perjantai 17. marraskuuta 2017

Novelli jokaiselta itsenäisyyden vuosikymmeneltä-lukupiiri: 2000- ja 2010-luku

Lukupiirissä luettiin 2000-luvun edustajana Rosa Liksomin lyhytproosaa kokoelmasta Maa. Puhuttiin siitä, että tekstejä ei ole nimetty ja jotkut ovat hyvin lyhyitä, puolen sivun mittaisiakin. Joten novellia parempi nimitys on lyhytproosa.

Ensimmäisessä Karita Mattilan tyyppinen (ryhmässä useampi kuin yksi oli ajatellut häntä) laulajatar lentää Wienistä Torontoon, kuvaa kauniita näkymiä hotellin ikkunasta, hoitaa esiintymisasujaan, lounastaa orkesterin promoottorin kanssa, syö illallista ja nauttii hyvästä seurasta. Kaikki on hyvin ja kauniisti kuin naistenlehden kuvauksesta. Sitten tulee yö ja painajaiset. Painajainen siirtää unennäkijän jäiseen lapsuudenmaisemaan, missä on ahdistavaa, ja kylmää ja talot ovat tyhjillään. Eikä uneksija ymmärrä unensa tarkoitusta. Lapsuus oli onnellinen. Vaivaako menestynyttä laulajatarta pelko sen, menestyksen, katoamisesta?

Toinen teksti on samalla tavoin kaksijakoinen. Siinä kiireinen bisnesnainen ajaa Espoosta kohti Helsinkiä ja vanha iskelmä radiosta romahduttaa kulissit hetkeksi. Isän ikävä muuttaa kielen meänkieliseksi ja pikkutyttö istuu jääkylmässä isänsä traktorin perässä. Maattelen, että kangistun kuoliaaksi ennenko olema perillä. Tekstissä on taikaa, se kumisee kuin Lapin noidan rumpu talviyössä. Noin joka toisella rivillä on sanoja, joita en ymmärrä mutta siitä huolimatta teksti vetää ja lumoaa. Se on alkuvoimaista, pakko käyttää sitä sanaa, siltä se tuntuu, kuin laavaa maan sisuksista. Että täälä on kaikki tuttua ja äläskelposta, mutta silti jotenki salasta. Sitten palataan autoon ja Ruoholahteen. Noin voi lapsuuden ja isän ikävä hyökätä kiireisen ihmisen kimppuun pahaa aavistamatta.

Vielä luetaan pieni pätkä, joka on seesteinen luontokuva lumisesta talosta hiljaisessa maisemassa, jota lähestyy hyvin liikuttunut kertoja. Se on kuin jonkun romaanin kaunis lopetus.

Itsenäisyyden ajan viimeisen eli kuluvan vuosikymmenen novellina luettiin Anu Kaajan Nokkosvyö kokoelmasta Muodonmuuttoilmoitus vuodelta 2015.  Novelli on kertojan kirje vakuutusyhtiölle. Kirjoittaja on yksinäinen nainen, jonka seksuaalisen väkivallan pelko on kietonut valtaansa niin perusteellisesti että painajaiset ovat muuttuneet osaksi arkea tonttuineen. Tonttuun, sellaiseen perinteiseen tonttulakilla varustettuun,  ei helposti yhdisty seksuaalisen väkivallan mielikuva, mutta tässä ollaan sen verran syvällä että tonttu on ahdistelija. Pinnalta kevyen hupaisasti kerrottu tarina vihjannee ikävistä tapahtumista menneisyydessä. Satuja, myyttejä, alapääjuttua erikoisessa keitoksessa, kirkkaalla kielellä kerrottuna. Ei voi mitään, en oikein tykännyt lukea Nokkosvyötä, sairaskertomusta mielestäni. Se voitti tänä vuonna turkulaisen Jarkko Laine-palkinnon.

P.s Pauli Tapio voitti runokokoelmalla Varpuset ja aika Helsingin Sanomien tämän vuotisen esikoiskirjapalkinnon. En tiedä runoista, mutta hänen kääntämänsä Sergei Dovlatovin romaanit kyllä. Vahva suositus niille! - tässä vaiheessa.

3 kommenttia:

  1. Rosa Liksomin Maa on minusta yksi hänen hienoimpia teoksiaan. Sen haikea tunnelma on kosketeltava.
    Minä tunsin lukiessani, että niissä teksteissä on ikäänkuin sama minäkertoja (vaikka ei tietysti voi olla sekä oopperalaulaja että bisnesnainen), joka katselee kotimökkiä kaukaa, menee unessa ja ajatuksissa sinne äläskelposeen elämään, ja sitten lopuksi kaarreltuaan uskaltaa astua kotimökiin ja kohdata menneen.
    Liksom on kotoisin pienestä kylästä Ylitorniosta. Taas tulee mieleen se tuttu termi autofiktio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää lukea tuo Maa. Sitä kyllä teki mieli lukea lisää, Anu Kaaja sen sijaan ei mua sytyttänyt, ainakaan tuo. Jotenkin häiritseviä yhdistelmiä, mutta ei kiinnostavalla tavalla häiritseviä.

      Kuva on maalaus valokuvasta. Espoon rantareitiltä marraskuusta, kun siellä päin vielä asuttiin tuli valokuvattua.

      Poista