keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Kati Tervo: Iltalaulaja
Akvarelleja Muroleesta. Sarja tuokiokuvia, maisemia ja mielen maisemia, niitä Kati Tervo on maalannut Iltalaulajaansa. Väreissä on paljon syreeniä, veden vihreää, siellä täällä ruusunpunaista, ja viininpunaista. Ellen Thesleff, nykyään kovassa nosteessa oleva taiteilija siinä viettää vanhuuden päiviään sodan jälkeen vuonna 1945 sukunsa kesäpaikassa Hämeen Muroleessa - tai Murolessa? Thesleff luokitellaan ekspressionistiksi eikä häntä mainita esimerkiksi Riitta Konttisen kirjassa Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta, jonka sain 40-vuotissynttärilahjaksi. No vähän nuorempi Thesleff onkin, mutta vain seitsemän vuotta esimerkiksi Schjerfbeckiä nuorempi. Maalausten perusteella Thesleff on tuon ajan (nais)taiteilijoista lähimpänä nykyajan kuvataiteilijoita.
Ellenin apulaisena häärii nuori tyttö Taimi, joka on työlleen omistautunut, taiteilijasta, tämän olemisesta ja tekemisesta innoittunut, semminkin kun työ tarjoaa hänelle mahdollisuuden irtiottoon ilottomasta kodista. Kodissa äiti raataa ja tuhahtelee taiteelle ja taiteilijalle, sodasta rikkinäinen isä parantelee oloaan viinalla. Toistakin apulaista Ellen tarvitsee, Taimin harmiksi. Toivo on harvasanainen nuorimies, jonka käden taidoille ränsistyneessä huvilassa, Casa Biancassa, on paljon käyttöä. Taimi on Ellenistä mustasukkainen eikä oikein osaa tunteitaan kiinnostunuttta poikaa kohtaan myöntää. Vanha Ellen seuraa nuoria yhtä kiinnostuneena kuin puutarhan kukkia.
Thesleff oli kuulemma ensimmäisiä suomalaisia taiteilijoita, joka hylkäsi Pariisin ja siirtyi Italiaan, Firenzeen. Hän oli muutenkin omanarvontuntoinen ja varma kyvyistään, ainakin siltä on vaikuttanut. 'Minä maalaan kuin jumala', on hänen sanomakseen mainittu ja myös hänestä viime vuonna ilmestyneen tietokirjan nimi. Iltalaulajassa Ellen on jo vanhus ja arvostettu taiteilija. Taiteilija maalaa ja piirtää, tanssii, laulaa ja nauttii punaviinistä. Välillä hän kirjoittaa siskolleen Helsinkiin, suree toista menehtynyttä siskoaan ja miettii menneitä suhteitaan, muun muassa rakastumistaan englantilaiseen kulttuuripersoonaan, (Gordon Craig), jolle hän oli 'vain' ystävä ja keskustelukumppani.
Tervo kirjoittaa, kuten aiemmissakin romaaneissaan, edelleen kuulaalla tyylillään ja on kieltä sopivasti maustanut ajanmukaisilla ilmaisuilla. Miten monta kertaa aiemmin hän oli nonsaleerannut kaiken ja aloittanut taas. Interiöörien kuvaukset, kirjeet, ruokailut vievät lukijan sodanjälkeiseen aikaan, vanhojen valokuvien tunnelmaan. Muutenkin koko romaani on yhtä tunnelmointia, paikoitellen se alkoi tuntua jo liiankin höttöiseltä, pilvissä kelluvalta.
Iltalaulaja palaa maan pinnalle Taimin polkua kuvatessaan. Taimi yrittää imeä kuuluisasta taiteilijasta vahvuutta, ja saakin Elleniltä kannustusta. On silti ilmeistä, että he ovat liian kaukana toisistaan sekä taustaltaan että iältään, jotta se riittäisi. Taimi on köyhässä kodissa juntattu osaansa, peltosarkaansa kyntämään. Äiti ei toisenlaisen tyttärensä taidehaaveita hyvällä katso. Mummu ymmärtäisi, mutta äiti on aina lähempänä. Päästäsit valoa peremmälle, toivoo turhaan tytär.
Romaani on nopealukuinen, siinä on mukavaa ajankuvaa ja siis sitä tunnelmaa. Minusta taiteilijan elämänpolku ja aputytön oikeastaan häntä, Ellen Thesleffiä isommaksi kasvanut rooli eivät oikein luontevasti kytkeydy tässä kokonaisuudeksi, vaan molemmat jäävät akvarellin kuivuessa hieman himmeiksi.
Muita lukijoita: Tuijata.
Kati Tervo: Iltalaulaja
Otava, 2017, 204 s
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti