Helsinki on kaunis

Monen blogistin tämän vuodenajan kuvakavalkadeista innostuneena, näppäilin minäkin muutaman kuvan lauhan joulukuun alun Helsingistä. Helsingissä on ihana kävellä vanhoja katuja. Kaupunki on pieni verrattuna maailman metropoleihin, mutta kuitenkin sen kokoinen että löytyy eri-ilmeisiä kaupunginosia.  Pitkäsilta on edelleen vaikuttava jakaja.  Vanhat duunarikaupunginosat, Vallila, Hakaniemi, Sörnäinen ovat karuja, samalla jotenkin mutkattomia. Hakaniemen halli ja tori ovat alkuperäisen oloisia verrattuna Kauppatorin turistisyöttölöihin.

Eteläinen Helsinki on koristeellisten vanhojen arvorakennusten hallitsema, hienojen kattojen vuoropuhelua, vanhojen puistojen paksurunkoisia puita. Sitten tulee vastaan meren peili. Kun näitä katuja kävelee, mieleen putkahtelevat Kjell Westön Missä kuljimme kerran, Waltarin Kuka murhasi rouva Skrofin, ja muut Komisario Palmu-leffat. Meren rannalla Kaurismäen Calamari Union jossa lähdettiin Kalliosta Eiraan paremman elämän toivossa. Tai vaikka  Georg Malmstenin laulu
 
Kun rantsussa näin skiglarit ja bulit ongarit,
niin skönelle mä kaipasin.

'Ethän koputa ikkunaan koska minä ja yks Iina saadaan slaagit /Hunden'

Kaivopuiston rannassa kaksi pikkupoikaa tasapainoilee kivetyksellä. Siitä tulee minulle tänään mieleen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni Kolmas kirja, jota luen lähijunassa matkalla Espoosta Helsinkiin. Ällistelen kuinka läheltä keski-ikäinen mies näkee omaan pikkupojan maailmaansa vieläkin.

  

Ja vielä Rikhardinkadun kirjastoon, jossa voi piipahtaa vain haistelemassa ilmaa ja tunnelmoimassa kirjatornin äärellä. En tiedä toista näin liikuttavaa kirjastoa. Hienoja uusia on monessa paikassa, mutta tämä on söpö!