Goodbye Espoo!

Junauutisia ja muita muistoja
  

Ympyrä sulkeutuu ja me vanhat turkulaiset palaamme juurillemme. Tämän kunniaksi pieni muistojen kavalkadi, kokemuksiani ja havaintojani tältä ajalta. Lähes 30 vuotta on kulunut espoolaisena. Espoolaisuus, kuten vantaalaisuus, on monille uusi, monille väliaikainenkin identiteetti. Espoon päättäjien sitä on hankala sulattaa, mutta tottahan se on, Helsingin vetovoima on se joka tänne väkeä tuo.

Minullekin lähijuna Espoo-Helsinki ja asemat sen reitin varrella ovat osa tuttua arkimaisemaa. Kahdeksankymmentäluvulla suurin osa matkustajista oli suomalaisia, alkuperäisiä asukkaita, mutta enin osa muualta Suomesta muuttaneita. Sitten tulivat somalialaiset, muut afrikkalaiset, aasialaiset, virolaiset, venäläiset. Talvella opiskelijoissa on espanjalaisia, italialaisia, ranskalaisia. Balkanin ja Irakin, Afrikan ja nyt Syyrian sodat näkyvät täällä. Kuulen afrikkalaisen ja aasialaisen näköisen nuoren puhuvan suomea keskenään, paikallismurretta. Suomalaisia hekin. Helsingin seutu kansainvälistyi 30 vuotta myöhemmin kuin Tukholma.

Vain pari asemaa erottaa Espoon aseman Kauniaisista/Grankulla. Espoon keskus - melkein Kauniaisissa! Esbo centrum - nästan i Grankulla!  Vain Kauniaisten seisakkeella voi nähdä perinteisen suomalaisen toivotuksen töhrittynä muodossa Haista f-u. Kauniaisista junaan astuu hyvin ehostettuja ja parfymoituja varakkaita, aikoinaan ensimmäiset kännykän käyttäjät näissä junissa, kun sillä vielä tehtiin vaikutus. Tänä keväänä näin vauvan suorittavan tyylipuhtaita pyyhkäisyjä isänsä ojentamalla älypuhelimella. Samassa vaunussa istuu viinalla ja muulla läträäviä reissumiehiä ja -naisia. Olen lukenut junamatkoillani monta kirjaa. Silti junassa voi olla myös kuin elokuvissa, tai katukahvilassa. Joskus elämäntapataiteilijoiden joukossa on varsinaisia tarinan iskijöitä tai lakonisia lohkaisijoita. - Kävisit joskus bastussa, sähän olet kuin mikäkin tarzan, puuttui eräs kaverinsa ulkoiseen habitukseen. - Saatana kun jalka oli aamulla puuduksissa. - Ai miks. - Sä olit sammunut sen päälle.

Tuorein short cut tältä viikolta: istun lähijunassa lukemassa. Vastapäätä istahtaa tumma mies mustat lasit silmillä. Silmäilemme molemmat yhden leveän takamuksen päässä minusta istuvaa suomalaista äijää, joka röhnöttää jalat pitkinä ja haukottelee välillä kita ammollaan. Häntä vastapäätä istuu nuori nuttura-rastatukkainen mies, joka joutuu sijoittelemaan jalkansa äijän jalkojen ulkopuolelle mahtuakseen. Olen monet kerrat junassa hoitanut kukkahattutädin virkaa ja pyytänyt ottamaan kengät istuimelta. Kaksikymmentä vuotta sitten sanoin kahdelle tatuoidulle duudsonille että tupakointi on kielletty täällä junassa. Hämmästyin kun he mitään sanomatta heittivät sätkät junan ikkunasta. Nyt en keksi miten sanoisin äijälle, että muittenkin pitäisi mahtua, jatkan lukemista. Nuori rastapää alkaa kääriä sätkää. - Ai sä käytät noita, onko ne hyviä, kysäisee äijä. - On, tässä tupakka on tuoretta. - Mä poltin aikaisemmin kolme askia päivässä. - Se on aika paljon. Parin minuutin hiljaisuus. - Vielä yks kysymys, kun sulla on toi tukkalisäke, niin miten sä peset sen. - Ei tää oo lisäke. Tää on mun oma tukka. - Ai toi vaaleakin osa. -Niin. Mä olen kasvattanut tätä kymmenen vuotta. Tätä ei saa pestä liian usein. Se voi homehtua. - Niin varmaan. - Mä pesen sen kolme kertaa viikossa. - Mä pesen pääni joka päivä, ilmoittaa äijä. Tässä vaiheessa tumma mies minua vastaapäätä ja minä virnuilemme toisillemme leveästi.

