Kerstin Ekman: Grand final i skojarbranschen.

 Roman.

Albert Bonniers Förlag 2011, 396 s

" Ritva Sarkola on toiminut kirjojeni haamukirjoittajana", 16 rikosromaania omissa nimissään Gummeruksen kustantamana julkaissut Tuula Sariola myöntää. Haamukirjoittajan käyttäminen tarkoittaa sitä, että yksi antaa kirjalle nimensä ja kasvonsa, toinen henkilö sisällön. 
 

Tämä vuosien takainen kirjamaailmaan liittyvä uutinen tuli ensimmäisenä mieleen Kerstin Ekmanin romaanista. Siinä Lillemor Troj on parrasvaloissa, lehtihaastatteluissa näkyvä ja lopulta Ruotsin akatemian jäseneksi nouseva kirjailijanimi ja -kasvo. Varsinainen sisällön tuottaja, piilossa pysyvä kirjoittaja on Barbro Andersson, Babba. Vuosikymmeniä kestävän yhteistyön alkuna on novellikilpailu, johon Babba osallistuu Lucia-aiheisella murhamysteerillä. Hän ehdottaa Lillemorille yhteistyötä, jossa tämä esiintyy kirjoittajana, osallistuu kilpailujen palkintojenjakoon, palkkio jaettaisiin molempien kesken. Hyvin erilaiset naiset saavat molemmat hyötyä ja elää mieleistään elämää; Lillemor on sovinnainen, kunnianhimoinen, huomiosta ja ihailusta nauttiva kaunotar, Babba on homssuinen ja rento taiteilijaluonne työläistaustaisesta perheestä. Häntä eivät markkinointi, palkinnot ja peilisalit kiinnosta. Itseluottamusta kirjailija ei tarvitse, mutta kylläkin anonyymiutta sanoo Babba. Novelleista yhteistyö kasvaa toisiaan seuraaviin menestysdekkareihin ja vielä kaunokirjallisuuteen. Lillemor Troj on lopulta nimekäs kirjailija ja ovet aukeavat jopa kaikkein pyhimpään, Ruotsin akatemiaan.

Alussa kustantaja on saanut käsikirjoituksen romaanista, joka kertoo koko tämän petoksen alusta loppuun. Lillemor Troj näkee paljastumisensa hetken olevan käsillä ja onnistuu pakenemaan kustantajan luota käsikirjoitus mukanaan. Kirjassa Lillemor lukee läpi kaksoiselämäänsä tästä Babban kirjoittamasta romaanikäsikirjoituksesta. Babban menneisyyden kuvausta seuraa Lillemorin nykyhetkessä tapahtuva muistelu samasta ajanjaksosta.

Petos on jatkunut vuosikymmeniä, vaikka Lillemor on pyristellyt huonon omatuntonsa kanssa. Hän on kuitenkin kaikkien vietävissä, ensin määräilevän äitinsä, sitten uskottoman miehensä ja lopulta ovelan haamukirjoittajan. Hän on heikko maineelle ja makeisille. Kaikki sujuu Babban komennossa, hän pääsee mukaan seuraamaan 'suojattinsa' kimalle-elämää ja ammentaa siitä materiaalia. Mukaan kudotaan Lillemorin perheen, muoviveneillä rikastuneen isän ja tämän alkoholisoituneen vaimon kamppailuja paikasta auringossa Kramforssin tarkkarajaisissa seurapiireissä, terapiaa Lillemorin psyyken ylikuormittuessa kirjallisen petoksen lisäksi ahdistavasta äidistä ja onnettomista avioliitoista sekä Babban omia rentoja ja boheemeja rakkaussuhteita.

Babban kautta kirjailija käsittelee minä-muodossa ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksia, varsinkin sosialidemokraattisen puolueen näennäisdemokraattista hallintoa joka on usein pystyynkuollutta byrokratiaa ja oman edun tavoittelua.

Huvittava yksityiskohta, joka toi minulle muistoja mieleen nuoruuden kesistä Tukholmassa oli tämä: Hon hade samarbetat med en kvinnogrupp som hade rötter i KFML utan r och Länsteatern och skrivit manus till ett bygdespel om en sågverksstrejk på 1870-talet. (KFML on Kommunistiska Förbundet Marxist-Leninisterna. Siitä erkani ryhmä KFML r jossa r = revolutionära eli maolaiset, Ruotsin taistolaisia vastaava ryhmä 1970-luvulla. Gnistan -nimistä lehteä möivät Sergels torgetilla partaiset nuoret miehet ja laihat naiset pitkine villatakkeineen, Marxin Pääoma kainalossa.) Lillemor oli kirjoittanut dogmaattisen kirjoitelman ajan hengessä. Mutta sitä, eikä muitakaan Lillemorin omia kirjoituksia, haamukirjoittaja ei suostu käyttämään.

Lillemorin toisen avioliiton kautta pohditaan nuorten kasvatusta. Avioliiton mukana tulee teini-ikäinen puolirikollinen ja huumeidenkäyttäjä elätettäväksi. Ajan psykiatria tukeutui vahvisti brittiläiseen psykiatriin nimeltä Laing ja nuoren oireet olivat vain osoitus perheen sairastumisesta ja nuori oli niiden tuskien viaton kantaja.

Markkinointia ja näkyvyyttä kaihtava oikea kirjoittaja Babba ja kirjailijuuden julkisuudesta elävä Lillemor väittelevät usein kirjoittamisesta. Onko joku totta koska se on julkista? Onko meidän suhteemme valhetta, koska sitä ei ehkä ole niin helppo selittää. Tuleeko siitä valhe, että me tarvitsemme toisiamme, koska emme kerro sitä kenellekään? Kyllä sinä tiedät, että kirjailijat varastavat ja valehtelevat. Lainaavat, saavat vaikutteita, mukailevat, parodioivat, vihjaavat. Kaikkea muuta paitsi plagioivat, sitä ei saa tehdä. Ainakaan sitä ei saa sanoa. Mutta he varastavat joka tapauksessa. Kirjallisuus elää kirjallisuudesta. (Oma käännös)

Kerstin Ekman on kirjoittanut ison kasan kirjoja, joita on myös palkittu ja hän on Ruotsin akatemian jäsen. Hän jättäytyi sen toiminnasta pois, koska akatemia ei hänen mielestään ottanut riittävän selvästi kantaa Salman Rushdien saamaa fatwaa vastaan. Rohkea teko. Hän on elänyt pitkän elämän, josta riittää ammennettavaa, poliittista historiaa, yhteiskunnan muutoksia, eikä vähimpänä kirjailijan roolin muutos yksinäisestä ja introvertista nykyajan julkkikseksi, jolle näkyvyys on elinehto. Sitä tässä myös demonstroidaan ja protestoidaan. Vaikka Ekman kirjoittaa hienosti, minusta romaanin rakenne on keinotekoinen ja se leviää liian monille sivupoluille. Se on ahminut liikaa minuun makuuni.

Kirja on suomennettu nimellä Huijareiden paraati, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen.

Annami tykkäsi, samoin Suvi Ahola Hesarista