lauantai 6. elokuuta 2016

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus



Nimettömät, menneisyytensä pesseet ihmiset, mies ja pieni poika saapuvat merimatkan jälkeen tuntemattomaan maahan. Mistä he tulevat ja miksi he ovat lähteneet, se ei koskaan selviä. Perillä puhutaan espanjaa. Poika on matkalla kadottanut sekä äitinsä että kirjeen, joka sisälsi perhetiedot. Mies on ruvennut pojan holhoojaksi sattumalta, muitakaan ei ollut. Uudessa maassa, vastaanottokeskuksessa he eivät saa ensin edes yösijaa, nuori naisvirkailija tarjoaa takapihansa romuvarastoa, yösuojan rakennusmateriaaliksi.

Poika saa maahan tullessaan nimen David, mies nimen Simón. heille merkitään sama syntymäpäivä, saapumispäivä ja arvioidut iät, 5 ja 45 vuotta. Simón löytää työpaikan satamasta; hän pääsee kantamaan viljasäkkejä laivoista sataman varastoon, vaikka onkin huonokuntoinen ja työkavereitaan puolet vanhempi. Simón kulkee pojan kanssa uudessa asuinpaikassaan ja etsii kadonnutta äitiä. Viranomaisista ei ole apua, koska heillä ei ole mitään papereita tai valokuvia mukanaan. Sen sijaan Simón tietää heti tunnistavansa oikean äidin kun tämä löytyy.

Uusi Novillan kaupunki nimeämättömässä maassa vaikuttaa jälkisosialistiselta ja byrokraattiselta. Kaikilla on oikeus samanlaiseen asuntoon ja leipään. Asunnot ovat samanlaisia kerrostaloja. Ihmiset ovat suopeita mutta eivät ystävällisiä, he vaikuttavat epäpersoonallisilta, he ovat vailla unelmia, haluja ja tarpeita. Aika pohjois-korealaista. Simónilla tarpeita on, intiimejäkin. Elena suhtautuu niihin kylmän rationaalisesti, ne ovat tarpeita, jotka hän voi tyydyttää mutta hän ehdottaa Simonille myös bordellia. Elena on naapuri, Fidel-pojan äiti ja viulunsoitonopettaja. He käyvät keskusteluja, joissa Simon edustaa intohimoa ja tunnetta, Elena käytännöllistä järkeä.  Vakaumus, intuitio, itsepetos - mitä eroa niillä on jos niitä ei voi kyseenalaistaa, sanoo Elena. Keskusteluja katkovat David-pojan välikysymykset - Simón mitä varten me ollaan täällä? - joihin Simón vastaa ja joutuu inttämään yhä itsepäisemmäksi käyvän pojan kanssa. Kyseenalaistavat keskustelut naisten ja työtovereiden kanssa sekä Simónin monologit ovat kaiken punainen lanka.

Romaaniin on upotettu värikäs porukka todenmakuisia persoonia. Álvaro Avocado on kaikille ystävällinen työnjohtaja, joka on kaikkiin olosuhteisiin, elämässä ja työssä, tyytyväinen ja uskoo niiden muuttumattomuuteen.

Álvaro suo hänelle raivostuttavan hyväntahtoisen hymyn. "Siellä missä on laivoja, on myös rottia. Siellä missä on varastoja, on myös rottia. Siellä missä meidän lajimme viihtyy, viihtyvät myös rotat. Rotta on älykäs eläin. Sitä voisi sanoa ihmisen varjoksi. On totta, että ne syövät osan meidän purkamastamme viljasta. On totta, että hävikki tuhoaa osan varastosta. Mutta hävikkiä syntyy kaikkialla: pellolla, junassa, laivassa, varastossa, leipomossa. Ei hävikistä kannata hermostua. Hävikki on osa elämää."

Simón ehdottaa muutoksia - nosturin käyttöä - raskaaseen fyysiseen työhön, siitä huolimatta että työntekijät ovat siihen tyytyväisiä. Lopulta hän lyö vetoa muutoksesta, koska ajan ominaisuus on muutos.

 - Jos me puramme viljaa vielä kymmenen vuoden päästä samalla tavalla kuin nyt, myönnätkö, ettei historia ole totta? - Tietysti myönnän, hän vastaa. Painan pääni todellisuuden voimien edessä. Kutsutaan sitä vaikka alistumiseksi historian tuomioon.