Niin, Espoossa parasta on Helsingin läheisyys. Jollei oteta huomioon vanhaa Espoota ja luontoa. Espoossa on hienoja vanhoja puita, kuusia, mäntyjä, pihlajia, tammia, vaahteroita, koivuja. Ihania vanhoja puutarhoja omakotitalojen ympärillä. Kyllä, naapurin puutarhasta ja hepoistakin voi nauttia.

Bodom. Tästä nimestä suurin osa suomalaisista muistaa Bodomin murhat. Jos se oli unohtumassa, uusi oikeudenkäynti muutamia vuosia sitten palautti asian ihmisten mieliin. Järvi on kuitenkin kaunis ja monipuolinen näillä seuduilla, joista meri on jo aika kaukana. 

 

Kun siis meri on aina meri!  Bodomilla uitimme mekin tyttöjämme 80-luvulla. Myöhemmin sain siellä aivan väärän kuvan retkiluistelusta. Järvi oli jäätynyt sinä talvena, ehkä kymmenen vuotta sitten, ilman lumen hiutalettakaan. Se oli peili, jonka läpi näkyi pohjaakin. Laitoin siellä uudet retkiluistimeni jalkaan. Tuuli oli myötäinen, kun luistelimme etelästä pohjoisrannalle. Se oli silkkaa juhlaa, helppoa kuin mikä. Mutta vastatuuli ja matka takaisin olikin jo ihan muuta. Ja sitten tuli tavallisia talvia, lunta jäällä, vastatuulta, epätasaista jäätä. Ihan toinen laji. 

 

Nyt on Bodomilla uudistettu rantapuistikkoa ja uusi kahvila on auki joka päivä. Lounaita ja jätskiä. 

 

Meidän parveke - lasittamaton siksi kesäisin kukkainen - jossa terassi aukeaa aina maaliskuussa.

Siellä oli lautasantenni. Katselin joskus Berlusconi-kanavia kunnes sain tarpeeksi siitä, että aina tulee laatikkoleikkiä ja siitä, että ymmärsin liian vähän. Kerran näin dubatun italiankielisen version yhdestä suosikkielokuvastani 'Hyvät, pahat ja rumat'. Siinä on niin vähän repliikkejä, että ymmärsin. Rosvo tähtää kylvyssä olevaa Clint Eastwoodia ja selittää samalla mitä on tekemässä. Clint vetää nopeammin ja sanoo 'Quando si spara, non si parla'. Kun ampuu, ei pidä puhua. Sama Clint muuten, jonka sukulaiseni Jussi näki Tallinnan TV:ssä viroksi dubattuna poistumassa saluunasta: 'Kus on mun hopoti?' lausahti lännen kovin pyssymies.

Meidän talo. Taloyhtiössä on hyvin varusteltu grillikatos. Yhdessä portaassa asuu harrastajakalastaja, joka valmistaa siellä kalansaalista. Äijäenergiaa riittää talkoisiin ja korjauksiin. Talon miehet kävivät porukalla jopa Viipurissa. Kakarat potkivat palloa, äijät parantavat maailmaa.

Kosovolainen mies muutti pois. Tapasin hänet sittemmin kirjastossa, virkailijana. Vieläkö pihaparlamentti kokoontuu, hän kysyi. Pihassa on monta 'varatalomiestä'. Esko oli heistä toimeliain. Kun lumi satoi pihalle, hän oli siellä ensimmäisenä kolaamassa. Hänen ympärilleen kasvoi aina rinki kavereita. Esko muutti Salon seudulle mökkinsä lähettyville, sulostuttamaan uusien naapureidensa elämää. Anja perkaa talon kukkaistutuksia, mutta harkitsee Hämeenlinnaan muuttoa.  Pihassa on hyvä meininki. Täällä tepasteli myös aikoinaan läheinen eläin: Dora mäyräkoira, vuosina 1990-2005. Maallinen tomumajansa sijaitsee Turun saaristossa tammen alla. 
 

Espoo on laaja: Etelässä Tapiolasta Kivenlahteen ulottuu hieno rantaraitti, jossa kauniit huvilat katsovat merelle ja korkeat hongat erottavat tien puutarhoista. Onneksi rantaraitilla kaikki saavat nauttia meren välkkeestä. Pohjois-Espoossa on Nuuksion hieno kansallispuisto. Kirsikaksi tähän Espoo-kakkuun: Nuuksio toukokuun alussa 2014.