På besök hos Prins Eugen på Waldemarsudde

ja muita näkymiä Tukholmasta 

 

Ei Tukholmakaan ole hehkeimmillään tammikuisessa loskakelissä, kuten ei lähtösatamamme Helsinkikään. Samaa pohjoismaista leutoa talvea eletään.

Tämä laiva taisi joskus ammoisina aikoina 60-luvulla kulkea Turun ja Tukholman väliä. Nyt jos turkulainen vapaaneuvos ja -neuvoksetar haluavat matkustaa laivalla Tukholmaan lomalle, on mentävä Helsingin kautta. Ellei sitten halua herätä klo 5 aamulla siivoojan tuloon ja tuijottaa pimeää kaupunkia kolmisen tuntia tähän aikaan vuodesta. Se aikataulu on tarjolla Turusta lähtevälle lomalaiselle.

Birger Jarl on still going strong, näköjään hyvässä maalissa ja hommissa edelleen.



Tekisi mieli kutsua Espoon viherpalvelu opintoretkelle Tukholmaan. Näkisivät miten vanhoja puita hoidetaan. Ne saavat kasvaa portin ympärillekin. Espoossa viherpalvelu osasi kaataa puut. Vieläkin olen katkera niistä komeista hopeapajuista, jotka yli kymmenen vuotta sulostuttivat minun ja monen tilhiparven elämää muuten niin ankeassa Espoon keskuksessa ja jotka 'viherpalvelu' sitten kaatoi. 

Prins Eugens Waldemarsudde on suosikkipaikkojani turistina Tukholmassa.

Meillä oli tähtäimessä Matissen oppilaiden taidenäyttely, mutta yhtä hyvää taidetta on koko matka sinne Strandvägenin upeiden vanhojen talojen ohi, joiden kattoja koristavat toinen toistaan komeammat hatut ja myssyt, kruunut ja krumeluurit. Abba-museokin on näköjään noussut tuohon museorypäkseen, joka Djurgårdenin alkupäätä hallitsee.

Kyllä taiteilijan värit ovat kuin käsiala, inspiroitua voi, mutta jokaisella on omansa. Museossa oli vain tämä Matissen työ, ja kyllähän se erottui.

Sigrid Hjerténin maalaus 'Ateljéinteriör' vuodelta 1916 kuvaa naistaiteilijan rooleja. Hänet itsensä nähdään sekä sohvalla takana, ikävystyneenä kahden miespuolisen taiteilijakollegansa välissä - joista toinen hänen puolisonsa Isaac Grünewald - ja etualalla vapaana taitelijana toisen taiteilijan kanssa. Hänen poikansa ryömii esiin kulmassa. Näyttää että äiti ei saisi olla noin.

Matisse-vaikutteista keramiikkaakin näytteillä.

Ollapa prinssi - tai prinsessa -  joka osaa myös maalata, kuten Prins Eugen. Tässä hänen gallerian viereisessä isossa päärakennuksessa olevia töitään. Ei mitään huolta elatuksesta tällä taiteilijalla, sen sijaan vapaus maalata. Ihan hyvin osasi Prins Eugen. Nämäkin vähän cézannemaisia maisemia.

 

Maalattuaan Prins Eugen varmaankin nautti kahvit ja aperitiivit tässä kauniissa salongissa, josta on hieno näkymä Waldemarsvikenille. Ja jos daamit ja herrat olivat ikävystyttäviä, niin hän saattoi taas vetäytyä ateljeen puolelle.

Pakko oli tämän taidepläjäyksen jälkeen patikoida Östermalmin kaupunginosaan, haistelemaan porvariston hillittyä charmia ja muistelemaan vanhoja. Nybrogatanilla asuin kahtena kesänä 1970 ja -71. Olin töissä Stockholms Hamnissa, ja asuin vanhan talon sisäpihan puoleisessa huoneistossa. Täällä aloittelin aikuisen elämääni. Se tarkoitti sitä, että ensi töikseni herättyäni sytytin tupakan merkkiä Prince, sekin. Urani huipulla, kun satamakapteenin sihteeri oli lomalla, luin nauhalle Tukholman merenpinnan korkeustietoja. Puhelinnumeroon saivat sitten tietoa tarvitsevat soittaa. Soitin itse monta kertaa. En saanut mitään selvää. Seuraavana kesänä kirjoitin kirjoituskoneella bussiaikatauluja Storstockholms Lokaltrafikin konttorissa. Siitä ei ole vielä 100 vuotta vaikka luulisi. Seuranani oli kaksi latvialaista naista, jotka tappelivat taukoamatta, latviaksi, mikä olikin kannaltani hyvä juttu.

Östermalmstorgetin halli on runsaudensarvi.

Suomalaiset laivaturistit suuntaavat usein takaisin laivoille Gamla stanin kautta. Tässä on minulle muistorikas osoite, Gåsgränd. Täällä sijaitsi 60-luvun lopulla Daddy's Club, ensimmäinen diskoteekki, missä olen veivannut bodiani. Olinkin aika tuhdissa kunnossa 18-vuotiaana - olin kova leipomaan, ja söin suurimman osan leipomuksistani itse - joten se teki kyllä hyvää. Ei se siihen jäänyt, sen jälkeen ostin myös ensimmäisen levyni. Ei LP, vaan sinkku: Rolling Stonesin Jumping Jack Flash. It's a gas gas gas.

Merellä mainingit vyöryivät lounaasta ja yöllä, ennen Maarianhaminaa, laiva tuntui sukeltavan alas mäkeä ja nousevan taas ylös. Välillä törmättiin isompaan aaltoon, laiva tutisi ja tärisi. Heräsin siihen pimeässä yöllä. Ei auttanut, että jostain kuului naisen kikatusta. Minä ajattelin Estoniaa ja Titanicia ja sitä kuinka kylmää vesi on nyt. Ja Kyllikki Villaa, joka kirjoitteli lokikirjojaan rahtilaivoilla yli valtamerten seilaten, vaikka myrsky heitteli pientä naista pitkin hytin seiniä. Aikamoinen täti.