Mystisen pikkumiehen, Davidin vaellus Simónin rinnalla kuvitteellisessa espanjankielisessä maassa on värikäs ja koskettaa monenlaisia tarttumapintoja: lapsen kasvatusta, kielen ja matematiikan opetusta, erotiikkaa, työn tekemistä, moraalia ja moraalittomuutta, sattumaa ja fatalismia, lapsen oikeutta valita ja päättää, tyytymistä siihen mitä on ja muutoshalua; abstrakteja asioita, jotka putkahtelevat esiin karuissa ympäristöissä, työmiesten parakissa, sekaisessa kerrostaloasunnossa, selkeästi kuvatuissa konkreettisissa paikoissa ja tilanteissa. Teemat nostavat kysymyksiä,  tuleeko jollekin enemmän merkityksiä ja painoa. Mutta ei, vastauksia ei tule. David-pojan uudet vanhemmat löytävät toisensa korostaessaan rakkauttaan häneen, hänen erikoislaatuisuuttaan ja käydessään taisteluun viranomaisten tasapäistäviä laillisuusmenettelyjä vastaan. Lapsinero, Don Quijoten lukija, numeroita lateleva David itse haluaa mustalaiselämää, kuten vanhempansakin, pakoon pakottavaa virkavaltaa. Keskustelut pitkin vaellusta jatkuvat, uusia erikoisia tyyppejä tulee vastaan, uusia paikkoja, Estrellina  (pikku tähti), Nueva Esperanza (uusi toivo). He etsivät paikkaa jossa aloittaa uusi elämä.

Kun luen Coetzeen uusinta teosta/suomennosta, hänen viileän harkitseva katseensa pureutuu kirjan läpi, takakannesta. Kuten aina, nautin tästä koruttomasta kielestä, joka punoo villejä käänteitä, syöttää ajatuspähkinöitä purtavaksi, kuvaa omituisia kohtaloita niin helpon tuntuisesti. Varsinkin nyt, minusta tuntuu myös, että en selvästikään tajua mitä tällä tarkoitetaan. Arvoituksellinen allegoriaSuorastaan armoton länsimaisen äärirationalismin ja tekopyhän moraalin kritiikissään, sanoo takakansi. Allegoria ei avaudu minulle. Onko tämä kuvaus ihmisen loputtomista valinnoista ja elämän merkityksettömyydestä ilman selkeää motiivia, sellaista kuin kadonneen äidin etsiminen? Erilaiset elämänfilosofiat näyttäisivät käyvän keskustelua. Maa johon päähenkilöt ovat sattuman kautta päätyneet ei anna mahdollisuuksia valintoihin,  se on valmis. Kaikki on keskinkertaista, harmaata ja intohimotonta, eikä tämä keskenään ristiriitainen pienryhmä halua sitä, omista syistään. Tässä lopullisen harmonian maassa mikään muu ei ole mahdollista kuin jäädä paikoilleen.

Romaani ei missään vaiheessa pitkästyttänyt vaan pysyi loppuun asti kiinnostavana, mutta jätti turhautuneen tunnelman; pääni täyttyi kysymysmerkeistä. Suurin kysymys on se, mitä tekemistä Jeesuksella on kirjan nimessä. Kristinusko tai uskonnollisuus ei tule esille. Onko se pelkkää hämäystä?

J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus
The Childhood of Jesus, 2013, suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2014, 292 s

14 kommenttia:

  1. Tässä on tosiaan erikoinen maailma, mutta niin on Coetzeella joissakin muissakin kirjoissaan, esim. romaanissa Michael K:n elämä, vähän kuin Beckettin tai elokuvan puolella Lars von Trierin luomat keinotekoiset näyttämöt.

    Mieleeni tuli lukiessa, että pakenijat voisivat olla keskitysleirien juutalaisia aloittamassa uutta elämää Israelissa. Tai muita samassa tilanteessa olevia pakenijoita.
    Sittten hylkäsin sen selityksen.
    Yksi selitys on, että pikkupoika David todella olisi kristinuskon Jeesus, erikoinen lapsi, jolla on vain jotkut maanpäällisiksi äidiksi ja isäksi valitut.
    Jotkut pojan puheista viittaavat tähän tulkintaan. Kirjassa on mm se kohtaus, jossa poika sanoo, että hän tahtoo puhua omaa kieltään ja pyytää isää katsomaan häntä silmiin. Kun Simón tekee niin, hän näkee Davidin silmissä jotain outoa ja häntä alkaa huimata. Siihen poika sanoo, että pystyy näkemään, mitä toinen ajattelee:"You think I can do magic." Myös hänen itsenäisyytensä ja irrallisuutensa sopisivat Jeesukseen.
    Tekisi mieli lukea tämä tältä kantilta tarkasti, koska minäkin jäin kirjan luettuanai ymmälleni ja ajattelin lukea sen uudestaan, mutta se jäi.

