Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Otava 2014, 286 s

'Homoja. Minä en sitten lainkaan pidä homoista'. Olin hämmentynyt. Eihän kukaan tulisi tällaiseen paikkaan ellei pitäisi homoista. Kun kysyin kissalta, miksi se ei pitänyt homoista, se sanoi, ettei sillä ole mitään homoseksuaalisuutta vastaan, ainoastaan homoja. Ennen kuin ehdin esittää sille toisen kysymyksen ja todeta, että yleensähän ihmiset pitävät homoista mutteivät homoseksuaalisuudesta, kissa täydensi vastaustaan. 'Kyllähän minä jos jonkinlaisesta kollista pidän, mutta minä vihaan narttuja!' se totesi jyrkästi ja risti tassunsa pöydälle. 'Täytyy päättää, aikooko olla mies vai nainen', se jatkoi ja loikkasi sitten aivan yllättäen pöydälle, nosti takapuolensa koholle ja ojensi etutassunsa pöydälle.

Voi miten monta mielenkiintoista rosoa ihmisen elämästä Pajtim Statovci valaiseekaan tässä kirjassa: kosovolainen muslimiperhe Suomessa, perheen poika joka löytää homoseksuaalin identiteettinsä, rakkauden ikuinen jano, sen epätoivo, sen ihanuus ja kauheus, vanhemmuus ja auktoriteetti, parisuhteet, miehen ja naisen roolit patriarkaalisessa yhteiskunnassa, niiden muutokset uudessa kotimaassa, suomalaisten ennakkoluulot, maahanmuuttajien kohtaama arki Suomessa. Ja vielä käärmeys ja kissaus maagisina ja mystisinä, selittämättöminä mutta sitäkin kiehtovammin kuvattuina taustapeileinä. Onko siinä jo liikaa? Ei ollenkaan, kaikki on kudottu hienoksi balkanilais-suomalaiseksi matoksi, kaikki värit ovat tarpeellisia ja täydentävät toisiaan.

Olen kauan odottanut tätä kirjaa. Kirjaa, jonka Suomessa kirjoittaa maahanmuuttaja, toisesta kulttuurista tullut, jolle suomi on kuitenkin äidinkielen veroinen. Tämä viisto valaisu on mielenkiintoinen. Siinä on jotain samaa kuin on seurata kahden ihmisen vilkasta keskustelua katukahvilassa tai odotushallissa kolmannen sivustakatsojan ilmeiden kautta. Kielen kauneus ja taidokas käyttö ei välttämättä liity kirjailijan taustaan maahanmuuttajana, mutta sisältö ammentaa niistä murroksista.

Albaaniperheen tarinaa kertoo kaksi perheenjäsentä, äiti ja poika. Äidin, albaanityttö Eminen kertomus alkaa hänen häistään vuonna 1980 Kosovossa. Häämenot eivät ihan suju traditionaalisen kaavan mukaan, sillä sulhanen Bajram - jonka nimi tarkoittaa juhlaa - on niin iso taistelukukko ja machomies, että hän ei välitä edes paikallisista tavoista vaan ottaa ja alistaa muiden odotuksista ja etiketistä välittämättä. Hän edustaa taakse jäänyttä aikaa ja hänenlaisilleen miehille on luvassa suuria vaikeuksia ylläpitää vahvemman oikeuteen perustuvaa omakuvaansa. Niin tässäkin perheessä. Mutta Kosovossa vielä eletään miehen kovassa komennossa, nainen alistuu kovaan kohteluun, tekee ruokaa, siivoaa ja synnyttää. Titon kuoltua kymmenen vuotta myöhemmin Jugoslavia hajoaa sotiin ja tältäkin perheeltä loppuu toimeentulo. He pakenevat Suomeen. Pojan, Bekimin elämää kuvataan nykyajan Suomessa. Tarinat punoutuvat toisiinsa lopussa.

Bekim on täynnä nuoren miehen hellyyden ja rakkauden kaipuuta ja etsintää. When you touch me, I die just a little inside. I wonder if this could be love on lainaus kirjassa Lady Gagalta. Pojan käärmepitoisia painajaisia torjuttiin lapsuuden kodissa imaamin voimin, silti, tai siksi, hän hankkii itselleen lemmikiksi valtavan kuningasboan, joka oleilee sängyn alla tai ikkunalla läjänä. Muuten hän pyörii kuten muutkin ikäisensä levottomat nuoret baareissa onnea etsimässä. Kissat kirjassa ovat mystinen elementti, koska siinä tavataan sekä 'kissa' että kissa. Ensimmäinen kohdattu kissa on vähemmän kissa ja enemmän baarista löytynyt oikukas rakastettu, leuhka ja itsetietoinen. Entiseen Jugoslaviaan, kotiseudulleen tekemällään matkalla keltaraidallinen resuinen kulkukissa on tärkein elävä olio, jonka Bekim kohtaa, siihen hän kohdistaa huolenpitonsa ja hellyytensä. Muu on tässä väkivallan moukaroimassa maassa hänelle yhdentekevää. Se kaikki edustaa hänen isänsä julmaa maailmaa, siellä kohdellaan huonosti niin kissoja, naisia kuin homomiehiäkin.

Suomessa perheen lapset kasvavat ja katoavat vanhempien vaikutuspiiristä. Isä menettää aluksi saamansa otteen uudesta ympäristöstä, tilalle tulee ainainen häpeä ja pelko, hän kutistuu kaikille olemattomaksi. Bekimin kuningasboa yrittää taltuttaa isäntänsä, mutta se ei onnistu. Nuori mies ei enää tarvitse boaa mihinkään, uutta rakkautta sitäkin enemmän. Poika toivoi kauan isän kuolemaa eikä uskonut sen jonakin päivänä saavansa. Eikä hän tiennyt sen jälkeen ajattelevansa tätä niin usein.

Pajtim Statovci on syntyisin Kosovon albaani, joka muutti Suomeen 2-vuotiaana (s. 1990) ja tämä on hänen esikoisteoksensa.

Tästä on paljon kirjoitettu, se on saanut monissa arvioissa kiitosta tai melko hyviä arvoita. Minusta tämä oli täysosuma. Onnistunut synttärilahja tyttäriltä. En ole lukenut pitkään aikaan tällaista kielenkäyttöä ja tarinan rakentelua, herkkää ja hienostunutta, hauskaa ja henkevää. Odotan lisää!