maanantai 27. heinäkuuta 2015

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja




Minulla ei ole ollenkaan mielikuvitusta, sanoo tässä viidennessä autofiktiossaan Pohjoismaiden tämän hetken kuuluisin kirjailija. Senpä vuoksi  ja johdonmukaisesti hänen suurin menestyksensä tuleekin kuuden kirjan romaanisarjasta, jossa hän kertoo tähänastisen elämänsä tapahtumat, kasvunsa ja kehityksensä pienestä pojasta keski-ikäiseksi mieheksi. Suuren huomion ja kansainvälisen kuuluisuuden myötä monet kirjailijat ja kriitikot arvioivat menestystä,  Karl Ove Knausgårdin sanomiset ja olemiset alkavat olla suurennuslasin alla, megaluokan tähtien tyyliin. Kuten osoitti loppukevään kohu Ruotsissa, jossa häntä kirjoitetun romaanin perusteella syytettiin pedofiliasta. Keskustelu jatkui ja Knausgård nimitti ruotsalaisia kykloopeiksi (sille löytynee tarkempia perusteluita ruotsalaisissa sanomalehdissä julkaistussa artikkelissa). Kirjailija Jonas Gardell vastasi, ettei heteromies kestä mitään verrattuna heihin, homomiehiin. Hesarissa toimittaja pohdiskeli, olisiko menestys samaa luokkaa, jos Karl Ove olisikin Karla.

Onko Knausgård pedofiili, homo, hetero, poliittisesti epäkorrekti, mies vai nainen, se on lukijalle sivuasia. Oleellista on hänen tapansa kirjoittaa, joka on ainutlaatuinen. Luulin olevani jo väsynyt Knausgårdin elämään. Toistoa tulee. Kirjat eivät ole kronologisia. Jossain vaiheessa tätä viidettä lukiessani rimpuilin vastaan. Ajattelin, etten enää jaksa näitä juopotteluja, naisobjekteja, krapulamorkkiksia, häpeää ja Knausgårdin omassa navassa rypemistä. Mutta kiinnostus ei sammunut koskaan kokonaan ja pieni kytevä tuli lähtikin uudestaan palamaan - ja luin tämänkin osan kevyesti loppuun. Koska mies vaan osaa kirjoittaa niin hyvin, niin moni ajatus on tuore, koskettava ja viisas - tai ainakin kiinnostava. Näin ei moni osaa kirjoittaa, vaikka yrittäisi, vaikka haluaisi, vaikka aiheena olisi niinkin tuttu kuin oma elämä.

Knausgårdin tekstissä arkiset asiat, esineet ja ympäristöt tulevat lähelle, hyvin lähelle - kahvipisara imeytyy pöytäliinaan, katse osuu vihanneskojuun ja porkkanaan. Siitä muisti siirtyy puutarhatöihin, mustaan multaan, se oli elokuuta, syyskuuta, miksi olin onnellinen silloin?  Karl Ove on usein raivostuttava, ärsyttävä, sovinistinen, lapsellinen, armoton ja julma, itselleen ja muille. Oliko Yngve joku vitun luuseri - veljen bileet eivät vedä. Kaikki ne tunteet, häpeälliset ja heikot, on kuvattu vaivaannuttavan peittelemättä. Ja rakkaus ja parisuhde. Niin myös uuden rakastumisen pakahduttava tunne, joka kasvaa pienten katseiden, vaihdettujen hymyjen, haparoivien sanojen kautta. Se tiivistyy kuin jännityskertomus, lopulta he ovat kahdestaan, elokuvan pääpari, kaikki muu häipyy sumuun. I just met a girl named Maria. Mutta tämä on romaani elämästä eikä se siis pääty happy endiin. Seuraa rooli parisuhteessa:

Robert oli ylpeä tyttöystävästään, Gunvorin siskosta, ja tiesi missä mentiin. Hän käyttäytyi tätä kohtaan aina kunnioittavasti ja näytti palvovan heidän eroavaisuuksiaan. Minä en ollut ylpeä Gunvorista, en sillä tavalla, en tiennyt missä mentiin enkä ainakaan käyttäytynyt Gunvoria kohtaan kunnioittavasti.