    Olisiko tässä myös jotain illuusioiden menetyksestä, mitä Coetzee itse kokee petyttyään apartheidin kumoamisen jälkeiseen Etelä-Afrikaan ja muutettuaan Australiaan?

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä erilaisten tulkinta-vaihtoehtojen määrä oli liikaa. Alkaa ärsyttää, se tuntuu jotenkin diivailulta että laittaa lukijat arvailemaan mitä milläkin tarkoittaa. Nyt tuli vastaan se sama tunne, jonka takia alun alkaen en pitänyt Coetzeesta ennen kuin sinun kauttasi löysin hänet uudelleen.

    Minusta tuo Jeesus-hahmon ajatteleminen on jotenkin turhauttavaa myös, jos ei mikään muu viittaa kristinuskoon eikä käsittele uskonnon kysymyksiä.

    Tämähän on kuitenkin viimeinen romaani, joten siitä Etelä-Afrikasta on jo pitkä aika, en osaa oikein nähdä sitä tässä romaanissa. Minusta tuo Michael K:n elämä ei ollut ollenkaan samalla tavalla keinotekoinen tai utopistinen maailma, se oli hyvin konkreettinen kuva Etelä-Afrikan mustien todellisuudesta minusta.

    VastaaPoista
  3. Kävin lukemassa lehtijuttuja. Jossakin lainataan Coetzeen puheenvuoroa, jossa hän sanoo, että olisi halunnut pitää otsikon salassa niin , että se olisi tullut esiin vasta lopussa. Tämä viittaa siihen, että David, tämä ärsyttävä pikku viisastelija, olisi aikamme Jeesus. Ja eihän Jeesuksen lapsuudesta tiedetä mitään, varmaan onkin ollut vaikea lapsi.
    Monessakin artikkelissa sanotaan, että kirja on allegoria meidän ajastamme yleensä.

    Luen tämän uudestaan. Alkoi kutkuttaa. Minua kirja ei jäänyt ärsyttämään, kuten sinua. Se on vain unohtunut pariksi vuodeksi pöydän kulmalle pinoon, jossa on toisen lukukerran vaativia kirjoja.

    Minun englanninkielisessä kirjassani on kansikuvana vanha valokuva, jossa on kolme henkilöä pukeutuneina Kultahatun ajan oloisesti ja koira. Kuvalle ei löydy selitystä mistään. Se alkoi minua raivostuttaa. :)

    Piipahdin just tässä kesken kirjoittamiseni englanninkielisessä Wikipediassa ja arvaapa mitä - vuoden vaihteessa ilmestyy The Schooldays of Jesus. Jospa se selventäisi jotakin. Tässä välissä Coetzeeltä on myös julkaistu esseitä, joita ei ole suomennettu. Coetzee-intoni alkaa taas nousta ... kiitos sinun ...ja Coetzeen arvoituksellisuuden.
    Mikähän pikku paskiaianen se koululainen Jesus oikein on! :)

    Suomenkielisen kirjan kansi on minusta mainio. Oikein kontrasti pyhään Jeesus-lapseen, näyttää Poikani Kevinin ilkiö-Keviniltä!

    VastaaPoista
  4. Törmäsin myös tuohon Coetzeen kertomaan, että halusi laittaa nimen loppuun. Se ei nyt mitään lisää nimi-asiaan toisi. Sinulla on hyvän lukijan asenne, valpas ja ennakkoluuloton. Voi olla, että tämä on niitä kirjoja, joista en olisi halunnut kirjoittaa. Se alkoi tässä bloggausvaiheessa turhauttaa vielä enemmän. Kirjoitin omani ja sen jälkeen luin liudan erilaisia arvioita, sieltä täältä, aloittaen englannin kielisistä. Lopuksi törmäsin TS Veijo Hietalan arvioon, josta pidin eniten. Hän oli vaikuttunut. Tosin hänen arvionsa päähenkilöstä rationaalisena oli minusta outo. Minusta Simon oli nimenomaan vaistoonsa luottava, esim kadonneen äidin löytyminen ilman mitään selityksiä.

    David-lapsi oli todella juuri sellainen 'tyhjä kangas', johon kasvatus sitten alkaa jättää jälkensä. Se tässä kuvattiin hyvin, kun Ineksen yliholhoava kasvatusjälki taannutti lapsen vauvaksi. Ja hyvin vaativaksi vauvaksi.

    Tuo kansi on mielestäni siitä kohtauksesta,jossa Daga-renttu antoi lapselle lahjaksi viitan ja muuta rekvisiitta josta sitten aiheutui vaikka mitä. Renttuhan oli myös yksi lapsen suosikeista.

    Arvoituksellista todella :) No mutta kiva jos luet ja alat purkaa omia vaikutelmiasi.

