torstai 4. syyskuuta 2014

Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus


Suomentanut Sampsa Peltonen


WSOY 2013, 192 s

Tampereella asuvan irakilaissyntyisen kirjailijan, elokuvakäsikirjoittajan ja -ohjaajan novellit liikkuvat äärimmäisten vastakohtien välillä: itsemurhapommittajasta suomalaiseen metsään – nähtynä koiran silmin. Irakissa ollaan Saddamin jälkeisessä, amerikkalaisten miehittämässä maassa. Murjotut ihmiset voivat olla kotoisin Iranista, Irakista tai Afganistanista. Yhteistä on sota, pakolaisuus, mielivalta, kaameat kokemukset ja kohtalot, jotka voivat tarinoissa tulla esille vain ohimennen, sivulauseessa. Fantasia ja surrealismi siivittävät mielikuvituksen irti maanpäällisistä helveteistä ja mustista muistoista. Pojat epäilevät saavansa vielä puuttuvan maalitolpan peliin, kunhan seuraava teloitus on suoritettu. Tiikeri ampuu edelleen granaattiomenapuun taakse pakenevaa, vaikka on jo bussikuskina Helsingissä linjalla 55.

Jotkut novelleista ovat niin välähdyksenomaisia katkelmia toisesta todellisuudesta, että ne menivät yli ymmärrykseni. Symboliikkaa joka ei aina avautunut. Irakissakin joku napsauttaa Facebookin auki, vaikka seuraavassa hetkessä autopommi räjähtää ja koko novelli on pätkä salamurhan juonimista. Pikkuveli ihailee isoveljeänsä Kovista, joka kaverin kanssa hautaa elävältä tuntemattoman ja vihkii samalla veljensä tämän teon tekijöiden joukkoon.

Sodista ja väkivaltaisuuksista oli tullut kuin kloonauslaite, joka puki meidän kaikkien kasvoille kivun ja piinan naamion.

Novellit ovat täynnä makaaberia huumoria, kuolemaa kaikkialla. Mustan huumorin kukkia pulpahtelee esille siellä täällä kuten novellissa Sunnalaisten anaali vs. šiialaisten anaali. Kertoja pyytää apua seksiongelmiinsa Irfanilta, entiseltä poliisilta, erilaisista syytteistä vankiloissa viruneelta mieheltä. Irfan taas on pahenevan unettomuuden riivaama mies. Kertoja saa aukottoman selvityksen siitä, miksi anaaliseksi on šiialaisille sallittua mutta ei sunnalaisille. Koraanista ja tulkintaeroista löytyy vastaus. Irfankin saa neuvon unettomuuteensa ja sen ydin on ruumiinlämmön alentaminen. Irfanin reippaat Koraanin tulkinnat käyvät hyvin esimerkistä siitä, miksi kirjailija joutui kotimaassaan vaikeuksiin ja sensuroiduksi ja muutti Suomeen vuonna 2004.

Liikuttavin kaikista, tyrmistyttävien, ällistyttävien ja kauhistuttavien jälkeen, oli minulle viimeinen novelli Parahin Beto. Siinä taitaa filosofoida suomalaisesta metsästä, koirista ja ihmisistä - tarkemmin kommunikaatiokyvyttömistä ja päihdeongelmaisista suomalaisista - haukkuvainen itse. Luokkatoveri Sanchosta tuli kuulemma kirjailija. On kai peräti julkaissut kolme tiiliskiveä aiheesta Yhteiselo ihmisen kanssa – uhka vai mahdollisuus.

Kaunista suomea kirjoittaa kääntäjä Sampsa Peltonen.
Kirja sai vuoden 2014 Independent-lehden palkinnon vuoden parhaasta ulkomaisesta kaunokirjasta. Englanninkielinen käännös on nimeltään The Iraqi Christ.

3 kommenttia:

  1. Luin tämän jokin aika sitten, mutta jätin postaamatta vaikeaselkoisuuden vuoksi. Sinä kokosit Leena tämän niin hienosti, että tekisi mieli lukea uudestaan. Kääntäjälle tosiaan kiitos hyvästä työstä.

    VastaaPoista
  2. Hikoilin minäkin tämän kanssa, kun oli ajoittain käsittämättömiä suonsilmäkkeitä noissa tarinoissa. Minulle palikka-aivolle kaikenlaiset metaforat on sama kuin mitä häh...Ja vielä kun olen jo ehtinyt uppoutua seuraavaan, niin piti melkein ruveta lukemaan uudelleen. Kyllä tämä palkintonsa ansaitsi.

    VastaaPoista
  3. Käy Leena vilkaisemassa minun blogissani. Sinulle on haaste!

    VastaaPoista