Viidennessä kirjassa Knausgård on parikymppinen kirjailijaksi tahtova nuori mies, joka opiskelee Bergenissä Skrivekunstakademietissa. Bergenin sumuiset maisemat, märät kadut vuonon rannalla ovat hänen milloin horjuvien, milloin määrätietoisten askeltensa näyttämönä. Opiskelun alku on nöyryyttävää; pääsy opiskelemaan oli saavutus. mutta kanssaopiskelijoiden tylytys ja opettajien niukat kiitokset lyttäävät. - Tyylini on jossain Hamsunin ja Bukowskin välillä, esittäytyy Karl Ove, 20 v, mutta se ei vakuuta muita. Miestä vaivaa valtava itsekritiikki ja pätemättömyyden tunne, joka poistuu vain toistuvien ja entistä suurempaa häpeää aiheuttavien humalatilojen kautta. Juopotteluseurana on veli Yngve ja tämän jo vakiintuneet bändi- ja opiskelukaverit. Tuttavien joukossa on aloittelevia, julkaiseviakin kirjailijoita, joita Knausgård arvostaa korkealle, joiden tuotokset näyttävät kaikin puolin kypsemmiltä. Sen lisäksi häntä vaivaa sosiaalinen pelko, loputon itsetarkkailu, joka saa hänet pysymään seurassa mykkänä vaikka tuntikausia ja lopulta riehumaan humalassa hulluna ja aamuun mennessä kaiken unohtaneena. Veritahrat takissa, vieras polkupyörä oven edessä ovat yhtä arvoitusta. Naiset aiheuttavat paineita ja lopulta välirikon veljenkin kanssa yhteisen ihastumisen kohteen takia. Kirjassa tulee uudelleen vastaan isän kuolema, isän jonka dominoiva, itsekeskeinen ja kylmä suhtautuminen varjostaa veljesten elämää, isän jonka hyväksyntää Karl Ove hakee loppuun asti, jonka kuolema alkoholiin on helpotus.

Punaisena lankana kulkee koko ajan kirjailijuuden opiskelu, jatkuva lukeminen, harjoittelu ja kirjallisuudesta keskustelu. Hän saa ohjeita opettajiltaan, hän opiskelee lukemalla Dostojevskia, Proustia, Hamsunia ja monia Norjan tunnetuimpia kirjailijoita (joita muuten tunnen hyvin huonosti). Hänellä on paljon lahjakkaita ystäviä, jotka löytävät paikkansa, ovat jo esikoiskirjailijoita. Hän kahlaa läpi kirjavuoria, mutta osaa kustantajien hylkäyskirjeet ulkoa. Helpolla ei Knausgård pääse sinne missä nyt on. Se on kovaa työtä.

Kirjan lopussa mies on kolmekymppinen, takana on uskottomuuteen loppunut parisuhde ja samasta syystä loppunut avioliitto Tonjen kanssa, jonka piti olla loppuelämän rakkaus.  Kymmenen vuoden aikana Karl Ove asuu Bergenissä, Kristiansandissa, Norwichissa Englannissa ja saarella Norjan rannikolla.

Sivuvaunu oli tehty kylpyameesta jonka hän oli hitsannut kiinni pyörään. Hän talutti hökötyksen esiin, levitti kättään, take a seat. Kömmin ammeeseen ja istuuduin epäröiden. Hän käynnisti pyörän ja kaartoi tielle, ja sitten me lähdimme köröttelemään kohti kaupunkia. Ihmiset tuijottivat minua jalkakäytäviltä ja autoista. Lähes kaksi metriä pitkä norjalainen pottakypärä päässä huristi kylpyammeessa pitkin Norwichin katuja. 

