Monen luvun välissä mietin sopivampaa nimeä koko kirjalle. Päädyin tulokseen, jossa on hieman vanhahtava maku kuvastamaan kirjan historiapainotusta: 'Maailmanmatkaajanaisia, taiteilijanaisia. Esikuvia ja ohjeita'. Hyviä ohjeita tulikin roppakaupalla. Seuraavan neuvon Mia Kankimäki on hionut Artemisia Gentileschin, Firenze, 1593-1654, sen kaikkein kuuluisimman yönaisen elämää tutkittuaan. Nuorena raiskattu taiteilija kieltäytyi uhrin osasta.

Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan.
Mene eteenpäin. 

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Otava, 2018, 447 s

P.s. Kirjan loppuun on lisätty valokuvaliite noista esikuvallisista naisista, tutkimusmatkaajista ja taiteilijoista.