Louise Kennedy: Asemat

Kansikuvat Nuori mies/Getty images,
 Nuori nainen/Mark Charn, Rachel Stones

Louise Kennedyn Rikkomusten tyylin tunnistaa hänen tuoreimman teoksensa Asemat suomennoksessa. Ronskia ja rouheaa. Asemat vielä asteen verran enemmän, johtuen päähenkilöiden ikävaiheesta aikuisuuden kynnyksellä. Ettei vain ihan lukiessa veren alkoholipitoisuus lähtisi nousemaan. Sen verran reippaasti alkoholi virtaa missä vain, sekä Irlannin kotiseudulla että Lontoossa. 

Róisín McCaffrey, vuonna 1982 16-vuotias asuu kaksin äidin kanssa isän pakattua kamppeensa ja häivyttyä Lontooseen. Tyttö on terävä päästään ja suustaan, koulukiusaaminen on jättänyt pysyvän puolustus/hyökkäysasenteen. Pohjois-Irlannista muuttaneen murretta on ilkuttu, siinä yksi syy. Epätodennäköisen parhaan ystävän, varakkaan perheen pojan Redin tausta jää pitkälti pimentoon. Se miksi poika on käytännössä ajettu kodistaan. Pari kiertää toisiaan osaamatta selvittää itselleen tai toiselle, mitä toisesta haluaa. Róisín elättää kuitenkin romanttisia ja seksuaalisia haaveita pojasta, mutta ei uskalla niitä ilmaista. Rediä ihailee ja hänestä haaveilee moni muukin teini-ikäinen tyttö koulussa.

Red lähtee Lontooseen pakoon kotiaan ja kotiseutuaan. Róisín onnistuu löytämään hänet, etsittyään ensin isänsä ja tämän uuden perheen. Isän uusikin puoliso on jo saanut kokemusta juoposta miehestä, vauva ei asiaa muuta. Redin asuttama kämppä, johon Róisín jää hengailemaan entisten koulu- ja muiden tuttujen seurassa on vallatussa talossa. Vasta teini-iän taakse jättäneiden elämä alkaa muistuttaa Trainspotting- tyylistä huumeiden ja alkoholin huuruista sekoilua.

Bändin laulaja oli ryypännyt läpi koko esityksen, ja hänen keskittymisensä alkoi herpaantua: hän aloitti laulamisen liian myöhään ja unohteli sanoja. Tämä on kaunis biisi voitteko nyt pitää turpanne kiinni? hän mongersi mikrofoniin. Róisín tunsi yhtäkkiä niin suurta inhoa, että se oli melkein liikaa. Eiko irlantilaisia ja heidän juopunutta melankoliaansa päässyt minnekään pakoon? - Raivo on kuin voimakenttä, Red sanoi.

Köyhien ja liian nuorina omillaan olevien irlantilaisten nuorten, varsinkin poikien, elämä on rankkaa Lontoossa. Tytöillä näyttää olevan lähtökohtaisesti hieman paremmat eväät asioidensa hoitamiselle, ruoanlaittotaitoa ja muuta käytännön läheistä taitoa. Pojat, Red ja kaverinsa, hukuttavat epävarmuutensa viinaan ja huumeisiin, kuten heidän isänsä ennen heitä. Suurin uhka tytöille holtittomissa olosuhteissa on näissä huuruissa vahinkoraskaus, ehkäisyn puuttuessa.

Tragedian aineksia on kertomuksessa riittävästi, vaikka epäsuora ja ronski dialogi kuorruttaa kaiken mustalla huumorilla. Nuorten tunteet vaihtuvat kiihkeästä seksuaalisesta palosta murhaavaan mustasukkaisuuteen. Lontoon sykkeessä päihteiden musta syöveri imee mukaansa sekä vanhempia että uusia sukupolvia.

Asemat etenee kronologisesti aina vuoteen  2007 asti ja kuvaa Róisínin aikuistumista ja sovintoa varsinkin äidin mutta itsensäkin kanssa. Róisínin rakkauselämä ja vahvimpana suhde Rediin polveilee kaiken etsinnän taustalla. Ystävät osoittautuvat pahoissa paikoissa tärkeiksi, kun itseriittoinen kapinallinen vain jaksaa heitä kuunnella. 

Katoliset rituaalit iskevät Asemissa räikeästi vastoin päähenkilön tuntemuksia; ulkokultainen käytös peittää syvät haavat, rikkaus suojaa pahimpia rikoksen tekijöitä. Osa tästä luihin asti ulottuvasta historiallisesta traditiosta jää minulle kokemuksellisesti niin vieraaksi, etten varmaan ymmärrä kaikkia sen ulottuvuuksia. Pahoista asioista vaikenemisen, häpeän ja sen seuraukset.

Asemat avautuu uskoakseni irlantilaiselle identiteetille syvällisemmin kuin muille. Sen surut ovat paljossa peräisin Irlannin historian kovista kokemuksista, joista häikäilemätön isännän ääntä käyttänyt Englanti on vastuussa. Se on brutaalimpi ja paikallisempi kertomus kuin kiellettyä rakkautta kuvannut Rikkomuksia.

Louise Kennedy: Asemat
Stations, 2026, suomentanut Maija Heikinheimo
Kustantamo S&S, 2026, 313 s