Karl Ove työskentelee kehitysvammalaitoksessa, mielisairaalassa, radiotoimittajana, kirjallisuuskriitikkona ja opiskelee kirjallisuutta. Kolmekymmentävuotiaana hän saa julkaistuksi ensimmäisen romaaninsa Ute av verden ja kokee ensi kerran, mitä on olla julkaissut kirjailija, jota haastatellaan, kutsutaan esitelmöijäksi, kysytään asioista. Esikoisteosta kiitellään, se saa palkintoja. Se ei tunnu oikeastaan miltään, mutta kirjailija jättää Bergenin ja Oslonkin taakseen. Edessä on Tukholma.

Nuori Karl Ove kulkee siis viidennessä kirjassa Bergenin sateisia katuja tuskaillen, ahdistuneena kirjoittamisen vaikeudesta, umpikujista mutta keski-ikäinen Knausgård kirjoittaa siitä romaanin. - Kiitos hyvästä suomennoksesta.


Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Viides kirja.
Min kamp. Femte bok
Suomentanut Katriina Huttunen
Like 2015, 683 s






6 kommenttia:

  1. Sain vasta kesän alussa hankittua Knasut. Miehen mysteeri on minulle vasta aukeamassa.

    VastaaPoista
  2. Noin sitä voi hyvin kuvailla, kyllä se jonkinnäköinen mysteeri on, tämän päivän Kadonnutta aikaa etsimässä - ja muita vertailukohteita. Se on ehkä se taiteilijuuden, kirjailijuuden polte minkä tässäkin vaistoaa. Sitä ei käy kieltäminen.

    VastaaPoista
  3. Totta puhutte, Knasu tietää mitä haluaa ja tähtää sitä kohti. Minä en oikein enää jaksa lukea tätä osaa. Kiitos Leena, kerroit niin hyvin, ettei minun oikeastaan tarvitsekaan. Kun kuudes ja viimeinen osa suomennetaan, niin sen aion lukea. Sen pitäisi olla oikea tiiliskivi ja sisallöltään osin raju ja osin esseistinen.

    Katselin Budapestin Bestsellers-kirjakaupassa tätä sarjaa englanniksi, taisi olla neljä osaa myynnissä. Kaikille oli annettu My Struggle lisäksi alaotsikko, joka oli minusta turha, Boyhood Island, Man in Love, tämän tyyppisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi Marjatta, sinä alkoholista vapaa ihminen. Viinan kanssa läträtään kyllä tässä liian kanssa. Välillä oikeasti raivostutti. Mutta, esseitä ja helmiä riittää myös. Minä nyt aloin tätä niellä, kun ehkä koin jopa jonkunnäköistä sielun sukulaisuuttakin Knasun kanssa. Tuo omasta elämästä kirjoittaminen ja 'mielikuvituksen puute' - mitä se nyt sitten tarkoittaa - jonka johdosta ei synny mielikuvitustarinoita vaan aiheet on omasta elämästä. Ehkä myös ne sosiaaliset ahdistukset, välillä holtiton käytös, jota sitten tykönään märehtii.

      Poista
  4. Kirjoitat Karl Ovesta kauniisti ja myötäelävästi.

    Luin ensimmäisen osan lähinnä siitä syystä, että olen kiinnostunut ylipäätään norjalaisesta kulttuurista. Kiusaannuin. Kuin olisi jäänyt kiinni tirkistelystä. Tätä voisi vilkaista, koska olen ollut töissä Bergenissä ja nuo sumuisat maisemat ja märät kadut ehtivät tulla tutuiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tirkistelyn tunne kyllä pitää tässäkin. On se paljastava tyyli hänelle niin ominaista. Miten sen nyt sitten ottaa, rehellistä, kiusaannuttavaa, myötähäpeää... Monenlaisia tunteita herättää, mutta enimmäkseen kiinnostavaa joka tapauksessa.

      Poista