    VastaaPoista
  5. Olipa kiinnostavaa lukea pähkäilyjä täältä, kun juuri sain saman kirjan luettua. Todellakin moni asia jäi epäselväksi tässä kirjassa, annoin itselleni luvan lukea kirjan tietyllä tavalla.

    Lapsen maailmasta välillä tuli sellaisia ajatuksia, että kristinuskon Jeesus olisi voinut todellakin olla vähän samantyylinen lapsi, jolla on omia ajatuksia, ja joka haastaa muut.

    Kiinnostavaa olisi tosiaan lukea jatkoa, ja saada varmuutta omiin ajatuksiin kirjailijan mietteistä.

    VastaaPoista
  6. Pähkäilyjä todella, menin ihan solmuun:) Olisin myös tarvinnut hieman rennomman otteen tässä kirjoitusvaiheessa. Joku kriitikko kirjoittikin, että nimi on turhaan kahlinnut kritiikkejä ja johtanut harhaan tms, mutta en ihan sitäkään ymmärrä. Kai nyt nimellä jotain halutaan sanoa, vaikka se sitten olisi ainoa vinkki siihen suuntana. Ilman muuta lapsijeesuksen voisi kuvitella olleen samanlainen itsenäinen ajattelija kuin Jeesus sinä kristinuskon uudistajana.

    Jatko on luettava kun kerran sitä on tulossa. Kuten sanottua, tästä tuskallisesta bloggaamisesta huolimatta itse kirjaa oli kyllä ihan vaivatonta lukea. Ja kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  7. Englannin kielellä lukiessa nimikään ei niin häirinnyt, kun Jesus on aika yleinen nimi espanjankielisissä maissa.
    Tuli sellainen tuntu, että tämä lapsi on yksi monista ja voisi olla myös kristinuskon Jeesus.
    Tuosta myöhemmin julkaistavasta kirjasta oli jotain sellaista mainintaa, että se ottaa kantaa kasvatukseen.
    Laitoin sen jo adlibrikseen varaukseen. :)

    VastaaPoista
  8. Aloin googlata Jeesuksen nuoruutta, jota ei löytynyt eli ei kai ole ainakaan sen nimisenä suomennettuna vielä. Sen sijaan hakuni toi uuden kritiikin eli HS Antti Majanderin kirjoituksen ja se on taas minusta todella hyvä analyysi, kuten hänen kirjoituksensa enimmäkseen minusta: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1398402408205

    VastaaPoista
  9. Joo, tuo on hyvä analyysi. Ja mikä kuva Coetzeestä! Minä olen siis ihan rakastunut hänen murheelliseen olemukseensa. :) Varmaan myös hyväksyn kaiken, kirjoittaa mies mitä tahansa, koska olen niin fani.

    Ainoa, mistä en ole Majanderin kanssa samaa mieltä on, ettei muka Coetzeen teoksissa olisi huumoria. Huonon vuoden päiväkirjassa on hyrisevää huumoria ja Poikavuosissa ihan hilpeyttä, esim. siinä kun iso musta 'nanny' (kuten Tuulen viemää -leffassa) yrittää taikoa pojasta pois sisäoppilaitoksessa häpeää tuottaneen vuoteen kastelemisen.

    Se kirja, The Schooldays of Jesus, ilmestyy englanniksi vasta alkuvuodesta. Kyllä se varmaan sitten pian suomennetaan, kuten kaikki häneltä nykyään, paitsi esseet.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Niin eihän ole tarkoitus blogeissa toistaa ammattikriitikoiden juttuja, mutta tämän romaanin tulkinta oli semmoinen mysteeri että on poikkeus.

    Kyllä minustakin Coetzeen kirjoissa on semmoista tilanteiden komiikkaa, ei erikseen murjaistuna, vaan pienissä huomioissa. Tässä sitä oli jopa enemmän kuin noissa aiemmin lukemissani.

    Siitä Coetzeen kuvasta mainitsin minäkin tässä, kun se takakannessa niin tiiviisti tuijottaa. Siinä on just ilmeessä semmoista arvoituksellisuutta mikä tässä romaanissa alkoi oikein häiritä, että mahdatko nyt ymmärtää mistä tässä on kyse...

    VastaaPoista
  12. No, nyt sain pähkäillyksi tarpeekseen Jeesus-kirjoja ja kirjoitin niistä.
    Aina kun avaan kirjan uudelleen, löydän jotain uutta historialliseen Nasaretin Jeesukseen viittaavaa. C on kyllä lattinut kmiehtovat kirjat.
    Tuosta kannesta olen muuttanut mieleni. On se aika outo, kuin jonkin nuorisokirjan kansi.

    VastaaPoista